Rintala vuoden jääpalloilija, PH:n kuvagalleria lisätty

Julkaistu: 24.05.2015

LEHDISTÖTIEDOTE 24.5.2015

Suomen Jääpalloliiton kevätliittokokous Helsingissä valitsi Janne Rintalan vuoden 2015 jääpalloilijaksi. A-maajoukkueessa ja Västerås SK:n Elitserienin joukkueessa keskikentällä hyvän kauden pelanneelle Rintalalle valinta oli Suomessa ensimmäinen. Västerås voitti kauden aikana Ruotsin mestaruuden ja Maailman Cupin. Tälle kaudelle Suomen kansalaisuuden saanut Rintala on valittu kaudella 2007/08 Ruotsin vuoden junioripelaajaksi.

Kamppareiden seurahistorian toiseen miesten SM kultaan johdattanut Antero Levänen valittiin vuoden valmentajaksi. Anna Tiippana valittiin vuoden naisjääpalloilijaksi ja Petri Kuusela valittiin vuoden kunkuksi.

Pekka Huovilan kuvagalleria palkitsemistilaisuudesta

Jääpalloliiton varapuheenjohtajana jatkaa mikkeliläinen Veijo Janhunen ja liittohallitukseen kaksivuotiskaudeksi valittiin Jukka Jaatinen (Oulu), Jari Kettunen (Porvoo) ja Jukka Koskinen (Varkaus). Tilikauden tulos osoitti ylijäämää 41.726,18 euroa.

Kevätkokouksessa vahvistettiin kauden 2015/16 toimintasuunnitelma ja tulevan kauden kv. toiminnan päätapahtumat ovat miesten MM-kisat Uljanovskissa, Venäjällä 31.1-6.2.2016. Suomessa järjestetään kv. jääpallon nuorten talvipäivät, minkä yhteydessä ratkaistaan P21 ja P15 ikäluokan MM-kisat. Lisäksi P19-v pelaavat Ruotsissa MM-kisat. Naisten MM-kisat pidetään Minneapoliksessa, USA:ssa.

Liittokokouksessa pj. Kari Peuhkuri esitteli strategiatyön kulun ja tulokset. Strategian työstämistä ja jalkauttamista jatketaan pikimmiten.

Tällä mennään

FOT5666

 

Kauden parhaat 2014-15

FOTC4AA

 

 

 

 

 

 

 

Järjestö- ja organisaatiopalkinnot (yhteisö)
Nuorten toimintapalkinto 2015: JPS-juniorit ry:n nuorisotyö kaudella 2014-15
Vuoden jääpalloteko 2015: Mikkelin Kampparit – Naisten SM-lopputurnauksen järjestely

II Tilastopalkinnot
Fair Play-palkinto 2015: OLS 350 min
Pistepörssin paras 2015: Sami Laakkonen 49 (37+12) pistettä
Maalikuningas 2015: Sami Laakkonen 37 maalia

III Mediapalkinnot
Vuoden Jääpallokuva 2015 Pekka Huovila

Ilmalento

 

 

 

 

 

 

 

Vuoden Jääpallokirjoitus 2015: Tapio Nevan kirjoitus: ne Määtät

Ne määtät

 

 

 

 

 

 

 

Vuoden mediateko 2015: JPS:n Some ryhmän maalikimara kaudella 2014-15
Vuoden kolumnisti: Tuomas Manninen IS. IS:n juttu valinnasta

IV Erotuomaripalkinnot
Vuoden Kunkku Petri Kuusela: Maailman Cupin finaali, Bandy Liigan finaali ja MM finaali
Vuoden Linjuri Tom Niiranen: Maailman Cupin finaali, Bandy Liigan finaali ja MM finaali

V Valmentajapalkinnot
Vuoden valmentaja 2015: Antero Levänen Kampparit
Vuoden nuorten valmentaja 2015: Mika Hyppönen P17 maajoukkue ja JPS-juniorit

VI Henkilökohtaiset urheilijapalkinnot
P15 paras 2015: Tuukka Loikkanen, PaSa Bandy
T17 paras 2015: Miisa Klemola, Akilles
P17 paras 2015: Riku Hämäläinen, JPS
P19 paras 2015: Tommi Määttä Botnia
Bandyliigan kauden pelaaja: Tuomas Määttä
Vuoden naisjääpalloilija: Anna Tiippana, HT Bandy/WS)
Vuoden jääpalloilija: Janne Rintala A-maajoukkue/Västerås