Akilles Bandyliigan finaaliin

Porvoon Akilles selvitti tiensä miesten Bandyliigan finaaliin voittamalla perjantaina Jyväskylänseudun Palloseuran kotikentällään lukemin 2-1 (1-1). Samalla koko ottelusarja meni porvoolaisille lukemin 3-1.

Vierasjoukkue JPS vastasi ottelun avausmaalista, kun kamppailua oli käyty kahdeksan minuuttia. Edellisessä ottelussa pelikiellossa ollut Jasu Koljonen runnoi pienestä kulmasta pallon ohi kotimaalia vartioinen Iikka Lempisen.

Akilles tasoitti kulmalyönnistä runsaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Raoul Karlqvist heilutti maaliverkkoja Matti Vainion syötöstä. Tilannetta edelsi vieraiden pieni huolimattomuus, josta Akilles pääsi kun varkain päätyviivalle asti ja onnistui hankkimaan kulmalyönnin.

Tämän jälkeen ottelu tasoittui, ja pientä hermostuneisuutta oli näkyvissä lähinnä helppojen syöttövirheiden muodossa. JPS:n Jarno Eronen pääsi kuitenkin nokikkain Iikka Lempisen kanssa, mutta kotijoukkueen parhaana palkittu maalivahti selvitti tilanteen. Näin tauolle mentiin tasalukemissa 1-1.

Ottelun voittomaali syntyi kun ottelu oli käyty vajaan tunnin verran. Akilleen Iisakki Kaivola eteni oikeata laitaa pitkin ja laittoi kovan ja tarkan syötön maalin eteen. Siellä päivysti Santeri Laitinen, jonka JPS oli unohtanut täysin yksin, ja kokenut maalinsylkijä pisti pallon verkkoon.

JPS:lle oli ehdottomasti riittävästi paikkoja tasoittaa ottelu viimeisen puolen tunnin aikana, mutta Akilleen maali oli kuin noiduttu ja lisäksi Iikka Lempinen pelasi huippuottelun tolppien välissä.

Näin Akilles eteni finaaliin Lappeenrannan Veiterän vastustajaksi. Loppuottelu pelataan lauantaina 16.3.2024 klo 18.00 Lappeenrannan Kisapuistossa.

JPS:n tie vie puolestaan pronssikamppailuun, joka pelataan Jyväskylässä perjantaina 15.3.2024 klo 18.30. Vastaan asettuu Botnia-69 Helsingistä.