Nyt on varmistunut, mitkä Kansainvälisen Jääpalloliiton (FIB) kansainväliset turnaukset pelataan tulevalla kaudella. Suurin osa turnauksista säilyy samoina kuin viime kaudella, mutta mukana on myös kaksi merkittävää poikkeusta.
FIB:n liittohallitus teki päätöksen eilen.
Suurin muutos koskee miesten ja naisten A-ryhmän MM-kisoja, joita ei pelata tulevalla kaudella. Miesten ja naisten A-ryhmän MM-kisathan pelattiin kuluneella kaudella ulkojäillä Porissa.
Tulevalla kaudella turnauksia ei kuitenkaan järjestetä. Suomi, Norja ja Ruotsi ovat ilmoittaneet, etteivät ne osallistu ensi kauden turnauksiin taloudellisista syistä, minkä vuoksi A-ryhmän MM-kisoja ei voida toteuttaa.
Suurin osa muista turnauksista pelataan Ruotsissa sisähalleissa. Esimerkiksi P19-, P17- ja T17-ikäluokan MM-kisat pelataan viime kauden tapaan Uppsalassa. Järjestäjänä toimii Ruotsin Jääpalloliitto ja käytännön toteutuksesta vastaa Uppsala BoIS.
Viime kaudella tapahtuma oli suuri menestys. Neljän päivän aikana pelatut ottelut vuorottelivat kolmen eri turnauksen välillä. Suomi, Norja ja Ruotsi osallistuivat kaikkiin ikäluokkiin.
Turnausviikoksi on suunniteltu viikkoa 13 vuonna 2027 eli ajanjaksoa 29. maaliskuuta-4. huhtikuuta. Tapahtuma pelataan todennäköisesti neljän päivän aikana viikonlopun ympärillä.
Miesten ja naisten B-ryhmän kisojen järjestämisestä ei ole vielä lopullista päätöstä. FIB:n hallitus arvioi mahdollisuutta toteuttaa turnaukset siitä huolimatta, että A-ryhmän MM-kisat peruuntuivat. Lisätietoa julkaistaan heti päätösten valmistuttua.

