Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Suomen T17-tytöt valmiina MM-taistoon

T17-ikäluokan MM-kisat käynnistyvät huomenna Oslossa. MM-turnaukseen osallistuu Suomen lisäksi Ruotsi ja Norja.

 Suomen maajoukkue on valmistautunut kisoja varten leireilemällä Porvoossa.

– Kaiken kaikkiaan hyvä ja antoisa kotimaanleiri. Saimme vedettyä kaksi jääharjoitusta ja pelattua harjoitusottelun Akilleen poikien ja naisten sekajoukkuetta vastaan, sanoo Suomen T17-maajoukkueen päävalmentaja Mauri Kåhlman.

– Joukkue on valmiina MM-taistoon. Isot linjaukset omassa pelissä ovat kunnossa ja enää on tehtävä pieniä tarkennuksia, sanoo Kåhlman.

Turnauksen kaikki kamppailut käydään Ullevål Stadiumilla (Bergbanen) Oslossa. Joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti alkusarjassa (perjantai ja lauantai) ja MM-kisojen finaaliin (sunnuntai klo 11.00) selviytyy kaksi parasta joukkuetta.

– Tämä on mielestäni aivan toimiva systeemi tällä joukkuemäärällä.

Suomen MM-ryhmä koostuu kahdesta maalivahdista ja 14 kenttäpelaajasta. Monelle Suomen joukkueen pelaajalle vuorossa ovat jo toiset MM-kisat.

Tavoitteet ovat selvät.

– Peli kerrallaan mennään eteenpäin, mutta kyllähän tavoite on olla MM-finaalissa. Ja mielestäni tavoitteen saavuttaminen ei vaadi mitään erikoista, normaali suoritus ja omalla tasolla pelaaminen riittää varmasti.

MM-turnauksen kaikki ottelut ovat nähtävissä suorana osoitteesta: https://www.livebandy.no/. Suomi kohtaa huomenna Norjan klo 10.00 ja Ruotsin klo. 14.00 ja lauantain ohjelma on identtinen perjantain ohjelman kanssa.

Suomen joukkue T17-ikäluokan MM-kisoihin Norjaan 24-26.2.2023.

Maalivahdit: Minttu Kankaanpää Sudet, Emilia Piekkari Vastus.

Kenttäpelaajat: Kerttu Soininen WP 35, Jenna Räisänen JPS, Sofia Arponen Veiterä, Tytti Lempinen Akilles, Meriella Rajala Akilles, Aino Hannikainen Sudet, Siiri Väyrynen Sudet, Fei Ikonen Sudet, Iida Heija Sudet, Heidi Raappana Kalix BF, Iida Kasala Vastus, Noomi Valikainen Kalix BF, Jenna Kastevaara Kampparit, Elsa Oras Akilles.

Johtoryhmä: Johanna Peltokangas (Porvoo) Joukkueenjohtaja, Lotta Penttinen (Espoo) Fysioterapeutti, Esa Piekkari (Keminmaa) Valmentaja, Pasi Tulkki (Tornio) Huoltaja, Mauri Kåhlman (Kemi) Päävalmentaja.