Jääpallon Suomen Cup pelataan tulevana viikonloppuna 8.-10.11.24 Basso Areenalla Porissa.
Perjantaina käynnistyvä turnaus pelataan ensimmäistä kertaa Porissa ja ensimmäistä kertaa turnaus pelataan alusta loppuun saman viikonlopun aikana.
– Suuri kiitos kuuluu turnauksen mahdollistajalle eli Porin kaupungille ja vielä erityiskiitos kaupungin kenttähenkilöstölle, joka on saattanut areenan pelikuntoon, sanoo järjestävän seuran Narukerän puheenjohtaja Jani Raukko.
Suomen Cupin voittaja selviää sunnuntaina 10.11. klo 17.00 pelattavassa loppuottelussa.
Tämän vuoden turnaukseen osallistuu kahdeksan joukkuetta. A-lohkossa pelaavat Veiterä, Narukerä, OLS ja Botnia kun taas B-lohkon muodostavat ovat Akilles, JPS, HIFK ja Kampparit. Lohkojen voittajat kohtaavat sunnuntain finaalissa.
Erikoisuutena on Ruotsin mallin mukaan perjantaina kello 21.45 pelattava ”yöottelu”, jossa Narukerä kohtaa hallitsevan Suomen mestarin ja cup-mestarin Lappeenrannan Veiterän.
– Uskon ja toivon että saadaan paljon väkeä katsomoon. Ilmaisen sisäänpääsyn kaikille jääpallon ja urheilun ystäville Suomen Cupiin mahdollista Korsi-säätiö.
– Moni joukkue on vahvistunut sitten viime kauden ja on mielenkiintoista nähdä millaiset voimasuhteet ovat näin uuden kauden kynnyksellä, sanoo Raukko.
Turnauksen otteluohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä osoitteessa: https://finbandy.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=sjpl_2425&sarja=MSC&ottelut=1
Mikäli jostain syystä ei ole mahdollisuutta saapua Poriin ja Basso Areenalle paikan päälle, niin Satakunnan Kansa lähettää kaikki turnauksen ottelut suorina selostettuina. Linkki striimiin avautuu SK:n uutisesta osoitteessa https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000010801955.html.
Lähetykset viikonlopun Suomen Cupista kuuluvat Satakunnan Kansan digitilaukseen, jonka voi ostaa kuukaudeksi 1 eurolla tai jos on käyttänyt kokeilujaksonsa jo aiemmin niin hintaan 9,90 euroa.
Tervetuloa Poriin tai ruudun ääreen seuraaman jääpallon Suomen Cupia!