Suomelle voitto ja tappio P19MM-kisojen avauspäivänä

Julkaistu: 25.01.2020

Tässä on otteluraportit Suomen P19-maajoukkueen otteista MM-kisojen avauspäivänä. Suomen valmentajien haastattelut sekä kuvia otteluista on nähtävissä tällä sivulla, jossa on yhteenveto perjantain otteluista.

Ruotsi – Suomi 5–1 (1–0)

Ruotsi nousi voittoon Isac Karlssonin maaleilla

Suomen MM-kisojen avauspäivän toisessa ottelussa kohdattiin aina sytyttävä Ruotsi. Avauspelissä Norjaa vastaan oli saatu purettua pintajännitys pois ja nyt oli aika ottaa länsinaapurista mittaa oikein kunnolla.

Ensimmäinen jakso alkoi Ruotsin vauhdikkaalla pelillä ja jo 4. minuutin kohdalla Isac Karlsson pääsi huudattamaan muutenkin kovaäänistä ruotsalaisvanhempien kannustusjoukkoa, 1–0.

Peli kuitenkaan tähän ratkennut – ei suinkaan. Hiljalleen Suomi sai pelistä otetta ja palloa pidettiin omalla joukkueella pitkiäkin jaksoja. Sinänsä Suomen peli pyöri omalla kenttäpuoliskolla varman oloisesti ja hyökkäyksiin lähdettiin keskikentän moottoreiden Patrick Backmanin ja Akseli Laakkosen kautta. Pallo saatiin ajoittain pelattua jo maalintekoalueelle, mutta aivan viimeistelyyn saakka ei päästy.

Voi sanoa, että ensimmäisen jakson loppupuoli oli Suomelta parasta peliä mitä tähän asti turnauksessa on joukkueelta nähty. Ruotsalaisvanhemmat jännäsivät puoliajalla, että mitenköhän tässä mahtaa käydä – peli oli aivan pyöreä. Suomen hyvää pelaamista korosti maalivahtimme Lasse Korhosen hyvät otteet maalilla: kaksi torjuttua läpiajoa nostattivat tunnelmaa myös suomalaisyleisön joukossa. Hyvä Lasse! -huudot kuuluivat hyvin pitkin Kallion kaupunginosaa.

Toisella jaksolla tahti muuttui. 37. ja 39. minuuttien välillä Suomelle koitui hieman tummempi hetki ja Ruotsin maalipyssy Isac Karlsson viimeisteli illan neljästä maalista kaksi lisäosumaa. Karlsson nousi kentän kunkuksi ja osoitti mitä pitkät peliminuutit Vetlanda BK:n edarissa tarkoittavat nuorten kisoissa…

Ottelun 49. minuutin kohdalla maalintekijäksi merkittiin Edvin Isaksson ja Karlsson finisteli Ruotsin viidennen maalin 56. minuutilla. Marcus Öhman merkkautti pelissä neljä syöttöpojoa.

Suomen kuparinen saatiin rikki kun peliä oli jäljellä muutama minuutti, maalintekijänä Patrick Backman. Vaikka maali jäi laihaksi lohduksi, niin valmennusryhmän on nyt mietittävä miten kaksitahtinen keskikentän moottori (Backman – Laakkonen) saataisiin nelitahtiseksi voimanpesäksi, jolla haastetaan lauantaina Venäjä klo 16:30 alkavassa pelissä. Ukrainan aamupeli antanee tähän hyvän harjoittelumahdollisuuden.

Pöytäkirja 

Suomi – Norja 2–1 (0–1)

Suomi avausvoittoon Norjasta

Suomen ja Norjan välinen ottelu päästiin pelaamaan hyvissä olosuhteissa. Molempien joukkueiden otteista näkyi sekä avausottelun jännitys että Norja-pelin tärkeys sarjan kannalta. 

Vaikutti siltä, että ensimmäiseen peliin ei vielä oltu saatu joukkueen kaikkia taktisia kuvioita valmiiksi, vaan syöttöpeli oli vielä hakusessa. Norja vaikutti olevansa valmiimpi peliin ja otti aloitteen itselleen ensimmäisellä jaksolla. Heidän pelin rakentaminen oli järjestelmällistä ja antoi viitteen siitä, että Norjan jääpallossa on menty harppauksin eteenpäin.

Pelin 18. minuutilla Suomen maalivahti Valtteri Sjöholm teki loistavan pelastuksen ja piti nollat taululla. Kuitenkin 23. minuutin kohdalla Norjan Tobias Mofjell pääsi sivaltamaan n. 25 metrin etäisyydeltä kohti Sjöholmia ja pallo meni harmillisesti hänen hanskojen kautta maaliin. Numeroissa 0-1 mentiin viettämään taukoa.

Toiselle puolikkaalle kentälle luisteli sisuuntunut Suomi. Kotijoukkue otti aloitteen itselleen ja  hallitsi peliä. Vihdoin 35. minuutin kohdalla Tuukka Ässämäki karvasi pallon pois Norjan pelin rakentajalta ja fiksulla nostolla siirsi pallon Eetu Pulkkiselle, joka teki hallitusti tasoituksen.

Tämän jälkeen Suomi sai peliä paremmin uomiinsa ja Patrick Backmanin sekä Tuukka Järvisen aktiivinen pelinrakentaminen toi pelin Norjan päätyyn. Norja oli puolestaan ongelmissa oman pelin avaamisen kanssa. Pelin lopussa Tuukka Ässämäki osoitti pelisilmää ja katkaisi norjalaisten avaussyötön ja pääsi yksin läpi: siitä varmasti pallo reppuun ja Suomelle avausvoitto. 

Ottelupöytäkirja