Kuukauden kulmuri

Kuukauden kulmuri

Posted by System Administrator on 09.11.09

Valmentamisen monet kasvot – Potkua valmennukseen

10.8.2010 / vko 32
Jari Hyttinen
Jääpalloliiton liittokouluttaja


Kesä on takana ja uusi jääpallokausi ovella. Ruotsissa päästään isolle jäälle halleissa jo nyt elokuun alussa. Valitettavasti aitoja olosuhteita joudutaan Suomessa odottamaan vielä melkein kolme kuukautta. Tämä on yksi esimerkki siitä, etteivät olosuhteet ja mahdollisuudet ole kotimaassa lajimme kannalta kovinkaan otolliset. Lannistuminen tai surkuttelu ei kuitenkaan auta. Meidän on tehtävä kovasti ja päämäärätietoisesti töitä lajimme eteen, jotta saamme rakennettua sille arvoisensa olosuhteet ja pysymme kansainvälisessä kehityksessä mukana.

Jääpalloliitto on energisen puheenjohtajansa johdolla uudistanut toimintaansa viime vuosina. Toimijoiden vähyyden vuoksi moni hyvä idea jää vielä valitettavasti toteuttamatta. Yksi toteutuvista ideoista on Potkua valmennukseen -hanke. Tavoitteena on yhdenmukaistaa, nykyaikaistaa ja lisätä valmennusosaamista sekä lisätä valmentajia seuroissamme.

Ensimmäiset uuden koulutusjärjestelmänkurssit järjestetään syys- ja lokakuussa. Toivottavasti mahdollisimman moni valmentaja kiinnostuu kouluttautumismahdollisuudesta ja löytää tiensä Startti- ja Peruskursseille. Kurssien tärkeintä antia ei suinkaan ole kouluttajien jakama tieto, vaan kurssien yhteydessä lajista ja valmentamisesta käytävät keskustelut. Aina, kun me jääpalloihmiset kokoonnumme yhteen ja keskustelemme lajistamme, kehitämme lajikulttuuria ja otamme tärkeitä askeleita lajin kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta.

Valmentaminen ja valmentajana toimiminen ovat nyky-yhteiskunnan asettamien normien ja odotusten myötä vaativia tehtäviä. Valmentaminen on kokonaisvaltaista toimintaa. Valmentajan on ajateltava myös useita osa-alueita ja oltava valmis tekemään töitä – myös harjoitusten ulkopuolella.

Olen ollut kiinnostunut valmentamisesta lähes koko urheilu-urani ajan. Olen toiminut erilaissa valmennustehtävissä useissa ei lajeissa lähes kymmenen vuotta. Viimeiset kolme Bandyliigakautta olen pelaamisen ohella joutunut – vastoin omia tavoitteitani – toimimaan myös joukkueen päävalmentajana. Koko tämän ajan olen ollut tietoinen, että vielä on matkaa siihen, että olen oikeutettu kantamaan nimikettä ”Valmentaja”. Viime kevään tapahtumat Porvoossa vain vahvistivat käsitystäni. Pelikauden tapahtumien aikaisempaa tarkempi analysointi sai huomaamaan, kuinka monella osa-alueella omaa toimintaani on kehitettävä. Samalla eteen tuli asioita, joiden en ollut edes ajatellut sisältyvän valmentamiseen.

Jääpallon ohella olen toiminut kaksi vuotta valmennustiimissä jalkapallojoukkueessa, joka on Euroopankin mittakaavassa huippuluokan juniorijoukkue. Tämä on avannut silmiäni ja pakottanut kehittämään osaamista pelaajien kehitystahdin ja tiedonjanon myötä. Osaksi kehittymistarpeeseen, osaksi Jääpalloliiton valmennuskouluttamisen vuoksi hakeuduin keväällä suorittamaan Valmentajan ammattitutkintoa Eerikkilän urheiluopistoon. Nykyään valmentamiseen liittyviä asioita tulee mietittyä päivittäin ja myös uusista näkökulmista.

Yksi oivaltamistani asioista on valmennustiimin ja erikoistumisen tärkeys tulevaisuuden valmennustyössä. Valmentajan pitää erikoistua johonkin valmennuksen osa-alueeseen, mikäli hän mielii kehittyä lajissaan huippuvalmentajaksi. Valmennustiimissä vastuualueet jaetaan selkeästi ja toisia tuetaan kaikessa toiminnassa. Näin varmistetaan valmennuksen tasokkuus, mutta myös vastuuvalmentajan työssä jaksaminen ja koko valmennusryhmän motivaatio.

Ammattikoulutuksen aikana käsitykseni valmentajan persoonallisuuden tärkeydestä on vahvistunut. Hyvän ja menestyvän valmentajan tärkein työkalu on hänen oma persoona, johon kuuluu pitkäjänteinen ja harkittu valmennus- ja lajifilosofia.

Valmentaminen ei ole pinnallista muualta opittujen ja kopioitujen harjoitteiden ja pelityylien monistamista oman joukkueen käyttöön. Sen tulisi olla syvällistä omien toimintamallien jatkuvaa ja pitkäjänteistä muokkaamista, joka perustuu omiin kokemuksiin ja muualta saatuihin vaikutteisiin. Asiantuntijoiden mukaan valmentaminen on Suomessa usein pinnallista kopiointia ja sen myötä poukkoilua erilaisten tyylisuuntien välillä. Käsitykseen on helppo yhtyä. Jääpalloliiton koulutuksissa vältämme tätä ja keskitymme jakamaan käsitystä siitä, ettei ole vain yhtä ainoaa oikea tapaa valmentaa, vaikka tiettyjä perusperiaatteita on totta kai olemassa.

Uskon, että urheilu- ja lajikokemuksen lisäksi tärkein edellytys hyväksi valmentajaksi tulemiselle on intohimo ja aito motivaatio lajin, joukkueen ja pelaajien kehittämiseen. Ehkä tärkein askel kohti valmentajuutta on toiminnan arvojen ja vaativuuden tunnistaminen sekä valmennustoiminnan arvostaminen. Toisen valmentajan toimintaa ei voi arvioida ilman objektiivista havaintomateriaalia joukkueen toiminnasta. Parin harjoituksen tai ottelun perusteella ei voi sanoa mitään valmentajan osaamisesta tai toiminnasta.

Eerikkilän valmentajakoulutuksessa nousi esille median rooli valmentajien osaamisen arvioinnissa. Toimittajien arviot valmentajista ovat usein ulkopuolisia ja subjektiivisia. Onneksi meillä jääpallossa tämäntyylinen kirjoittelu ja kommentointi on vähäistä verrattuna muihin lajeihin, kuten jääkiekkoon. Liiton uusissa valmentajakoulutuksissa meillä on mahdollisuus lisätä valmennusosaamista ja -tietoa. Sen myötä jääpallossa voidaan keskustella arvostavasti toisten valmentajien pelikirjoista ja harjoituspankeista.

Tapaamisiin jääpallokentillä ja syksyn koulutuksissa!


Bandyä kaikille!
10.5.2010 / vko 18
Vesa Rapo

Kulmuri-vieras Vesa Rapo kertaa kolumnissaan kuluneen kauden Suomi-sarjatunnelmia ja pohtii alasarjojen kehittämistä kohti aitoa kilpailusarjaa. Kiitos Vesalle hyvistä ideoista.


Kauden 2009–2010 Suomi-sarjan taso oli noussut edellisestä kaudesta. Sarjan aikana pelattiin jo runkosarjassa erittäin tasokkaita otteluita. Seinäjoella pelatut otellut sijoista 5-8 tekivät jääpallolle hyvää peeärrää paikkakunnalla, jossa on ollut ajatuksia herättää jääpallotoiminta.

Suomi-sarja huipentui Jyväskylässä pelatussa finaaliturnauksessa, jossa kohtasivat etelä- ja pohjoislohkon ykköset ja kakkoset. Finaali-ottelut ja järjestelyt saivat kiitokset niin pelaajilta kuin katsojiltakin. Tuomareitten kommenttina oli, että ”olipas tasokasta jääpalloa, olisi varmaan tarvittu kolmas tuomari ainakin pronssi- ja kultaotteluun.”

Tulevaa kautta silmällä pitäen on tarkkaan harkittava erivaihtoehtoja löytääksemme hyviä ratkaisuja kehittämään suomalaista jääpalloa.

Suomi-sarja on nimenomaan tarkoitettu tuomaan lisäpelejä lahjakkaille junioreille ja pelaajille, jotka ovat edustuksen mukana mutta eivät saa siellä vielä riittävästi peliaikaa. Unohtaa ei sovi myöskään juniori-iästä pois kasvaneita pelaajia.

Olisiko lajin kannalta hyvä, jos viime kauden kuusi parasta joukkuetta (HIFK-2, Vastus, JPS-2, Veiterä-2, UIFK ja Lennex BK) pelaisivat Suomi-sarjaa?

II-divisioonaa pelaisivat Akilles-2, Botnia-2, Narukerä-2, Vesta, Kampparit-2 ja mahdollisesti WP 35-2 ja jopa Seinäjoki. Yksi joukkue voisi tippua ja yksi nousta Suomi-sarjasta II-divisioonaan tai jatkosarjat voisi järjestää sijoittumisen mukaan. Tällainen järjestelmä saattaisi alentaa osallistumiskynnystä ja voisi saada aikaiseksi esimerkiksi piirijakoisen kolmannen divisioonan.

Nuorisomaajoukkueiden (P17 ja P19) otteluita voisi harkita sarjoihin mukaan, esimerkiksi osana alueellisia katsastusleirejä ja -tapahtumia.

Lajin ja sarjojen kehittäminen on myös paikkakunta- ja kustannuskysymys, joten myös nämä seikat on huomioitava.

Suomi-sarja on hyvin pitkälle toiminut rasittamatta liiton kuormitettua henkilöstöä. Mutta sarjamaksut ja lisenssit maksamalla on liitolle tullut tuloa, joten Jääpalloliiton on myös hyvä pohtia Suomi-sarjan profiilia kilpailusarjana.

Yhteistyö on ollut hyvää liiton toimiston ja toimijoiden kesken, kiitos Kristinalle sekä Thomakselle, Markukselle ja Joralle menneestä Suomi-sarja -kaudesta!


Terää jääpallon viestintään
8.4.2010 / vko 14
Stefan Borenius

Kuukauden Kulmuri -kirjoittajana vierailee tällä kertaa pitkäaikainen jääpallon ystävä Stefan Borenius. Oheinen teksti on muotoiltu hänen aiemmin laatimastaan viestintää koskevasta muistiostaan. Liitto kiittää Stefania aktiivisesta osallistumisesta viestintäkeskusteluun.


Viestinnän perustaksi pitäisi miettiä mitä jääpallo on. Itse lähden siitä, että jääpallo on ensiluokkainen kilpailu- ja harrastelaji, erinomainen yleisölaji ja sillä on ainutlaatuiset perinteet. Nämä asiat on helppo todeta kun tarkastellaan asiaa lukujen valossa: Ruotsin vuoden 2010 loppuottelua Uppsalassa seurasi 25 500 henkeä paikan päällä. Suoraa TV-lähetystä seurasi 665 000 katsojaa. Helsingissä ratkaisevaa HIFK–OLS finaalia seurasi 1 800 ja Mikkelissäkin pronssipeliä jännitti 1 600 katsojaa.

Voimme hyvin sanoa, että lajilla on merkittävää potentiaalia – myös Suomessa.

Jääpallolla on lajina myös haasteita. Ne ovat mielestäni seuraavat: ns. suuri yleisö pitäisi saada paremmin seuraamaan lajia, olosuhteet (tekojäät, hallit, yleisöolot), pelaajarekrytointi (junnut) sekä taloudelliset resurssit. Myös muita haasteita on.

Tänä päivänä eri jääpallotahot ja -ihmiset ovat ahkerasti näiden haasteiden kimpussa. He tekevät enemmän tai vähemmän hiljaista työtä suuren ja uinuvan yleisön tietämättä ja pitkälti ilman tukea. Ei olekaan ihme, jos eri tahojen, mm. tukijoiden, vastaanottavaisuus lajin ilosanomalle jää turhan vähäiseksi.

Vetoavukseen jääpallo tarvitsee terävämpää viestintää. Nähdäkseni viestintä olisikin nostettava korostetusti esiin mm. liiton ja sen työntekijöiden, eritoten toiminnanjohtajan, tehtäväkentässä.

Viestintä on ratkaisevassa roolissa, kun muokkaamme asenteita jääpalloa suosivaksi, ja kun erilaisille kehittämishankkeille (ks. haasteet yllä) avataan tietä. Kaikkein tärkeintä on elävöittää lajia sisältä eli herättää henkeä ja kiinnostusta omassa piirissä, josta saa ja välittyy se jokin mitä markkinoida.

Millaisia suuntaviivoja lajin sisäiseen viestintään tulisi etsiä?

Alle on listattu 10 kohtaa, jota mielestäni voisivat täydentää liiton viime vuonna hyväksymää viestintästrategiaa. Nyt meidän olisikin aika pohtia sitä, kuinka näitä asioita saadaan siirretty käytäntöön – keiden tekemänä ja millaisin resurssein.

Viestinnän on:

  1. oltava jatkuvaa, tuoretta sytykettä tarjoavaa infoa, analyysia ja ”tarinointia”.
  2. keskityttävä sisältöön, ei resursseja syövään tekniikkaan ja harvakseltaan ilmestyviin lehtiin.
  3. annettava lajiystäville lisää virikettä jääpallomaailmasta, erityisesti Bandyliigasta kertovien nettijuttujen kautta.
  4. sisällettävä netissä kipakkaa ottelu- ja pelianalyysia sekä juttua ja arviointia joukkueista sekä pelaajista.
  5. oltava nykyistä ryhdikkäämpää koskien otteluennakoita ja -raportteja.
  6. annettava lisää sisältöjä erityisesti finaalin jälkipuintiin, off season -kaudelle ja kauden kynnykselle.
  7. sisällettävä pelaajaesittelyjä: ikä, seurat, pelipaikka ja -numero, profiili, uratavoite, mj-edustus, meriitit, jne.
  8. sisällettävä parannusta pelaajatilastoihin ja -tietojen esillä pitämiseen (vrt. myös Ruotsi).
  9. on annettava liitolle mahdollisuuden kertoa ”Kulisseissa tapahtuu” -infojen kautta liiton toiminnoista, jotta kehittämis- ja muita asioita pidetään esillä suuren yleisön suuntaan.
  10. pidettävä se, mitä luvataan eikä luvata liikoja (odotuksia on parempi ylittää kuin alittaa…).

Ohessa on siis muutama ajatus bandyn nostamiseksi enemmän ihmisten huulille. Olen aiemmin käsitellyt aihepiiriä myös HIFK:n nettisivujen kolumnipalstalla, jos jotakuta kiinnostaa katsoa. Toivottavasti saamme asiat hahmotettua konkreettiseen muotoon ja siirrettyä käytäntöön.


Bandy Junior World Championship

15.2.2010

Jääpallon U19 MM-kisat, Uljanovsk, Venäjä 29.1.–31.1.2010

Valmistautuminen


Vuoden 2010 U19-ikäluokan MM-kisoihin valmistautuminen alkoi jo vuoden 2009 PM-kisojen pelaajavalintoja tehdessä. Timo Tiusanen, Jorma Saastamoinen ja Mauri Kåhlman sopivat joukkuetta valittaessa tavoitteen olevan MM-kisat 2010 Venäjällä.

Jorma Saastamoisen jäädessä pois U19-joukkueen valmentajatehtävistä, jatkoivat Tise ja Mante joukkueen kokoamista Joran hyvällä avustuksella.

Leiritykset

KeVeKa

Kolmen leirityksen valmistelut alkoivat jo kesäkuussa 2009. Seurajoukkueiden perinteinen KeVeKa-turnaus ennen sarjan alkua Varkaudessa oli U19-maajoukkueen tärkein valintatapahtuma valmentajille.

Super Cup, Lappeenranta

Super Cup -turnaus Lappeenrannassa antoi mahdollisuuden toiseen leiritykseen, olihan sarjassa tauko tämän turnauksen ajankohdalla. Joukkue pystyi viemään omat jääharjoitukset ja harjoituspelin hyvin läpi. Varmasti suurin anti joukkueelle oli nähdä A-maajoukkueen pelaajat ja heidän valmistelunsa sekä Ruotsi- että Venäjä-otteluihin.

MM-leiri, Mikkeli

Veijo Janhunen oli järjestellyt joukkueen leiritystä jo pitkään ja kaikki eri mahdollisuudet oli käyty läpi.

Leiri ennen kisoihin lähtöä oli viimeistelyä, hyvän joukkuehengen luomista ja ennen kaikkia omaan osaamiseen uskomista sekä itse pelaajana että joukkueena. Valmentajat pitivät useita pienpalavereita eri pelaajien kanssa sekä puolustus- että hyökkäyspelaamisesta.

Matkustaminen MM-kisoihin Uljanovskiin

Joukkue nousi Kouvolassa hyvän ja vahvan ruokailun jälkeen junaan keskiviikkoiltana. 11 tunnin junamatkan jälkeen joukkue saapui Moskovaan, josta suoraan A-maajoukkueen tapaamiseen heidän hotelliin kuulemaan A-mj:n valmentajan ja kapteenin kuulumisia heidän kisoistaan.

Moskovan MM-areena oli varmasti se paras anti mitä joukkue sai, kun päästiin katsomaan todella loistavaa hallia ja saatiin katsoa ottelut Unkari – Latvia ja Kazakstan – USA. Matkustaminen jatkui tilauslennolla, mukana Norjan, Ruotsin ja Suomen joukkueet. Matkanteko tiesi sitä, että kun joukkue oli Uljanovskissa hotellissa, oli kello jo 02:00 ja meidän matka oli kestänyt kokonaisuudessa jo 30 tuntia...

MM-ottelut

Suomi – Kazakstan 6–1 (3–1)
yleisöä 2 000
sää –24 °C


Suomen joukkue tekee kisojen avausmaalin Tuomas Mokon toimesta, ottelukellon näytettyä 6 min. Ensimmäisen maaottelunsa pelaava Visa Knuuttila ei kuvia kumartele, vaan tulee tekemään ensimmäisen maaottelumaalinsa 16 minuutin kohdalla suoraan rangaistuslaukauksesta, peli on 2–1. Ottelun käännekohta tapahtuu ja joukkue pystyy vapautuneeseen peliin. Tuomas Mokko lisää tilastojaan 20 min. 3–1.

Puoliajan jälkeen Miikael Hyrkäs pelaa loistavasti ja saa hyvän katkon keskikentällä, muutama hyvä potku ja irtiotto vastustajan pelaajista, syöttö laitaan ja Teemu Määttä on irti laidasta eikä erehdy, ottelu on 4–1, kun peliä on pelattu 39 min. Samuli Helavuori tekee pohjatyön Suomen 5–1 maaliin, maalin viimeistelee jälleen Tuomas Mokko 42 minuutin kohdalla. Visa Knuuttila tekee kulmasta maalin pelin 43 minuutin kohdalla. Suomi sinetöi voittonsa 6–1. Ottelussa jaetaan rangaistuksia: Suomi 1 x 6min ja Kazakstan 2 x 6min.


Suomi – Norja 4–1 (1–0)
yleisöä 1 570
sää –27 ºC

Maalinteon aloittaa Suomi. Tuomas Rintala tekee maalin seurakaverin Otto Töytärin syötöstä 8 min. kohdalla. Maali jää yllättäen myös ensimmäisen puoliajan tulokseksi. Tuomas Rintala lisää toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla johdon 2–0 Tuomas Mokon syötöstä. Peliä on pelattu jo 54 minuuttia, kun Norja tekee kavennuksen 2–1. Pelikello näyttää 56 minuuttia, kun Tuomas Mokko lisää johtoa 3–1 Otto Töytärin hyvästä syötöstä. Jälleen pari minuuttia ja Ville Utti tekee varmasti ottelun loppulukemiksi 4–1. Ottelu on siisti ja rangaistuksia jaetaan vain Norjalle 1 x 6min.


Suomi – Ruotsi 1–1 (1–0)
yleisöä 2 350
sää –10º C
”Viimeinen minuutti”

Suomen joukkueen välitavoitteena oli olla alkusarjan ykkönen koska semifinaleissa kohdattaisiin varmasti Norja jos olisi alkusarjan ykkönen. Suomen tärkein peli edessä ja se näkyi myös joukkueen pelaajissa hyvänä keskittymisenä. Tasaisen alun jälkeen Suomi tekee johtomaalin pelin 8 minuutilla. Varmasti koko jääpallouransa tärkeimmän maalin tekee Joni ”Vupi” Vuopio. Mikä parasta, Ruotsille on tehty kisojen ensimmäinen maali ja he ovat häviöllä ensimmäistä kertaa kisojen aikana. Pelissä on molemmilla joukkueilla useita hyviä maalipaikkoja, joita ei saa kumpikaan joukkue hyödynnettyä. Puoliaika tulos Suomelle on 1–0.

Toinen puoliaika jatkui tasaisena aina ottelun viimeiselle minuutille saakka kisojen parhaana pelinä. Ottelukello näyttää 59 min., kun Ruotsi tasoittaa Tim Perssonin maalilla. Maali lähti koko ottelun hyvin pelanneen Suomen karvauksen pienestä virheestä. Ruotsi käytti tuon pienen virheen hyväksi ja tasoitti ottelun loppulukemiksi 1–1. Suomen maalissa Christoffer Huber on pelannut taas hyvän ottelun. Ottelun aikana Norjan tuomari kolmikko jakoi tasaisesti jäähyjä Suomelle 3 x 6 min ja 1 x 3 min, Ruotsille 3 x 6 min. Tasapeli tarkoitti sitä, että ottelua jatkettiin rangaistuslaukauksilla. Kun joukkueet päätyvät samaan pistemäärään ja maalisuhdekin on sama ja myös keskinäinen peli on tasan, niin paremmuuden sijoitukselle ratkaisee rangaistuslaukaukset. Ratkaisu venyi aina joukkueiden 10. lyöjiin asti, jolloin Ruotsi voitti taidokkaasti.

Tasapeli tarkoitti myös sitä, ettei Suomi voi yltää enää alkusarjan ykköseksi.

Suomi – Venäjä 2–7 (1–3)
yleisöä 2 100
sää –14º C
”Merkityksetön ottelu” – vai oliko?

Valmistautuminen alkusarjan viimeiseen otteluun Venäjää vastaan – ja kyseiseen tilanteeseen – oli jo alustavasti tiedostettu joukkueelle Mikkelin leirillä. Sama asia, oliko alkusarjassa kolmas tai toinen, niin välierissä kohdataan uudestaan. Lähtökohtana oli valmentajilla nähdä tiettyjä asioita Venäjän pelistä ja saada kaikki heidän joukkueen pelaajat yksilöinä näyttämään osaamistaan kotikatsomon edessä. Suomen valmennusjohdon ohjeet pelaajille oli pelata ottelu ”80 % teholla” ja välttää kaikkia ruuhkatilanteita, joissa aina piilee riski loukkaantumisille.

Vajaatehoisella pelillä Suomen maaleista vastasi 30 min. kohdalla Teemu Määttä ja ottelun 45 minuutilla Tuomas Rintala. Venäläispelaajien luistelu oli juuri sitä, mitä meidän joukkue halusikin. Kotiyleisön edessä pelaajat innostuivat näyttämään osaamistaan pitkillä kuljetuksilla ja yksin pelaamalla. Suomi ei ottanut yhtään jäähyä ottelussa ja vastustajalle niitä kirjattiin 2 x 6 min.

MM-Välierät
Suomi – Venäjä 1–0 (1–0)
yleisöä 4 250, klo 12:30
sää –10˚ C

Loistavissa olosuhteissa katsomot täyttyivät jo tuntia ennen ottelun alkua. Nyt sitten oli pantava peliin kaikki se osaaminen, mitä Suomen joukkueelta löytyi. Jokaisen pelaajan oli keskityttävä peliin ja suljettava kaikki muu pois mielestä. Ei helppo homma 4 250 maksaneen katselijan edessä.

Suomen peli alkoi suunnitellun mukaisesti ja venäläispelaajien luisteluvoima pystyttiin ohjaamaan laitoihin ja ennen kaikkia heidän ylimielisyys yksilöinä oli sitä edellisen pelin antia. 9 minuutin kohdalla Suomi saa vapaalyönnin pisteeltä. Tuomas Rintalan hyvä oivallus, tarkka syöttö vastustajan seisovien puolustajien väliin luistelevalle Tuomas Mokolle ja tilanne on Suomelle 1–0. Venäläispelaajien paine kasvaa kotiyleisön edessä. Heistä jokainen haluaa ratkaista pelin omalla suorituksellaan. Mitä pitemmälle ensimmäinen puoliaika kului, sitä enemmän Venäjän peli sekosi. Aleksandr Egorychev on yksi sijaiskärsijä, kun Venäjän päävalmentaja ”ripittää” vaihtoaitiossa pelaajansa.

Venäjän toiselle puoliajalle tulo saa kyllä Suomenkin valmennusjohdon äänet kannustuksesta käheäksi. Suomen pelaajat eivät anna tippaakaan periksi, taistelutahto on valtava, kaikki on pelissä. Tilastot kertovat, että Venäjällä on kulmalyöntejä 19 ja Suomella 5. Suomen joukkueen maalivahti Christoffer Huber pelaa loistavan ottelun ja aivan selvää, että hänet tullaa valitsemaan maailman parhaana maalivahtina näissä kisoissa. Toffen loistavat ja tyylikkäät torjunnat eivät jätä ketään kentän laidalla kylmäksi. Lopulta ruotsalaisen päätuomarin vihellys kuuluu ja ottelu on päättynyt. Suomi on loppuottelussa mukana. Suomi on ajanut Venäjän ohi jääpallon arvoasteikolla. Ottelu päättyi paikallista aikaa klo.13:45 ja loppuottelu alkaa klo 18:30 samana iltana.

Hyvin kuvaa venäläisen päävalmentajan Andrey Rushkinin sanat lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen: ”Alkusarjassa me voitimme Suomen 7–2, mutta Suomi vei käytännössä meitä 100–0 siinä ottelussa.”

Venäjä vie pronssin Norjalta luvuin 4–0 (1–0)

MM-Loppuottelu
Suomi – Ruotsi 2–4 (1–1)
yleisöä 4 500 klo 18:30
sää –19˚ C

Suomi on viisi tuntia sitten voittanut Venäjän 1–0. Ottelun valmisteluun on jäänyt vähän aikaa. Kisojen ennätysyleisö on tullut seuraamaan loppuottelua ja kannustamaan Suomea. Ottelun alku on tarkkaa peliä kummaltakin joukkueelta. 20 minuutin kohdalla Joni Vuopio vapauttaa Tuomas Mokon läpiajoon ja ”Tuoppi” vie Suomen ansaittuun 1–0 johtoon. Suomelle tulee jäähy 25 min. kohdalla ja Ruotsi tasoittaa pelin 27 min. kohdalla Emil Viklundin maalilla puoliaikatulokseksi 1–1

Toisen puoliajan alkuun Ruotsille kulma, josta Joakim Bergman kulmakikan jälkeen vie Ruotsin ensimmäistä kertaa johtoon 32 min. kohdalla. Suomen tasoitus tulee myös kulmasta: Teemu Määttä asialla ja ottelua on pelattu 36 min. Sitten astuu norjalainen päätuomari peliin ja antaa pelin 38. minuutilla Suomelle kyseenalaisen jäähyn. Ruotsi käyttää jäähyn hyväkseen pelikellon näyttäessä 39 min. Ruotsi siirtyy 3–2 johtoon Kalle Mårtenssonin maalilla. Jälleen tuomarin pilli soi ja Suomen pelaaja saa jäähyn 48 min. kohdalla. Valmennusjohto suunnittelee aikalisän ottoa ja mahdollista ryhmityksen muutosta. Pelattu 50 min. ja Suomelle taas rangaistus ja kaksi pelaajaa istuu jäähyllä. Suomi pelaa vajaalla ja aikalisän turvin nostaa hyökkäykseen voimaa. Ruotsi käyttää jäähyt jälleen hyväkseen ja Petter Björling lisää lopputulokseksi 4–2, kun peliä on pelattu 51 minuuttia. Norjalainen päätuomari jakaa ottelun aikana Suomelle jäähyminuutteja yhteensä 30 ja Ruotsille yhteensä 15 min.

Ruotsille MM-kultaa. Suomelle MM-hopeaa. Venäjälle MM-pronssia.

Valmentajien mietteitä


Suomen olisi pitänyt voittaa kumpikin jääpallon mahtimaa viiden tunnin välein MM-tasolla, niin olisi yltänyt joukkueen ja valmennusjohdon asettamaan tavoitteeseen.

Olisiko alkusarjan Ruotsin ottelun ”viimeinen minuutti” kääntänyt asetelmat Suomelle?

Tosiasia on kuitenkin se, että Venäjä valmistautui viikon pituisella leirillä kisapaikalla ja Ruotsi matkusti Tukholmasta viidessä tunnissa MM-kisoihin. Suomen matka kesti yhteensä 30 tuntia.

Suomen hopeamitalin arvoa nostaa kuitenkin voitto Venäjästä heidän kotikentällään sekä hyvät ja tasaiset pelit Ruotsia vastaan. Venäjä on ohitettu tuloksellisesti ja Ruotsia on otettu valtavasti kiinni kaikilla osa-alueilla.

8.2.2010
U19-maajoukkue
Mauri Kåhlman ja Timo Tiusanen
Jouko Haarala
Veijo Janhunen


4.12.2009

Antti O. Arponen

Arvoisa Kansainvälisen Jääpalloliiton herra puheenjohtaja, hyvät kutsuvieraat!

Tänään pelattu Suomen ja Ruotsin jääpallomaaottelu oli monella tavalla historiallinen, ja siksi minua on pyydetty tähän tilaisuuteen kertomaan suomalaisen ja kansainvälisen jääpallon alkuvaiheista.

90 vuotta sitten vuonna 1919 pelattiin Suomen ja Ruotsin ensimmäinen jääpallomaaottelu. Maaottelu oli molemmille maille ensimmäinen.

Samalla ottelu oli 90 vuotta sitten itsenäisen Suomen ensimmäinen maaottelu kaikki urheilulajit huomioon ottaen.

Jääpallon harrastus alkoi 1800-luvun loppuvuosina Englannissa, Ruotsissa, Hollannissa, Venäjällä ja Suomessa. Ensimmäinen tunnettu jääpallo-ottelu pelattiin Lontoossa vuonna 1875. Ensimmäinen kansallinen lajiliitto oli Englannissa 1891 perustettu National Bandy Association, jonka toiminta hiipui 1900-luvun alkupuolella.

Suomeen jääpalloharrastus tuli Venäjän kautta. Viipurilainen kauppias Otto Wächter tutustui liikematkoillaan Pietarissa jääpalloon ja toi talvella 1896 mailoja ja palloja Pietarista Viipuriin. Wächter oli innokas urheilumies, Viborgs Skridskoklubbin puheenjohtaja. Luistelun harrastajana hän tajusi heti jääpallon idean, ja pian Viipuriin perustettiin Suomen ensimmäinen jääpalloseura Viborgs Hockeyklubb.

Suomen ensimmäiset kansainväliset jääpallo-ottelut pelattiin 110 vuotta sitten kevättalvella 1899. Viborgs Hockeyklubb kävi ensin Pietarissa pelaamassa St. Petersburger Amateur Sport Vereiniä vastaan. Pari viikkoa myöhemmin Pietarin joukkue tuli pelaamaan Viipuriin. Historiallinen päivä oli 2. huhtikuuta 1899. Viipurilaiset hävisivät molemmat ottelut niukasti yhdellä maalilla.

Tukholmassa järjestettiin 1901 ensimmäiset Pohjoismaiset Talvikisat, joiden ohjelmassa oli useita talviurheilulajeja, myös jääpallo. Suomalaiset keskittyivät maastohiihtoon, mutta näkivät samalla matkalla ruotsalaisten jääpalloseurojen pelejä.

Ruotsissa jääpallo oli aloitettu vuonna 1895 ja ensimmäinen Ruotsin mestaruussarja pelattiin 1903.

Suomessa harrastus levisi 1900-luvun alkuvuosina Helsinkiin ja muuallekin lähinnä rannikkokaupunkeihin. Jalkapallojoukkueet alkoivat pelata talvisin jääpalloa ja vuonna 1907 perustettiin Suomen Palloliitto, joka otti ohjelmaansa sekä jalkapallon että jääpallon.

Jääpalloa pelattiin 1900-luvun alkupuolella Suomen, Venäjän ja Ruotsin lisäksi Tanskassa ja Norjassa. Kaikissa maissa säännöt olivat vähän erilaiset ja siksi perustettiin 100 vuotta sitten 1909 jääpallon ensimmäinen kansainvälinen järjestö Pohjoismainen jääpalloliitto. Se yhtenäisti jääpallon kansainväliset säännöt, ja kaikissa maissa alettiin pelata samoilla säännöillä.

Pohjoismaiden Jääpalloliiton toiminta hiipui ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Jääpallo valloitti hetkeksi myös Keski-Euroopan ja Davosissa pelattiin talvella 1913 kahdeksan maan turnaus. Mukana ei ollut pohjoismaiden joukkueita. Keski-Euroopassa kuitenkin jääkiekko valtasi talvisten jääpelien ykkösaseman 1920-luvulla.

Ruotsia pidettiin 1910-luvulla maailman johtavana jääpallomaana. Tiedettiin myös Venäjän seurajoukkueiden korkea taso, mutta Venäjän vallankumous 1917 seurauksineen pysäytti jääpallon kehityksen ja esti Venäjän, josta 1920-luvulla kehittyi Neuvostoliitto, mukaantulon kansainväliseen toimintaan.

Helsingissä järjestettiin talvella 1919 Suomen Talvikisat.. Talvikisojen ohjelmassa oli kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja hiihdossa, mäkihypyssä, sotilasurheilussa, taitoluistelussa, pikaluistelussa, ampumaurheilussa - ja jääpallossa.

Suomen Palloliitto kutsui Talvikisoihin Ruotsin parhaita jääpallon seurajoukkueita, ja samalla Ruotsin maajoukkueen, joka kohtaisi Suomen maajoukkueen.

Maaottelut - eli liitto-ottelut kuten niitä tuolloin kutsuttiin - olivat urheilussa 90 vuotta sitten harvinaisia. Suomi oli 1910-luvulla käynyt maaotteluja vain jalkapallossa, ei missään muussa urheilussa.

Jääpallon vuoden 1919 maaottelun jälkeen Suomi aloitti maaottelusarjansa yleisurheilussa 1922 Ranskaa vastaan, painissa 1926 Ruotsia vastaan, nyrkkeilyssä 1926 Viroa vastaan, jääkiekossa 1928 Ruotsia vastaan ja tenniksessä 1928 Viroa vastaan.

Jääpallo oli 90 vuotta sitten, ja vielä vuosikymmeniä sen jälkeenkin, ehdoton ykkönen Suomen talvisista joukkuepeleistä. Jääpallon parissa oli talvella eniten seuroja ja eniten pelaajia, ja otteluissa eniten yleisöä.

Jääpallon Suomen mestaruudesta oli pelattu vuodesta 1908 lähtien. Maan parhaat joukkueet tulivat Viipurista ja Helsingistä, mutta harrastusta oli Suomen itsenäistymisen aikoihin myös Turussa, Tampereella, Vaasassa, Sortavalassa, Lappeenrannassa, Hangossa, Tammisaaressa ja Oulussa.

Viipurissa oli 90 vuotta sitten useita jääpalloseuroja: Viipurin Reipas, Viipurin Sudet, Viipurin IFK, Viipurin Luistinseura, Viipurin VPK:n Tarmo ja Viipurin Ponteva.

Legendaarisin seura oli Viipurin Sudet. Se voitti kaikkiaan 14 mestaruutta vuoteen 1933 mennessä.

Sudet oli vuosikausia täysin ylivoimainen Suomessa. Siitä kertovat muutamat SM-finaalin tulokset: 1915 Sudet - HIFK 8-2, 1917 Sudet - Kiffen 11-2 (puoliaika 9-1), 1919 Sudet - HIFK 11-2 ja 1925 Sudet - HJK 9-2.

Susien ylivoima perustui siihen, että joukkue harjoitteli enemmän kuin muut. Harjoituksia oli usein kaksi kertaa päivässä. Ensimmäinen harjoitus oli päivällä kello 11-12 koulujen ja työpaikkojen ruokatunnilla ja toinen harjoitus illalla kello 18:n jälkeen.

Susien menestys perustui muita parempaan lajitekniikkaan, luistelutaitoon, pallonhallintaan ja yhteispeliin. Harjoitteleminen kaksi kertaa päivässä piti myös kestävyyden kovana ja Sudet oli yleensä parhaimmillaan otteluiden lopussa vastustajien väsyessä.

Suomen Palloliitto valitsi Suomen ensimmäiseen jääpallomaaotteluun 90 vuotta sitten joukkueen, jossa oli kahdeksan pelaajaa Viipurin Susista. Loput kolme pelaajaa otettiin Helsingin parhaista seuroista.

Maalivahtina oli Ragnar Nyström Helsingin IFK:sta. Maajoukkueen puolustajat olivat Susien Jussi Pelli ja Niilo Joutsenlahti. Tukilinjassa oli vasemmalla Niilo Tammisalo Helsingin Jalkapalloklubista ja oikealla Lars Schybergsson Kiffenistä. Keskustukena oli Susien Eetu Kostamo.

Viisi hyökkääjää olivat kaikki Susista, laitahyökkääjinä Riku Poutiainen ja Toivo Pirhonen, välihyökkääjinä Yrjö Penttilä ja Ami Ahnger sekä keskushyökkääjänä eli sentterinä Lauri Mäkinen.

Vuonna 1919 Ruotsin maajoukkueen kohtaamista oli odotettu jo monta vuotta. Se toteutui 23. helmikuuta 1919 Töölön Pallokentällä Helsingissä. Yleisöä oli 6 000. Ruotsin maajoukkueen pelaajat olivat maan mestarijoukkueesta Upsalan IFK:sta, Upsalan Siriuksesta ja Västeråsin urheiluklubista.

Koska maajoukkueet eivät olleet koskaan aikaisemmin kohdanneet, oli lopputulosta vaikea ennustaa. Ruotsia pidettiin kuitenkin ennakkosuosikkina.

Ruotsi meni alussa johtoon 0-1, mutta Lauri Mäkinen tasoitti 1-1:een ja ennen puoliaikaa Ami Ahnger laukoi Suomen johtoon 2-1. Toinen puoliaika oli jatkuvaa suomalaisten painostusta ja Ruotsi joutui keskittymään puolustuspeliin. Yrjö Penttilä teki 3-1 ja Niilo Tammisalo 4-1. Suuremmalta tappiolta Ruotsin pelasti joukkueen parhaaksi kehuttu maalivahti Säfvenberg.

Suomella ei ollut vielä presidenttiä, maata johti valtionhoitaja Carl Gustaf Mannerheim. Hän oli kutsuvieraana seuraamassa ottelua ja kätteli joukkueiden kapteenit ottelun jälkeen.

Sanomalehtien otteluselostuksissa ihasteltiin Viipurin Susien pelaajien taitoja, joita vastaan Ruotsin maajoukkue oli voimaton. Viipurilaiset pystyivät yhden kosketuksen syöttöihin ja maalilaukauksiin suoraan ilmasta. Sellaista ei ollut nähty Helsingissä, mutta ei Ruotsissakaan.

90 vuotta sitten pelatun historiallisen maaottelun jälkeen Suomi ja Ruotsi jatkoivat maajoukkuepelejä vuosittain. Yksi legendaarisista peleistä oli 11. helmikuuta 1940 Tukholman Olympiastadionilla. Suomi taisteli talvisotaansa Neuvostoliittoa vastaan, eikä tuona talvena voitu pelata jääpallosarjoja. Maajoukkue koottiin pelaajista, jotka kaikki saapuivat maaottelumatkalle suoraan sotarintamalta eri tehtävistä.

Talven 1940 maaottelun tuotto luovutettiin Suomen Punaiselle Ristille. Tapahtuman kohokohta oli se, kun taiteilija Ella Eronen lausui puoliajalla täpötäydelle katsomolle Maamme-laulun (Vårt Land) suomeksi ja ruotsiksi.

Kun olemme Lappeenrannassa, täytyy kertoa muutama sana myös Lappeenrannan jääpallosta. Ensimmäisen Suomen mestaruuden tänne toi 60 vuotta sitten 1949 Lappeenrannan Urheilu-Miehet. Seuraavana vuonna perustettiin jääpallon erikoisseura Veiterä, joka on voittanut mestaruuden 1951, 1955, 1957 ja 1980 ja pelaa liigassa tänä talvenakin.

Täällä Lappeenrannassa jääpallo on ollut aina suosittua. Vuonna 1957 mestaruussarjan ratkaisuottelussa Veiterän ja Oulun Palloseuran välillä oli 6 444 katsojaa. Se oli suomalaisen jääpallon yleisöennätys - ja huomatkaa - suurin yleisömäärä mitä siihen mennessä koskaan oli ollut missään palloilulajissa Suomessa seurajoukkueiden ottelussa. Jalkapallo ja jääkiekko menivät ohi vasta myöhemmin.

Kansainvälinen Jääpalloliitto perustettiin vuonna 1955 ja ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut pelattiin talvella 1957.

Suomi kohtasi maaottelussa Neuvostoliiton 50 vuotta sitten 1959 Oulussa. Raatin kentällä oli silloin 14 341 katsojaa, vaikka ottelu pelattiin lauantaina, työpäivänä. Oi niitä aikoja!


Ratkaiseeko raha jääpallon haasteet?

15.10.2009


Timo Wallius
Nuoriso- ja kehittämisvaliokunta, puheenjohtaja

Jääpallon parissa toimivien kesken kuuluu usein lause ”Jos olisi rahaa – niin tehtäisiin enemmän ja paremmin”. Onko tuossa perää, ja ratkaisisiko ylhäältä yllättäen tipahtava raha jääpallon haasteet? Urheilussa on kuitenkin pitkälti kyse vapaaehtoisista toimijoista, jotka työskentelevät lajin parissa. Entiset toimijat läkähtyvät taakan alle ja viimeistään keväällä lopettamispuheet alkavat. Ilman toimijoita ei kuitenkaan tule tulosta. Osaan asioista meillä on jo toimijoita – lisää tarvitsemme kaikille osa-alueille. Tehtävien pilkkominen pieniin osiin helpottaa tekemistä ja siten yksittäisen toimijan antama panos ei muodostu kohtuuttomaksi.

Miten saamme jääpalloharrastajien lukumäärän lisääntymään merkittävästi vuoden 2012 loppuun mennessä?

Ensimmäiseksi meidän on ryhdistäydyttävä itse. Jääpallon parissa toimii tällä hetkellä merkittävästi enemmän toimijoita kuin miltä laji sinällään näyttää vaikkapa Opetusministeriön silmin. Meidän on uusittava lisenssirakennetta ja lisenssiin liittyviä palveluita niin, että ”rekisteröityminen” lajin pariin on houkuttelevaa pelaajille ja jo lajin parissa työskenteleville. Tästä hyvänä esimerkkinä on ottelu- ja harjoitustapahtumissa toimiville seuratoimijoille (valmentajat, huoltajat, jojo:t, kenttähenkilöt, järjestysmiehet jne.) kehitetty viiden euron (5€) lisenssi, joka sisältää liiton tuplaturvavakuutuksen mahdollisen vahingon sattuessa.

Jääpallo- ja luistelukoulut toimivat ilahduttavan monella paikkakunnalla. Nyt on elintärkeää käynnistää vastaava toiminta lopuilla jääpallopaikkakunnilla. Luonnonjäiden vähentyessä jääpalloseuroilla on erinomainen tilaisuus tarjota lapsille mahdollisuus luistelun opettelemiseen – ilman jo nuorena asetettuja kovia kilpailutavoitteita kuten valtalajeissamme tehdään. Pienten tyttöjen ja poikien myötä lajin pariin tulevat myös vanhemmat, jotka ovat kenties tulevaisuuden seuratoimijoita. Hyviksi todettuja toimintatapoja tullaan jakamaan ja materiaalia yhtenäistämään toiminnan käynnistämisen helpottamiseksi. Toimintaan on myös kehitetty oma kahdeksan euron (8€) lisenssi, joka vakuutuksineen turvaa pienet harrastajamme. Lisensseistä tulevat rahat ohjataan seuraavan vuoden toiminnan kehittämiseen.

Jääpallon on myös tarjottava mahdollisuus harrastaa lajia mahdollisimman pitkään. 12 joukkueen Suomi-sarja toimii hyvänä kasvatusalustana nuorille pelaajille Bandyliigaan, ja samalla se pitää liian nuorena lopettaneet tai jo jäähdyttelyvaiheessa olevat pelaajat mukana toiminnassa. Suomi-sarjaa viedään kilpailullisempaan suuntaan, mikä pitkällä juoksulla tukee myös alueellisten sarjojen syntymistä.

Koululaisjääpallotoimintaa on käynnistetty joillakin paikkakunnilla. Tekojäät mahdollistavat uudenlaista toimintaa sekä lajin esittelytilaisuuksia uusille mahdollisille harrastajille. Koululaisturnaukset esittelevät lajia ja ovat oivia värväystilaisuuksia jo hyvin toimivaan junioritoimintaamme.

Kaikki urheilun parissa toimivat tietävät, ja eiköhän se liene tieteellisestikin todistettu, että lapsen monipuolinen eri lajien harrastaminen vie urheilu-uralla pitkälle – oli laji mikä hyvänsä. Kuitenkin valtalajit yksisilmäisesti ottavat kiinni yhä nuoremmista harrastajista yhä kokonaisvaltaisemmin. Harjoittelu on ympärivuotista ja voidaankin perustellusti kysyä, että ”oppivatko läpi vuoden jalkapalloilevat lapset luistelemaan?” Miksi me emme tarjoaisi heille mahdollisuutta yhden tai kahden talvisen jalkapalloharjoituksen sijaan yhteistyössä osallistua esim. jääpallo- ja luistelukouluun. Pikku ”Messien” uraa se varmasti edistää.

Ratkaiseeko siis raha jääpallon haasteet? En usko, mutta kasvattamalla harrastaja- ja toimija-pohjaamme - raha kyllä seuraa perästä.

Kaikki kehitysehdotukset otetaan vastaan osoitteessa timo.wallius[at]kolumbus.fi


Jääpallokuulumisia junioripuolelta


31.3.2009


Janne Eurén
Nuorisovaliokunta, puheenjohtaja

Ehkäpä ensin olisi syytä esitellä itseni: Nimeni on Janne Eurén. Olen 44-vuotias porilainen yrittäjä. Tulin jääpallon pariin noin kuusi vuotta sitten, vuonna 1994 syntyneen poikani kanssa siinä vaiheessa, kun Narukerän jääpallokoulu- ja junioritoiminta oli ”hullujen” vuosien jälkeen näivettynyt. Jääpallokoulussa kävi enintään muutama lapsi ja ohjaajia ei ollut. Juniorijoukkueiden koordinointi, taloudenpito ym. oli hoitamatta. Tulevaisuus näytti aika huonolta. ”Erehdyin” kerran lupaamaan, että voin seuraavissa harjoituksissa laittaa luistimet jalkaan ja sillä tiellä edelleen olen. Kuudessa vuodessa urakehitys on ollut melko nopeaa. Tällä hetkellä toimin Narukerän junioripäällikkönä ja seuran varapuheenjohtajana. Kuulun myös jääpalloliiton hallitukseen ja olen nuorisovaliokunnan puheenjohtaja. Urheilullista menestystäkin on tullut. Narukerä -94 ikäluokka on voittanut kaksi Suomen mestaruutta D ja C-ikäluokassa.

Ensimmäinen kausi nuorisovaliokunnan puheenjohtajana on siis takana. – Mielenkiintoinen pesti, sanoisin. Liiton toimistolta Kristina sanoi, että tämä on kyllä ollut poikkeuksellinen vuosi, eli asiat ovat olleet aikaisempina vuosina huomattavasti helpompia ja niitä on ollut vähemmän. Mistä lienee tämän johtuvan? Kauden aikana nuorisovaliokunnan puitteissa on tullut törmättyä asioihin, joihin ei ole ennakkotapauksia ja muuta ratkaisua ei ole ollut kuin maalaisjärjen käyttö. Onneksi se on sallittua. Aina päätökset eivät ole kaikkia miellyttäneet. Vähäjärkiseksi, lukutaidottomaksi, puolueelliseksi, hampaattomaksi, ym. on kauden aikana minua nimitelty. Onneksi ei mitään tuon pahempaa ja onneksi minulla on kaksi korvaa – toisesta sisään ja toisesta ulos.

Jääpallo on iloinen asia – näin meillä Porissa on jääpalloa mainostettu jo vuosikymmeniä. Samoin lajista on puhuttu herrasmieslajina, jossa vastustajan kunnioittaminen on ollut kunnia-asia ja niin kentällä ja kentän laidalla on tietyt pelisäännöt, joita noudatetaan. Näinhän asia tietysti onkin kun sitä järkiperäisesti ajattelee. Asiat kuitenkin saavat uudenlaisia piirteitä, kun järjen lisäksi tunteet tulevat mukaan kuvioihin. Ilmeisesti tänä vuonna junioripuolella on mukana ollut erinomaisen tunteikkaita toimijoita, sillä aika moneen erilaiseen tilanteeseen olen kauden aikana törmännyt. Hyvä, että junioriurheilu herättää tunteita, kai?

Yhtenä esimerkkinä kauden aikana suurista tunteista herättäneistä asioista oli jokavuotinen yli-ikäisyyskeskustelu. Pelisäännöt ovat yli-ikäisyysasiassa tietyssä mielessä selkeät. Hakumenettely, hakulomake ja hakijajoukkueiden hieman leväperäinen suhtautuminen asiaan, on kuitenkin vaikeuttanut asian käsittelyä huomattavasti. Myös vaikeus kyseenalaistaa hakemusten perusteluita, juuri menettelytavoista johtuen, on erittäin vaikeaa. Tarkoitushan yli-ikäisten pelaajien käyttämisellä ei pitäisi olla, että saavutetaan pelillinen yliote vastustajaan nähden, vaan tarkoitus on mahdollistaa joukkueen pelaaminen ylipäätään esimerkiksi vähäiseen pelaajalukumäärän vuoksi. Jälkikäteen on kuitenkin tullut huomattua, ettei kaikilla joukkueilla ole tässä suhteessa puhtaat jauhot pussissa. Yli-ikäisyysluvan peruuttaminen kun ei ole mahdollista kuin tietyissä erikoistapauksissa.

Itselläni rooleja jääpallon parissa on monia. Noiden alussa mainittujen roolien lisäksi toimin C-junnujen lopputurnauksessa turnauksen juryn jäsen. Välillä on hyvinkin vaikea asettua juuri siihen rooliin, missä kulloinkin kuuluisi olla. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon, että C:n lopputurnauksessa huomasin kentän laidalla huutelevani tuomareille, kunnes järki otti voiton. Ei varmastikaan ole juryn jäsenelle sopivaa huudella tuomarille, joukkueenjohtajalle se tilapäisesti sallittakoon. Tässä siis itsellänikin tunteet saivat vallan ja järki meni hetkeksi taka-alalle. En siis syytä ketään vaan toivon hieman järkiperäisempää suhtautumista lajin parissa toimivilta henkilöiltä ja ehkäpä sitä, että mietitään aina ennen kuin huudetaan se ulos, mikä ensimmäisenä mieleen tulee.

Jääpallon tulevaisuuden lähtökohtana on ollut ja tulee olemaan seuratoiminta ja seuratoiminnassa erityisesti juniorien kasvattaminen. Liiton resurssit ovat hyvin rajalliset niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Varsinkin tämä vuosi on toiminnanjohtajan vuorotteluvapaajärjestelyjen vuoksi ollut erityisen vaikea. Seuroissa pitää panostaa oikeiden ihmisten löytämiseen ja heidän sopivaan kuormittamiseensa. Yleensähän pienissä piireissä työt kasaantuvat yhdelle tai kahdelle henkilölle. Tämä on varma tapa tappaa se into, mitä nämä toimijat osoittavat.

Niin, mitä Narukerän jääpallokoululle ja junioritoiminnalle nykyään kuuluu? Kuudessa vuodessa on saatu paljon aikaan. Mukaan on tullut paljon sitoutuneita toimijoita. Tämä on mahdollistanut seuralle paljon asioita. Jääpallokoulu toimii jo hyvin. Joka vuosi Narukerän jääpallokouluun tulee 10–20 uutta harrastajaa. Juniorijoukkueilla on kaikilla niin selkeät organisaatiot, kuin tällaisessa 2 vuoden ikäluokkajoukkueissa nyt voi olla. Talous on junnuilla kunnossa ja joukkueet tietävät tarkasti omat tulonsa ja menonsa. Junioriohjeita on kirjoiteltu SLU:n hyvä seura hankkeen myötä. Ohjeistukset tullaan tämän vuoden aikana saattamaan loppuun. Parantamisen varaa vielä on, mutta ei kaikkea voi kerralla kuntoonkaan saada. Tavoitteet ovat korkealla. Juniorien määrää on saatu joka vuosi vähän kasvatettua ja urheilullistakin menestystä on tullut. Pääasia kuitenkin on ollut antaa nuorille mahdollisuus harrastaa ja olla mukana joukkueessa. Harva jääpallosta itselleen ammatin saa, mutta toivottavasti sen kasvattava vaikutus näkyy koko elämän ajan. Tämä meidän aikuisten pitää muistaa joka hetki.

Matka Venäjälle, A-maajoukkueen uudet haasteet

12.12.2008

Veijo Janhunen
Kansainvälinen- ja maajoukkuevaliokunta, puheenjohtaja

Keskiviikko 3.12.

Joukkue kokoontui aamupäivällä Lappeenrantaan ja ohjelma alkoi palaverilla, ”varustesulkeisilla ” ja pian niiden jälkeen siirryttiin Kisapuistoon harjoituksiin. Ohjelmassa oli vielä ruokailu, palaveri ja tunnin harjoituspeli Veiterää vastaan. Pakkaamiset suoritettiin loppuun pelin jälkeen ja joukkueen ruokailtua matkattiin bussilla Vainikkalaan odottelemaan junan lähtöä.

Torstai 4.12.

Aamulla herätys Moskovassa, jossa meitä odotteli paikallinen Andrei, joka opasti meidät kiertokävelylle Punaiselle Torille. Hieman kulttuuria ja paikallista arkkitehtuuria ihasteltuamme hän johdatti meidät Mc` Donaldsiin lounaalle. Sieltä matka jatkui kohti lentoasemaa. Lentokentällä joukkuevahvuuteen liittyi päävalmentaja Sören Pärsson. Paikallinen kone nousi ilmaan muutaman tunnin myöhässä ja vuorokausi vaihtui joukkueelta Uralin yläpuolella.

Perjantai 5.12. ilma –3C

Saatuamme purettua lentokoneesta pelivarusteet ne lastattiin paikalliseen bussiin ja vietiin vielä yöllä pukukoppiin kentälle. Kello oli paikallista aikaa 03.00. Ehdimme nukkua muutaman tunnin hotellissa ennen herätystä aamupalalle.

RUS2-Suomi 3-2 (3-1) katsojia 3500
Ottelun alussa Suomen pelissä näkyi jännitystä ja väsymystä, mutta toisen erän alku oli meidän hallintaa ja tasuri jäi harmittavan lähelle. Suihkuun, ruokailuun, hetki lepoa ja takaisin kentälle avajaisiin.

Suomi –RUS1 0-7(0-4) katsojia 6000
Venäjä iski alusta todella kovaa ja korkealta ja Suomella oli avauksissa vaikeuksia. Vartin jälkeen peli hieman tasaantui. Toisen jakson alku mentiin tasaisesti, mutta aivan lopussa Venäjä teki toisen jakson maalit. Ottelun jälkeen kaikille kelpasi lämmin ruoka ja uni, sen verran matkustus ja pelit väsyttivät.

Sören Pärssonin kommentteja perjantain peleistä:
- valmennuskolmikolta korkeatasoista valmentamista
- hienoa katsottavaa, kun pelaajat taistelevat

Lauantai 6.12. ilma –1C

Itsenäisyyspäivänä herätys klo 04.00 Suomen aikaa, ja aamuruokailun jälkeen Areenalle.

Suomi-Norja 6-0(2-0) katsojia 300
Ensimmäiseen varttiin Suomi teki pari maalia ja sitten löysättiin. Puoliajalla ”hieman ” puhuttelua ja vauhti löytyi. Taas lounas ja pieni lepo ja takaisin kentälle.

Ruotsi-Suomi 10-0( 4-0) katsojia 2000
Suomen joukkueen potkut oli potkittu jo aamupäivällä ja kentällä näkyi hieman liikaa kunnioitusta nimekkäitä naapureita kohtaan. Ruotsi teki maalit kovalla prosentilla. Jos paikka tuli, siitä tehtiin maali.

Sören Pärsson lauantain peleistä:
- voitto Norjasta hyvä osoitus rutiinin tasosta
- hyvää fyysisyyttä joukkueelta

Sunnuntai 7.12. ilma-4C

Pronssiottelu RUS2-Suomi 5-3(2-2) katsojia 2300
Vartti ennen pelin alkua satoi vettä ja pelin alkaessa lunta. Venäjä käytti vartin, jonka aikana kentällä pystyi pelaamaan, hyvin hyödykseen. Tuloksena 2 maalia. Suomen muutti taktiikan pitkään palloon ja puoliajalla peli oli 2-2. Puoliajan puolivälissä lunta vielä satoi, mutta kun toinen jakso käynnistyi, ei sateesta ollut tietoakaan. Peli kääntyi lopussa Venäjälle. Heidän pelitaitonsa pääsi ottelun lopussa oikeuksiinsa. Sören Pärsson kehui joukkueen fyysistä peliä ja onnitteli kaikkia pelaajia hyvistä näytöistä MM-joukkueeseen. Illalla perinteinen panketti ja palkintojen jako.

Maanantai 8.12.

Herätys klo 05.00 paikallista aikaa ja lähtö lentoasemalle. Pelikamat haettiin Areenalta matkalla kentälle. Kuuden tunnin lento Moskovaan ja paikallinen ”teatteri” matkatavaroiden kanssa lentokentällä. Bussikin löytyi meille ja uusi Moskovan kiertoajelu alkoi. Illalla Moskovan rautatieasemalle ja yöksi junaan.

Tiistai 9.12.

Paikalliset passintarkastajat herättivät joukkueen ja ensimmäiset hyvästelyt suoritettiin Vainikkalassa. Suurin osa joukkueesta poistui junasta Helsingissä puolenpäivän aikaan.

Kiitokset liittohallitukselle, joka tuki valiokunnan esitystä lähettää joukkue turnaukseen antamaan näyttöjä MM-kisoihin.
Kiitokset Leo Segermanille hienosta leiristä Lappeenrannassa.
Kiitos joukkueelle hienosta joukkuehengestä ja loistavista pelisuorituksista.
Kiitos valmennuskolmikolle erittäin korkeatasoisesta valmennuksesta ja sitoutumisesta projektiin.
Kiitos Sören Pärssonille avoimista keskusteluista kanssamme ja valmentajien ja pelaajien opastuksesta kansainvälisen jääpallon maailmaan. MM-pelaajaryhmä julkistetaan 15.12.2008.

Näkyvyys, medianäkyvyys, tunnettavuus ja brandi

18.11.2008


Petri Takkavuori
Suomen jääpalloliitto, toiminnanjohtaja

Jääpallon tunnettavuus lepää perinteissä/nykyisessä alueellisessa ja valtakunnallisessa näkyvyydessä sekä osittain myös lajin vahvassa asemassa Ruotsissa ja Venäjällä. Jos katsomme laajemmasta näkökulmasta jääpalloa, voi todeta, että liitto tarvitsee seuroja ja seurat pelaajia, laji katsojia, tukijoita, harrastajia ja kaikki edellä mainitut toisiaan.

Oletteko jo havainneet, että jääpallon toimijat ovat spekulatiivista porukkaa, jolle yhteistä on rakkaus jääpalloa kohtaan ja ainaiset toiveet. Toivomme lisää harrastajia, joukkueita, sarjoja, tekojääratoja, jääpallohalleja, rahoittajia, tuomareita, toimijoita, medianäkyvyyttä, jääaikaa, taloudellisia resursseja, parempaa sitä ja enemmän tätä.

Itse ajattelen niin, että edelleen tarvitaan useita vuosia raakaa työtä, nykyisten rinnalle uusia, innokkaita ja muutoskykyisiä toimijoita sekä aikaa ja kykyä nähdä myönteisiä kehitysaskeleita. Entistäkin kehittyneemmän huomisen saavuttamiseksi tarvitaan lajin toimijoilta ahkeruutta, määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta, uskoa ja hieman jopa onnea sekä sattumaa, strategiatyötä unohtamatta. Jääpallo voidaan helposti nostaa kasvavien lajien elittiin kaksinkertaistamalla nykyisten toimijoiden lukumäärä.

Kilpaurheilullisesta näkökulmasta bandy on tuote, joka on kunnossa ja kilpailukykyinen. Kysymys on lähinnä siitä, että miten pärjäämme suhteessa muihin lajeihin, ovatko taloudelliset tekijät kestävän kehityksen mahdollistavassa kunnossa ja löytyykö lajille riittävästi uusia harrastajia, vapaaehtoistyöntekijöitä ja olosuhteita? Voittoa tavoittelemattomassa Bandyliitossa tavoitteena on, että kertyvillä ylijäämävaroilla panostetaan lasten- ja nuorten jääpalloon, lajin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, näkyvyyden lisäämiseen ja olosuhteisiin (uusiin tekojääratoihin ja jääpallohalleihin). Työjärjestyksen johtoajatuksena tulee olla, että aina edellisenä talvella hoidetaan kesän asiat kuntoon ja ennakkoon kesällä jo talven asiat. Tiukka aikataulu ja deadlineja vastaan taisteleminen söisi turhaan energiaa kehittämistyöstä sekä uusien resurssien hankinnasta.

Uuden puheenjohtajan ja viestintävaliokunnan aktivoimana jääpalloliitossa on käyty toden teolla uudistamaan liiton viestintäaineistoja. Aikaisempina vuosina ja talven aikana tehty kova työ näkyy keväästä lähtien laadun lisääntymisenä. Kotisivut, jääpallolehti, jääpallokirja, mediakortti ja muut materiaalit saavat mahdollisesti uuden entistä edustavamman visuaalisen ilmeen ja sisällön tuottamisessa pyritään myös uudistumaan. Liiton toimistolta käsin näkee, että jääpallon eri toimijoilla on tekemisen meininki. Uutta luodaan perinteitä kunnioittaen ja toimintaa jatketaan hyviksi todetuilla käytännöillä. Valiokunnissa tehtävä työ tulee korostumaan ja osa toimihenkilöiden vastuulla aikaisemmin olleista tehtävistä siirtyy valiokuntiin jääpalloaktiivien toteutettavaksi.

Jääpallon brandin kirkastuminen tulee auttamaan myös virallisten pääyhteistyökumppanien kanssa käytävissä sopimusneuvotteluissa, lisääntyvänä lajin tv-näkyvyytenä ja budjetin tavoiteltuna kasvuna. Mielestäni voidaan siis rohkeasti puhua jääpallossa positiivisesta lumipalloefektistä.

Uusille tekojääradoille lähitulevaisuudessa on vahvat enteet. Nykyisten jääkiekkohallien jäähdytyskoneiden uusimisen yhteyteen on kuntien ja kaupunkien mahdollista rakentaa vähäisillä kustannuksilla jäälajien harrastajien iloksi uusia isoja tekojääratoja (n. 80 jääkonetta uusitaan seuraavan 3 vuoden aikana). Olosuhdevaliokunta yhdessä liittohallituksen ja toimihenkilöiden kanssa työskentelevät aktiivisesti olosuhteiden kehittämiseksi. Kulmurin koosteeksi vielä totean, että jääpallo on hauska ja rehti talviurheilulaji.

Suomalainen jääpallo – olosuhteiden uhri


9.10.2008


Kari Liikanen
Olosuhdevaliokunta, puheenjohtaja

Syksyllä 1977 saatiin Suomeen ensimmäinen täysimittainen tekojäärata Helsingin Oulunkylään. Tämän jälkeen tekojääkenttiä on rakennettu Helsinkiin (Kallio, Käpylä), Turkuun, Poriin, Porvooseen, Seinäjoelle, Ouluun, Jyväskylään, Lappeenrantaan ja Varkauteen. Kansainvälinen Haaparanta-Tornio toki lasketaan myös Suomeen kuuluvaksi. Jääpallon aktiivisessa käytössä on siis 9 tekojäärataa.

Mikkeli, Imatra ja Kemi ovat olleet vuosikymmeniä rataansa vailla. Lähimmäksi on päässyt Mikkeli, jossa valtuuston yksimielisellä päätöksellä joulukuussa 2006 päätettiin rakentaa tekojää Hänskin kentälle. Valitettavasti nykydemokratian mukaisesti tehtiin päätöksestä valitus ”urheiluguru” Raimo Marttisen johdolla. Kuopion hallinto-oikeuden käsittelyn jälkeen päätökseksi tuli toive kaavan muuttamisesta nykytilannetta vastaavaksi Hänskin ja Urskin osalta: kenttien saneeraamiselle ei ollut estettä. Kentän rakenteiden korjaamisesta ja jäädytysputkien asennuksesta saatiin tarjoukset, jotka sopivat erinomaisesti kustannusarvioon. Mikkelin virkamiesten jahkailun ja hallituksen jarruttelun vuoksi toteutus ei onnistunut tänä vuonna. Marraskuun 2008 budjettivaltuustossa tehtäneen päätös kentän rakentamisesta 2009, toivottavasti.

Suomeen on suunnitteilla myös kolme hallihanketta, Lappeenranta, Pori ja Oulu. Lappeenranta on suunnitelmissaan ehkä pisimmällä: jääpallokenttä ja päädyssä oleva(t) kaukalo(t) on tarkoitus mahduttaa saman katon alle. Toivottavasti hanke etenee toteutukseen jo kahden vuoden kuluessa. Oulussa on jo rakenteilla katsomoparannus, jossa Kärppien uuden toimistorakennuksen päälle tulee katettu jääpallokatsomo. Lisäksi sikäläiset jääpallo- ja luisteluihmiset ovat nostaneet esille Linnanmaan urheilukeskuksen mahdollistaman ison jäähallin toteutuksen.

Porissa hallihanketta on selvitelty Narukerän toimesta. Ratkaisuvaihtoehtoja on useampia, mutta realistisimpana vaihtoehtona on nykyisen tekojään kattaminen modernilla ylipainehallilla. Ylipainehallin edut ovat edullisuus ja rakentamisen nopeus.

Ruotsissa on tällä hetkellä käytössä kolme hallia: Edsbyn, Västerås ja Surte (Göteborgissa). Keväällä 2009 valmistuu Sandvikenin ja Vänesborgin hallit, joiden lisäksi neljällä paikkakunnalla on jo päätetty hallin rakentamisesta. Suunnitelmat ovat valmiina lisäksi 10 paikkakunnalla ja päätösvaiheeseen siirryttäneen parin vuoden sisällä. 12 paikkakuntaa keskustelee hallihankkeesta, joten todennäköisesti Ruotsi saavuttaa hallien lukumäärässä Suomen isojen tekojääratojen lukumäärän, ennen kuin täällä saadaan useampia halleja ja tekojäitä rakenteille! Isoja tekojääratoja Ruotsissa on yli 70.

Venäjällä halleja on tällä hetkellä Moskovassa kaksi, lisäksi Kemerovossa ja Grasnojarskissa on jo hallit käytössä.

Kansainvälinen Jääpalloliitto FIB on kaavaillut MM-kisojen järjestämiselle hallivaatimuksen, joka astunee voimaan 2010. Ruotsin Jääpalloliitto vaatii Elitserienin joukkueille peliareenaksi hallia kaudella 2012–13. Kansainvälisen liiton päätökset vaativat tarkkaa harkintaa, sillä vain Venäjällä ja Ruotsissa pelattavat MM-kisat eivät pitkän päälle edistä lajin kansainvälisen kiinnostuksen lisäämistä. Muutkin maat kaipaavat MM-kisoja ja niiden järjestämismahdollisuudet ovat FIB:n päätöksien takana.

On selvää, että olosuhdeasioihin tulee lähivuosina saada meilläkin voimakasta panostusta, nimenomaan valtiovallan ja yritysmaailman taholta. Kunnat ovat tulevina vuosina yhdistymisasioiden ja kuralla olevan talouden kynsissä. Tahtoa ja rohkeutta liikuntainvestointiin on siten vain kuntatasolla vaikea saada aikaiseksi.

Suomen Luisteluliitto ajaa tahollaan avotekojääratoja Suomeen. Meidän kannattaa yhdistää voimavaroja kaikkien jääurheilulajien kanssa – yksin on vaikeampaa saada asioita eteenpäin. Jääkiekon harrastajille Suomessa on yli 200 jäähallia. Nyt olisi pitempiteräistenkin luistimien vuoro saada uusia areenoita, myös katettuja.

Jäähallien tekniikan uusimisen yhteydessä kannatta paikkakunnittain selvittää mahdollisuus rakentaa viereen tekojäärata samoilla koneilla jäädytettäväksi. Varkaus on todella hyvä esimerkki tämänlaisesta toteutuksesta: harjoitushallin saneerauksen yhteydessä rakennettiin viereen uusi jäähalli, molempiin uudet jäädytysputkistot. Lisäksi viereinen Kämärin kenttä sai omat putket ja samoilla kylmäkompuroilla jäätyy myös jääpallokenttä. Kuulostaa liian helpolta ollakseen totta, mutta näin se vaan on! Siitä pitää ottaa mallia muihinkin kaupunkeihin, myös sellaisiin, joissa jääpallo ei ole liigakartalla, vielä.

Nyt alasarjaa kehittämään!

11.9.2008


Thomas Huber
Alasarjavaliokunta, puheenjohtaja

Tämä kirjoitus perustuu alasarjavaliokunnan jäsenten tekemään nelikenttäanalyysiin (SWOT), asiasta käytyihin keskusteluihin sekä omiin ajatuksiini, jotka ovat syntyneet omasta juniori- ja 1-divisioona aikaisesta ”jääpallourasta” 1970–1980 luvulla sekä omien poikieni innostumisesta maailman hauskimmasta urheilulajista.

Tulee nostalginen olo, kun muistaa 1980-lukua, jolloin oli 10 liigajoukkuetta ja 1-divisioonassa oli 13 joukkuetta.

Kun vertaamme 1970–1980-lukuja tämän päivän tilanteeseen on Suomen jääpallossa tapahtunut muitakin kielteisiä asioita:

– Monen jääpalloseuran toiminta on taantunut (esim. Veitsiluodon Vastuksella ei ole liigajoukkuetta katkeamattoman 50-vuotisen kauden jälkeen).
– Moni urheiluseura on lopettanut jääpallotoimintansa (esim. Helsingissä KUV, PK 35, KäPa, Karakallion Urheilijat, Lohjan Palloveikot ym.).
– Juniori- ja seniorijoukkueiden sekä -pelaajien lukumäärä on laskenut.
– Helsingissä oli aikanaan toimivat 2-, 3- ja 4-divisioonat. Tänään pelataan ainoastaan 2-divisioonaa, eli Helsingin piirin IC-sarjaa.

Toisaalta, myönteisiä asioita on myös tapahtunut (muutamia mainitakseen):

– Tyttöjen jääpallo on syntynyt ja kehittynyt.
– Tekojääkenttiä on tullut, mutta ei tarpeeksi, eikä riittävästi jääpalloilijoiden käytettäväksi.
– Viime vuosina on ollut orastavaa 1-divisioonaa, Suomi-sarjan nimellä, leikkimielisesti ”Ukko-Divarissa” (4–5 joukkuetta JPS-2, Vesta, HIFK-35v ja Botnia-2 sekä kaudella 2006–07 PaSa).

Liigapelaajien ja -joukkueiden taso on tänään hyvin kirjava. On joukkueita, jotka koostuvat liian monesta A- (ja jopa B-) juniori-ikäisistä pelaajista, kun hyvässä Bandyliigatason omaavassa joukkueessa ei saisi olla kuin muutamia A-junioreja (ja nämäkin lähinnä oppia hakemassa).

On hyvä tietää historiansa, mutta siihen ei saa jäädä, vaan katseet on suunnattava eteenpäin. Uskon, että voimme kehittää liittomme ja seurojemme toimintaa ja nostaa tätä hienoa lajia sille tasolle, johon jääpallo oikeasti kuuluu.
Miksi 1-divisioona ja alasarjatoiminta ovat tavoittelemisen arvoista?
Turvataksemme jääpallon tulevaisuuden meidän on synnytettävä uudestaan jääpallon 1-divisioona. Tämä ei ainoastaan turvaisi Bandyliigalle jälkikasvua, vaan antaisi myös nuorille juniori-ikänsä päättäneille kilpailullisen sarjan. Divarissa heillä olisi mahdollisuus kehittyä ja mahdollisuus nousta aikanaan liigaan. Alempi sarja antaisi mahdollisuuden myös tärkeään harrastetoimintaan.

On myös muistettava, että niin kauan, kuin Suomessa ei ole toimivaa 1-divisioonaa tai harrastesarjaa, ei niillä nuorilla, joiden A-juniori-ikä on päättynyt, ole joukkuetta missä kehittyä pelaajana.

Väitän, että moni entisistä A-junioripelaajista lopettaa jääpallouransa, koska eivät mahdu (tai halua) liigajoukkueeseen. Vain muutamilla paikkakunnilla on 2-divisioona- tai harrastesarjajoukkueita, joissa näillä pelaajilla olisi luontainen paikka jatkaa pelaamistaan.

Menetämme joka vuosi juniori-ikänsä päättäneitä jääpalloilijoita, jollei pidennetä juniori-ikää, kehitetä harrastesarjoja ja/tai luoda 1-divisioonaa!

Ennen tämän kevään liittokokousta käsiteltiin tulevan kauden juniorisarjojen ikärajoja. Tässä tilaisuudessa esitin, yllä olevin perust