Jääpallon MM-kisoille Satakunnan Vuoden 2026 tapahtumateko -palkinto!

Satakunnan Vuoden 2026 tapahtumateko -palkinto on myönnetty Porissa tammikuussa järjestetyille jääpallon maailmanmestaruuskilpailuille! Palkinnon jakaa Prizztech Oy:n koordinoima Satakunnan tapahtumateollisuusklusteri Eventcoast, ja se jaettiin nyt viidettä kertaa.
 
Palkintoraati perusteli valintaa tapahtuman merkittävällä vaikutuksella Satakunnan elinvoimaan, näkyvyyteen ja tapahtuma-alan kehittämiseen. Erityisesti esiin nousivat laaja yhteistyöverkosto, kansainvälinen näkyvyys ja onnistunut vapaaehtoistoiminta. Kisojen arvioidaan tuoneen Poriin lähes 900 000 euroa majoitus-, ravintola- ja muiden palveluiden kautta.
Jääpallon MM-kisat osoittivat, miten vahva yhteisöllisyys, talkoohenki ja paikallinen ylpeys voivat synnyttää kansainvälisesti merkittävän tapahtuman, josta koko maakunta voi olla ylpeä.
Palkinnon kävivät vastaanottamassa Suomen Jääpalloliiton varapuheenjohtaja Carla Björndahl ja Porin Narukerän puheenjohtaja Jani Raukko.
Onnistuneet kisat ovat saaneet laajasti kiitosta, ja kiinnostus lajia kohtaan on kasvanut.
Iso kiitos mahdollisuudesta Porin kaupungille ja Kansainväliselle jääpalloliitolle (FIB) sekä lämmin kiitos koko talkooväelle. Ilman teitä tätä ei olisi tehty!