Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Jääpallo heräämässä henkiin Tampereella

TAMPERE. Sorsapuiston kentällä Tampereella kävi viime perjantaina vilske. Kentällä viiletti samaan aikaan lähes 40 jääpalloilijaa, joukossa muun muassa naisten maajoukkuepelaaja, muutama vanha Bandyliigapelaaja, entisiä nuorten SM-sarjapelaajia sekä tukku lapsia sekä muita jääpallosta kiinnostuneita jotka kävivät tutustumassa lajiin ensimmäistä kertaan.

– Tarkoituksena on hiljalleen yrittää puhaltaa eloa vuonna 1995 hiipuneeseen jääpallotoimintaan, sanoo jääpallon suuri ystävä Tuomas Hoppu, joka toimii manselaisen jääpalloilun uuden tulemisen puuhamiehenä.

– Pari vuotta sitten täällä pelattiin Bandyliigan ottelu Botnia-Narukerä ja tällä kaudella on suunnitteilla järjestää Tampereella muutama U16-sarjan SM-sarjaottelu, Hoppu jatkaa.

Tuomas Hoppu toimii Tampereen jääpalloilun puuhamiehenä.

Tämän lisäksi perjantai-iltaisin klo 19.30-21.30 Kooveen jääpallolla on vakiovuoro Tampereen kaupungin huippuolosuhteissa Sorsapuistossa. Lisäksi on tarkoitus pistää alulle myös lasten ja nuorten jääpallokoulutoiminta.

– Viikko sitten jääpalloilijoita oli 13 kappaletta ja tänään jo yli kolminkertainen määrä. Toivottavasti kasvu jatkuu tasaisena läpi talven.

Osasyynä viime perjantain huikeaan osallistujamäärään oli Kooveen naisten harrastejääkiekkojoukkue, joka naisten maajoukkuepelaaja Anna Tiippanan johdolla kävi tutustumassa jääpalloiluun.

– Vähän kuin sählyä jäällä. Nopeatempoista ja vaatii paljon luistelua. Hauskaa oli ja tulemme taatusti uudestaan, jos kutsu käy, sanovat Jenny Eskola, Sofia Marjamäki ja Tanja-Maija Virta.

Viimeksi jääpalloa on pelattu Tampereella kaudella 1995 kun lajin erikoisseura Jääpallo-64 lopetti toimintansa. Edellisestä pääsarjatason ottelusta on puolestaan ehtinyt vierähtää 69 vuotta. Elettiin olympiavuotta 1952 kun Tampereen Ilves-Kissat putosi silloisesta pääsarjasta.

Lisätietoja Kooveen jääpallotoiminnasta antaa Tuomas Hoppu (hoppuhinsala@gmail.com, puh. 0400-642484).