Angeria, Johansson ja Vainio jatkavat Akilles Bandyn riveissä

Julkaistu: 23.04.2018

Akilles bandyn joukkueen riveissä jatkavat maajoukkueessa esiintynyt Ville-Veikko Angeria ja maajoukkueen portteja kolkuttelevat Porvoon omat kasvatit Matti Vainio ja Juuso Johansson.

Akilleksen pelaajaryhmän rakentaminen on sujunut suunnitellusti ja ryhmässä varmuudella ensi kaudella ovat mukana kolme maalivahtia Isak Skog, Olli Lappalainen ja Joel Niittyvuopio. Lisäksi kenttäpelaajista Akilleksen riveissä esiintyvät edellä mainittujen lisäksi Raoul Karlqvist, Dylan Lindblad, Joakim Nordström, Andreas Flink, Casper Hänninen, Akseli Laakkonen, William Skog, Rasmus Fridolfsson, Teemu Koivunen, Akseli Pursio, Aapo Pursio, Rasmus Kettunen, Andreas Lindfors.

Akilles Bandy neuvottelee vielä muutaman pelaajan kanssa siten, että pelaajarinki olisi kaikkiaan 18–20 kenttäpelaajaa. Akilles Bandyn valmentajaneuvottelut ovat myös käynnissä ja varmuudella maalivahtivalmentajana jatkaa Magnus Gustafsson. Muilta osin valmennuskuviot selviävät lähiviikkojen aikana. Tavoitteena on pystyä tiedottamaan näistä lisää mahdollisimman pikaisesti.

Akilles Bandy aloittaa yhteisharjoittelunsa vapun jälkeisellä viikolla. Toukokuun ja kesäkuun alun osalta joukkue pääsee hyödyntämään harjoittelussaan myös Sipoon jäähallia kahdesti viikossa.

 

Lisätietoja:
Tiedottaja Pia Laakkonen 050-4638274
Puheenjohtaja Jari Kettunen 040-5141133
Varapuheenjohtaja Kari Janhunen 0400-48 69 09