Ruotsi mestari, Suomi kuudes

Julkaistu: 20.02.2016

Ruotsi voitti naisten MM-kisojen finaalissa Venäjän 1-0 ja pronssiottelussa Norja voitti Kanadan 3-2.

Suomi kohtasi USA:n naisten jääpallon MM-kilpailujen ottelussa sijoista 5-6 USA:n Minneapoliksessa. USA hallitsi ottelua ja voitti sen maalein 3-1. USA meni 1-0 johtoon ottelun 14 minuutilla, mutta Anna Tiippana toi Suomen tasoihin hienolla vapaalyönnilla ottelun 18 minuutilla. Tasoituksen jälkeen USA  meni menojaan ja johti ottelua puoliajalla maalein 3-1.

Toisella jaksolla Suomi yritti mm. aikalisän turvin hakea kavennusta, mutta kulmalyöntejä lähemmäksi joukkue ei päässyt. Maaleja ei siis syntynyt toisella jaksolla ja USA voitti ottelin 3-1. Suomen parhaana palkittiin Katja Eklund, hyvin pelasi myös Anna Tiippana.

Runkosarja

Naisten Jääpallon MM-kisoissa Ruotsin naiset olivat Suomen naisia parempia maalein 6-0 (3-0).
Suomi kohtaa yöllä klo 02.00 Suomen aikaa Norjan, mutta ottelun lopputuloksella ei ole jatkopelihin nähden merkitystä. Suomi pelaa sijoista 5-6 klo 17.50 Suomen aikaa. Suomen joukkueen parhaana palkittiin Anna Tiippana.

Suomi kohtasi neljännessä ottelussaan USA:n naisten MM-kisoissa. Isännät olivat tällä kertaa vahvempia maalein 5-1 . Katja Eklund viimeisteli Oona Takalon syötöstä Suomen ainokaisen.

Aijemmin illalla Suomi kohtasi Kanadan, joka oli vesipallokelissä parempi maalein 3-0. Puoliajalla kanukit olivat tehokkaita maalin edustalla ja  johtivat jo loppulukemilla 3-0.   Aamupaivällä Suomi oli kohdannut historiallisessa ottelussa Kiinan voittaen sen maalein 9-0.

05_3679

 

Pelaajakortti nro 16:
Katja Eklund, 41v
Parasta jääpallossa on se, kun laji vaatii sekä fyysistä suorituskykyä, taitoa että pelinlukutaitoa.
Valmistaudun peliin normaalien alkuveryttelyjen lisäksi kääntämällä ajatukset peliin jo heti aamusta ja juuri ennen peliä keskityn hetken vain omissa ajatuksissani.
Parhaimmillani olen tsemppari ja hölmöilijä, pahimmillaan tulta ja tappuraa.
Asenne urheilussa: Kohti ääretöntä ja sen yli!
Millä mielellä lähdet kisoihin? Kaikkeni lähden antamaan, toivottavasti olen sinivalkoisen paidan arvoinen.
Oho!: Olen pelannut jääkiekkoa Porin Ässissä ja Tampereen Tapparassa.

 

 

Torstaina 18.2 Suomen aikaa klo 24.00 Suomi kohtasi Kiinan ja voitti selvästi maalein 9-0. Suomen naiset ratkaisivat ottelut hyvän toisen jakson ansiosta. Suomen parhaana palkittiin Miisa Klemola.  Ottelu oli historiallinen, sillä Suomi ei ole koskaan aikaisemin kohdannut Kiinaa jääpallossa. Suomi kohtaa Kanadan klo 18.00 ja USA:n klo 21.50.

12733608_1763697427183494_9136858393433048184_n

Pelaajakortti nro 13:

Miisa Klemola, 17v
Parasta jääpallossa on vauhti.
Valmistaudun peliin syömällä hyvin ja teen kunnollisen alkuverryttelyn.
Parhaimmillaan olen sinnikäs taistelija. Suutun harvoin, mutta silloin mökötän.
Asenne urheilussa: Rennosti täysillä.
Millä mielellä lähdet reissuun? Hyvällä mielellä, kovia pelejä odotellen, aina hienoa edustaa Suomea.
Oho!: Pelaan tänä vuonna kolmen eri lajin MM-kisoissa

 

Naisten jääpallon MM-kisat Minneapoliksessa, USA:ssa alkoivat Suomen osalta 0-9 tappiolla ennakkosuosikki Venäjää vastaan.  Suomen parhaana palkittiin nro 19 Minni Lappalainen.

Suomen aikaa klo 24.00 alkaa Suomen ottelu Kiinaa vastaan.

19_3690

 

Pelaajakortti nro 5:
Minni Lappalainen ”Mimbs”, 17v
Parasta jääpallossa: Joukkueena pelaaminen, joukkuehenki.
Valmistaudun peliin kuuntelemalla musiikkia ennen peliä.
Parhaimmillani olen sosiaalinen, todella avoin ihminen ja nauran paljon. Pahimmillaan olen äkäinen, tiuskin sekä saatan olla puhumatta ja jos puhun niin suusta ei tule mitään nättiä

 

Naisten jääpallon MM-kisat

18.2

klo 18.00 Suomi  – Venäjä 0-9

klo 24.00 Kiina – Suomi 0-9

19.2

klo 18.00 Suomi – Kanada 0-3

klo 21.50 USA – Suomi 5-1

20.2

klo 16.00 Ruotsi – Suomi 6-0

21.2

klo 02.00 Suomi – Norja

klo 16.00 Semifinaali 1

klo 18.00 Semifinaali 2

klo 21.50 Pronssiottelu

klo 24.00 Loppuottelu

MM-kisat pelataan 18.-21.2.2016. Mukana ovat Kanada, Kiina, Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä ja USA

Kuvat Pekka Huovila