Hoppee ei oo häppee

Revisions

Ruotsi – Suomi 8-1(4-0) FINAALI
Ruotsi vakuuttavasti MM-kultaan.
Suomi sai loistavan paikan heti alkuun, kun aloituksesta sovitun kuvion jälkeen päästiin testaamaan vastustajan maalivahtia… hereillä oli. Ruotsi onnistuu ensimmäisen kerran 6. minuutilla, kun nopeasti lyöty vapari löytää tiensä Suomen maaliin. Samassa tilanteessa Suomen maalivahti Mona Vainikka loukkaa polvensa ja joutuu jättämään pelin kesken. Peli jatkuu Ruotsin hallitessa pallollista peliä. Suomen ryhmitys toimii hyvin ja Ruotsin hyökkäykset saadaan pidettyä kurissa. 19 minuuttia pelikellossa, kun Siiri Herranen täräyttää ylärimaan. Ruotsi siirtyy 2-0 johtoon 26. minuutilla ja kaksi minuuttia myöhemmin onnistuu uudelleen. Ruotsi onnistuu vielä kerran ennen taukoa.
Toisella jaksolla Suomen tytöt taistelevat urhoollisesti, mutta rutinoituneempi vastustaja pystyy pitämään pelin hallussaan. Ruotsi onnistuu toisella jaksolla vielä neljä kertaa. Susanna Simola rikkoo kuparisen 66. minuutilla.
Ottelun jälkeen pettymys oli tietenkin suuri, mutta hopea on hyvä suoritus joukkueelta. Ruotsi oli todella vahva läpi turnauksen ja ansaitsi voittonsa. Suomi pelasi turnauksen parhaimman pelin niin kuin pitikin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.
Yhteenvetona hyvä turnaus Suomen tytöiltä. Paljon loistavia suorituksia koko joukkueelta. Näistä tytöistä kuullaan vielä jääpallokentillä.

T17 MM-finaaliin

Suomi – Norja 5-4(2-3) ja

Suomi finaaliin sekavien vaiheiden jälkeen.
Välieräottelu alkoi Suomen joukkueelta erittäin unisissa merkeissä. Olikohan lataus mennyt yli vai lähdettiinkö hieman ”takki auki”. Norjan ensimmäinen hyvä maalintekopaikka oli ottelun 3. minuutilla, mutta lyönti suuntautui onneksi takatolpan ohi. 7 minuuttia pelattu, kun Elisa Puruskainen ottaa kaksi tärkeää torjuntaa peräjälkeen. Norja onnistuu 9 minuutin kohdalla vapaalyönnistä ja kaksi minuuttia myöhemmin taululla jo 0-2. Siinä vaiheessa Suomi ottaa aikalisän ja peli hieman paranee. Pelikellossa 13 minuuttia, kun Siiri Herranen täräyttää kulmasta päin hyvin sijoittunutta Norjan muuria. 15 minuuttia pelattu, kun Nina Lehosmaa kaventaa Susanna Simolan syötöstä. Seuraavalla minuutilla Suomi saa rangaistuslyönnin, mutta Siirin lyönti suuntautuu ohi maalin. Siiri paikkaa epäonnistuneen rankkarin, kun hän tinttaa kulmasta oman riparinsa verkkoon. 24 minuuttia pelattu ja norja sai myös yrittää rankkaripilkulta, mutta Elisa torjuu upeasti. Norja saa vielä kolmannen maalin ekalle jaksolle, kun erittäin hienon pujottelun jälkeen norjalainen saa siirtää pallon helposti tyhjään maaliin.

Toista jaksoa pelattu 13 sekuntia, kun Alisa Vainio tasoittaa pelin hienon kuljetuksen päätteeksi. Sen jälkeen pelataan pitkään tasaisissa merkeissä hieman sekavaa jääpalloa. Pelikellossa 56 minuuttia, kun Alisa hakee pallon omalta maalivahdilta ja vie sen Norjan kaarelle ja lyö Suomen 4-3 johtoon. Riemu muuttuu nopeasti pettymykseksi, kun Norja tasoittaa hienolla lyönnillä seuraavasta hyökkäyksestä. Ottelu venyy jatkoajalle ja sydämenlyönnit tihenee niin kentällä kuin katsomossakin.
Jatkoajan toisella minuutilla Alisa lyö kaarelta Suomen finaaliin.

Ottelu oli sekava Suomen joukkueelta, mutta lopun riemu nostattaa varmasti joukkuehengen ja itseluottamuksen ihan tappiinsa ja huomenna finaalissa pelataan turnauksen paras ottelu.

Tulokset:
15.2
klo 11.00 Ruotsi - Norja 7-0
klo 13.00 Suomi - Venäjä 3-0
klo 19.00 Ruotsi - Venäjä 6-2
klo 21.00 Norja – Suomi 1-11
16.2
klo 11.00 Ruotsi – Suomi 8-0
klo 13.00 Norja – Venäjä 3-2
klo 17.30 Semifinaali 1 Suomi – Norja 5-4 ja
klo 19.30 Semifinaali 2 Ruotsi - Venäjä 9-4
17.2
klo 10.00 Sijat 3-4 Norja - Venäjä

klo 13.00 Loppuottelu Ruotsi - Suomi

Suomen joukkue:
Maalivahdit:
Mona Vainikka, Veiterä
Elisa Puruskainen, Vastus
Kenttäpelaajat:
Ida Kaunisto, WP 35
Sofia Segerman, Veiterä
Sara Vaanola, WP 35
Tuuli Torvinen, WP 35
Nina Lehosmaa, Vastus
Joanna Nykänen, PaSa Bandy
Siiri Herranen, WP 35
Sara Oravuo, PaSa Bandy
Susanna Simola, Veiterä
Alisa Vainio, WP 35
Noora Pöllänen, WP 35
Noora Ellonen, Veiterä
Eveliina Huttula, Vastus
Miisa Klemola, Akilles
Kotiin jäävät varapelaajat:
Josefiina Voutilainen, WP 35 (mv)
Tia Korhonen, WP 35
Fanni Krohns, Veiterä
Elisa Nylund, Veiterä
Marie Piuva, Vastus
Essi Pietilä, Vastus
Anni Keisala, HIFK
Joukkueenjohtaja: Kaisa Hartikainen-Herranen, Varkaus
Valmentaja: Mauri Kåhlman, Kemi
Fysioterapeutti: Katja Eklund, Kemi
Huoltaja: Jouko Haarala, Kemi
Joukkueen ylijohtaja: Jani Lahtinen, Helsinki

Ruotsi voitti runkosarjan päätösottelussa T17 MM kisoissa

Ruotsi – Suomi 8-0(3-0)
Suomi ei pystynyt haastamaan Ruotsia taistelussa alkusarjan voitosta. Ruotsi oli läpi ottelun potkun Suomea edellä ja viimeisteli hyvällä prosentilla.
Ensimmäisellä jaksolla Suomi sai luotua muutaman hyvän maalipaikan, mutta viimeistelyt jäivät heppoisiksi. Ruotsi hallitsi pallollista peliä ja käytti maalipaikkansa hyväkseen. Tauolle Ruotsin johdossa 3-0.
Toinen jakso olikin sitten pelailua ja varmasti molemmilla joukkueilla jo ajatukset hieman välierissä. Ruotsi vyörytti ja teki useamman hienon soolomaalin. Varsinkin Filippa Angeldahl oli loistavalla pelipäällä.
Joukkue vaikutti jo heti loppuveryttelyjen jälkeen unohtaneen tämän pelin ja katseet oli välierässä. Joukkueessa on loistava henki päällä ja vahva usko, että finaalissa otetaan revanssi kotijoukkueesta.
Valmentajakaan ei jäänyt harmittelemaan avaustappiota vaan painotti, että nyt ne tosipelit alkaa. Aivan sama tuleeko välierissä vastaan Venäjä vai Norja. Usko joukkueeseen on kova, jos/kun Ruotsi vielä kohdataan niin varmasti taskusta löytyy muutama ”ässä” jolla Ruotsin peliä sekoitetaan.
Nyt kuitenkin kaikki ajatukset välierään ja matka kohti tavoitetta jatkuu!!!!

Norja kaatui selvästi

Suomi – Norja 11-1(4-0)
Alkusarjan toiseen otteluun vastaan luisteli Norja joka hävisi avausottelunsa Ruotsille 7-0. Valmennus painotti, että oikeanlainen asenne täytyy löytyä ja luistelua pidettävä yllä koko pelin.
Suomi sai loistavan alun, kun Sara Oravuon vapaalyönti löysi tiensä Norjan verkon perukoille ottelun toisella minuutilla. 11 minuuttia oli pelattu, kun Alisa Vainio vei Suomen 2-0 johtoon. Suomi hallitsi jaksoa selvästi ja onnistui vielä kahdesti Susanna Simolan ja Siiri Herrasen toimesta. Tauolle turvallisen tuntuisessa 4-0 johtoasemassa.
Toinen jakso oli Suomen näytöstä. Pelikellossa 34 minuuttia, kun Sara Vaanola vapauttaa Susun loistavalle lyöntipaikalle ja tulostaululle 5-0. Siiri paukauttaa kulman kattoon 40. minuutilla ja Miisa Klemola veivaa jo 7-0, kun pelattu 45 minuuttia. Norja saa onnenkantamoisen ottelun 47. minuutilla. Nina Lehosmaa saa Norjalta lahjapallon kaaren tuntumassa ja loistavalla nostolla illan kahdeksas Suomelle. 52 minuuttia pelattu, kun Siiri onnistuu toistamiseen kulmasta ja heti seuraavalla minuutilla Ali tekee Sara O:n loistavasta syötöstä. Ali kaunistelee vielä loppunumeroiksi 11-1 Susun syötöstä. Hieno esitys joukkueelta ja ja tästä jatketaan aamulla, kun vastassa Ruotsi ja panoksena alkusarjan voitto.

Valmentajan kommentit:
Joukkue tuli otteluun hienolla asenteella ja luistelu parani ensimmäisestä pelistä. Hienoa, että onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Tytöt puolustivat jälleen loistavasti läpi ottelun.
Ruotsi pelistä Mante odottaa erittäin tasaväkistä. Suomen hyvin toiminut puolustus joutuukin aamulla kovaan testiin, kun vastassa hyvin palloa hallitseva ja liikuttava joukkue. Kovaan testiin joutuu myös helpolla tähän asti selvinnyt Ruotsin alakerta, kun Suomen vikkeläjalkaiset tytöt vyöryttävät hyökkäyksiään.

Avausvoitto Venäjästä

Suomi – Venäjä 3-0(2-0)

Suomi aloitti kisat tärkeällä voitolla Venäjästä. Ottelun alku oli erittäin sekavaa peliä molemmilta joukkueilta niin kuin kisojen avausottelut usein ovat. Venäjä sai ensimmäisen jäähyn pelin kuudennella minuutilla, kun vahvasti palloa kuljettanutta Alisa Vainiota rikottiin. Suomi käytti ylivoiman hyväkseen, kun Susanna Simola vapautti loistavan syötönkatkon jälkeen Alisa Vainion läpiajoon ja loistavat kannustusjoukot saivat aihetta riemuun katsomossa. Ainakin tähän mennessä turnauksen hienoin maali nähtiin 15. minuutilla, kun varmasti läpi ottelun maalissa pelannut Mona Vainikka avasi loistavalla heitolla Eveliina Huttulalle joka vähintäänkin yhtä loistavalla syötöllä vapautti Alin täyteen vauhtiin ja maalintekoon. Venäjän paras paikka maalintekoon avautui 18. minuutilla, mutta Monan hienon torjunnan johdosta tauolle lähdettiin Suomen johtaessa 2-0.
Toiselle jaksolle Suomi sai räjähtävän startin, kun 47 sekunnin pelin jälkeen Eve laittoi Alin syötöstä pallon varmasti reppuun. Toinen jakso pelattiin loppuun ilman maaleja Suomen hienoisessa hallinnassa. Kaiken kaikkiaan hyvä avaus turnaukselle.
Valmentaja Kåhlman kehui Suomen puolustuspelaamista ja oli tyytyväinen kahteen pisteeseen. Parannettavaa kuitenkin jäi niin kuin pitääkin ja illan Norja peliin lähdetään hyvin latautuneina parantamaan omaa peliä.

MM kisat käynnistyvät

Tyttöjen taival huipentuu!

Varkauden valmisteleva leiri on takana ja joukkue odottaa innokkaana ensimmäistä MM-ottelua.
Leirin ensimmäisien päivien jääharjoituksissa pääpainopiste oli koko joukkueen tasapainoisessa hyökkäyksen rakentelussa. Valmentaja Kåhlman painotti tytöille, että pallollisella pelaajalla täytyy olla useampi vaihtoehto pelata pallo omalle joukkueelle.

Maanantai-iltana pelattiin harjoitusottelu WP-35:n poikia vastaan. Lopputulosta tärkeämpänä oli oman pelin hiominen siihen muottiin kuin oli harjoiteltu.

Leirin loppupuolella keskityttiin kaikkiin mahdollisiin erikoistilanteisiin. Kämärin katsomon ”pikkulinnut” lauloivatkin, että kisoissa on odotettavissa maaleja reilusti myös erikoistilanteista.
Valmentaja Kåhlmanin ja joukkueenjohtaja Hartikainen-Herrasen mukaan leiri oli erittäin onnistunut ja iso kiitos Kämärin kenttämiehille loistavasta jäästä ja suorista laidoista.

Tyttöjen taival kohti MM-kisoja alkoi vuosi sitten. Sen jälkeen on pelattu toistakymmentä harjoitusottelua ja harjoiteltu yhdessä useasti. Nyt on se hetki, kun valmistautumiset on tehty ja on aika mitata joukkueen taso tosipeleissä. KAIKKI VAIKUTTAA ERITTÄIN HYVÄLTÄ!!!

8.2. Suomen tytöt kultajahtiin

17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa ensi viikolla Ruotsiin (Nässjö) tavoitteenaan kirkastaa aikaisempien(2009, 2011) MM-kisojen kirvelevät finaalitappiot.

Valmentaja Mauri ”Mante” Kåhlman nostaa joukkueen vahvuuksiksi luistelun ja loistavan joukkuehengen. Valmentajan mukaan tytöistä aistii positiivisen odotuksen ja jännityksen, jonka viime kaudella alkaneen projektin loppusuoralle saapuminen on tuonut. Lähes jokainen tyttö kisajoukkueesta oli joukkueessa jo viime vuoden PM-kisoissa.

Tällä kaudella on pelattu poikien turnauksessa ja harjoitusottelut naisten maajoukkuetta vastaan. Kisat pelataan hallissa ja tärkeänä asiana Mante pitää sitä, että joukkue pääsee ajoissa harjoittelemaan ja tutustumaan halliin… Hallissa pelaaminen on uusi kokemus lähes kaikille pelaajille.

Kapteeniston kisoissa muodostavat Eveliina Huttula ja Susanna Simola. Kapteenisto odottaa tiukkoja pelejä varsinkin Ruotsia ja Venäjää vastaan. Molemmat tytöistä olivat mukana viime MM-kisoissa Moskovassa kokemassa harmittavan rankkaritappion finaalissa Ruotsia vastaan. Harmitus halutaan nyt muuttaa riemuksi. Kapteeniston mielestä Suomen joukkue on luisteleva, taisteleva ja yhtä vahvaa joukkuehenkeä ei kuulemma muilta voi löytyä.

T17-maajoukkueen kapteenit Eve Huttula ja Susu Simola.

Joukkue kokoontuu sunnuntaina valmistelevalle leirille Varkauteen. Keskiviikkona matka jatkuu kohti kisapaikkakuntaa, perjantaina alkavat pelit ja sunnuntaina kisat ovat ohi ja kauloissa riippuvat toivottavasti kultaiset mitalit.