Naisten SM-sarjakausi 2018-2019

Julkaistu: 7.02.2019

Naisten SM-sarja 2018-2019 lähestyy loppuaan ja ensi viikonloppuna pelataan välierät sekä lopulliset sijoitusottelut Kemin Hepolan kentällä.

Naisten SM-sarja pelattiin turnausmuotoisena ja tällä kaudella mukana on neljä joukkuetta: HIFK, Kampparit, Vastus sekä Wiipurin Sudet.

Ensimmäinen SM-osaturnaus pelattiin Mikkelissä 8.-9.12.2018. Tässä turnauksessa Kampparit näytti vahvaa pelaamista vieden pisteet kotikentällä Vastukselta sekä HIFK:lta. HIFK kamppaili kuitenkin voiton Vastusta vastaan ottelun päättyessä 2-3 HIFK:n eduksi. Wiipurin Sudet vei voiton molemmissa pelaamissaan otteluissa HIFK:ta sekä Vastusta vastaan. Kampparit-Wisu kohtaaminen siirrettiin Lappeenrannan turnauksen yhteyteen, kun Kampparit eivät saaneet joukkuetta kokoon sunnuntaille koska suurin osa pelaajista suuntasi jääkiekkokaukaloon. 

Toinen SM-osaturnaus pelattiin Helsingissä 26.-27.1.2019. HIFK onnistui edellistä turnausta paremmin kotikentällään vieden avausottelussaan voiton Mikkelissä vahvasti esiintyneistä Kamppareista 4-6. Pelin etenemistä häiritsi ongelmat jään kanssa, jonka vuoksi peli jouduttiin alkuvihellyksen jälkeen katkaisemaan ja jäätä korjailemaan ennen ottelun jatkumista. Kampparit ja Vastus pelasivat vähämaalisen ottelun Mikkelin kuitenkin vieden pidemmän korren Mindi Nuutin maalilla. Susien joukkuepeli toimi hyvin joukkueen ensimmäisessä ottelussa, joka pelattiin puhtaalla jäällä Vastusta vastaan. Tästä pelistä Sudet kuittasivat voiton. Illan ottelu HIFK:ta vastaan oli haasteellisempi molemmille joukkueille, kun kentän pinnassa oli lunta. Tästäkin ottelusta Sudet onnistuivat kuitenkin kuittaamaan pisteet kotia. Sunnuntaina HIFK kuritti Vastusta 9-2 ja Hanna Teerijoen viimesteli joukkeen maaleista kuusi. Sudet vei sunnuntain ottelussa voiton Kamppareista 6-0.

Kolmas SM-osaturnaus pelattiin Lappeenrannassa 2.-3.2.2019. Tähän turnaukseen lähdettiin Susien johtaessa sarjaa selkeillä voitoilla ja reilulla maalierolla. HIFK ja Kampparit olivat tasapisteissä molempien kuitattua aikaisemmista turnauksista 6 pistettä. Vastus lähti turnaukseen haastajana toistaiseksi vielä pisteittä. Susia vastaan Vastuksen rahkeet eivät riittäneet ja Sudet veivät tottuneesti voiton 11-0. Sama kaava jatkui Kamppareita vastaan pelin päätyttyä Lappeenrantalaisten eduksi 13-0. HIFK yllätti vahvuudellaan Lappeenrannan turnauksessa ja vei pisteet Kamppareilta reilulla voitolla numeroin 9-2. Joukkue vahvistui turnaukseen jääpallosta taukoa pitäneellä HIFK:n omalla kasvatilla Jenna Grönroosilla. Jenna kuittasi heti ensimmäisessä ottelussaan viisi maalia Kampparien verkkoon. HIFK:n vahva peli jatkui myös toisessa ottelussa Vastusta vastaan päättyen 2-8 HIFK:n hyväksi. Sunnuntaina pelattiin naisten alkusarjan viimeiset koitokset lumisissa olosuhteissa. Vastus ylsi kauden ensimmäiseen voittoonsa ottelussa Kamppareita vastaan numeron 2-4 Siiri Herrasen viimeisteltyä kolme maalia. Tästä ottelusta on vielä syytä mainita, että yleensä maalivahtina pelannut Josefiina Voutilainen esiintyi ottelussa kenttäpelaajana ja iski Kampparien 1-1 tasoitusmaalin Vastuksen verkkoon. Sunnuntain kärkiottelusta Sudet kuittasivat HIFK:iä vastaan 3-0 voiton Susanna Simolan kauniilla viimeistelyllä. Lappeenrannassa pelattiin vielä Mikkelissä ensimmäisestä turnauksesta rästiin jäänyt paikallisottelu Kampparit-Sudet, jossa Kampparien Iina Lempinen onnistui Susien verkkoon kulmalyönnistä. Tämä oli vasta toinen maali Susien verkkoon kuluvalla kaudella. Mikkelissä Siiri Herranen onnistui myös kerran laittamaan pallon Lappeenrantalaisten verkkoon.

Kolmen osa-turnauksen jälkeen Wiipurin Sudet johtaa sarjaa, joten välierässä tulevana lauantaina vastaan asettuu sarjan neljäntenä oleva Vastus. Toisen välieräparin muodostavat toisena sarjassa oleva HIFK sekä kolmantena oleva Kampparit. Näiden otteluiden voittajat etenevät finaaliin ja häviäjät pronssiotteluun. Kampparien vahvan alkukauden ja HIFK:n vahvistuneen joukkueen ottelusta on odotettavissa tiukka kamppailu. Toivottavaa on, että molemmat joukkueen säilyvät terveinä ja saavat täydet joukkueet matkaan Kemiin. Kamppareilta puuttui Lappeenrannan turnauksesta viisi vakiopelaajaa, jotka ovat kuitenkin tämän hetkisten tietojen perusteella mukana taistelemassa finaalipaikasta Hepolan kentällä tulevana lauantaina.

Finaaliturnaus pelataan Kemissä Hepolan kentällä 9.-10.2.2019

Sunnuntaina pronssiottelu pelataan kello 10 ja finaali kello 13.

Lisätiedot

Teksti: Anna Tiippana ja Ida Buure
Kuvat: Perttu Jokinen (SM-osaturnaus Lappeenrannassa 2.-3.2.2019)