Venäjän ratkaisi finaalipaikan erikoistilanteista

Julkaistu: 4.02.2017

Suomi aloitti välierän erittäin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti luoden ensimmäisen vartin aikana maalipaikkoja, joista olisi ehdottomasti pitänyt viimeistellä maalit. Muutoin peli oli täysin hallinnassa, kunnes 25 minuutin kohdalla yksi pallonmenetys keskialueella kostautui Alan Dzhusoevin päästessä sen seurauksena nousemaan laukaisupaikalle ja lyömään pallon alakulmaan.

Venäjä nosti karvaustaan avausjakson aikana, mikä tuotti Suomelle pelinrakenteluun pieniä vaikeuksia. Avausjakson jälkimmäinen puolisko olikin hienokseltaan Venäjän hallintaa. Venäjä pääsi nopeasti avausmaalin jälkeen kahden maalin johtoon kulmalyönnin jälkeen Janis Befusin onnistuessa.

Suomen kapteeni Ville Aaltonen otti isoa roolia ja toi pallon ylös läpi kentän jonka jälkeen Mikko Lukkarila pääsi maalin edestä viimeistelemään elintärkeän kavennuksen. Vielä kymmenen minuuttia ennen taukoa Venäjä sai väännettyä kahden maalin johtonsa takaisin ja meni tauolle 3-1 johdossa.

Toisen jakson avausminuutit Suomi oli hieman unessa ja Venäjä pääsi tekemään kulmalyönnistä neljännen maalinsa. Vain pari minuuttia myöhemmin Suomen pelirohkeus osoitti jälleen voimansa. Tällä kertaa Jimi Heinonen teki ennakkoluulottoman nousun pallon kanssa Venäjän maalille ja Pekka Rintala pääsi irtopalloon kiinni ja viimeistelemään kavennuksen.

Venäjä sai toisen jakson puolivälissä jakson, jossa he hallitsivat palloa pakottaen Suomen puolustamaan. Suomi kesti ja sai jälleen juonen päästä kiinni.Kulmalyönnit välierässä menivät Venäjälle suvereenisti ja Venäjällä vielä sattui olemaan hyvä päivä kulmalyöntien suhteen. Venäjän kolmas maali kulmalyönnistä ja viides maali ottelussa näki päivänvalon kymmenen minuuttia ennen peliajan päätöstä.

Tässä vaiheessa Suomi otti aikalisän, jonka jälkeen alkoi tapahtumaan. Ensin hyökkäykseen nostettu Mikko Rytkönen luuti maalin edestä Tuomas Määtän noston maaliin ja heti perään Juho Liukkonen pääsi lyömään Suomen maalin päähän.

Kesken Suomen painostuksen pääsi Yuri Shardakov iskemään loppulukemiksi 4-6. Taistelu oli koko joukkueelta loistava ja Suomi sai Venäjän parhaimmillaan köysiin ja ahdinkoon. Lopputulos harmittaa, niin lähellä oli voitto tänään.

”Me ollaan lähennytty kyllä tasollisesti Ruotsia ja Venäjää. Meidän peli on mennyt joukkueena eteenpäin viime vuodesta, mutta tulos oli nyt tämä. Semifinaalin kun häviää, niin pronssiottelu odottaa. Poikien peli-ilme oli tänään kuitenkin loistava”, kertoi valmentaja Esko Tammilehto ottelun jälkeen.

”Venäjällä oli todella paljon kulmia ja ne on aina maalipaikkoja. Tänään he viimeistelivät kulmista hyvin. Kenttäpelissä me hallittiin oikeastaan paremmin palloa kuin Venäjä. Tälläisessä pelissä omat maalintekopaikat pitää käyttää”, Tammilehto jatkoi.