Tapaninpäivän jääpallokierros on Ruotsista lähtöisin oleva traditio, joka ensimmäistä kertaa rantautui Suomeen kaudella 1947-1948. Tapaninpäivää alettiin yleisemmin käyttää jääpallon sarjapeleihin 1950-luvun puolivälistä lähtien, kun kymmenen joukkueen SM-sarjaa varten tarvittiin lisää pelipäiviä.
Käytäntöä jatkettiin läpi vuosien, mutta varsinainen perinne alkoi Suomessa vasta 1980-luvun alussa. Siitä lähtien Tapaninpäivän jääpallo-ottelut ovat pysyneet suosittuna ja lähtemättömänä tapahtumana kotimaisen jääpalloilun pääsarjassa.
Alkuperäinen idea oli pelata paikalliskierroksia, ja tässä konseptissa on pysytty mahdollisuuksien mukaan. Helsingin IFK:n ja Botnian välinen pääkaupungin derby on tästä paras esimerkki.
Suomen jääpallokartta on kuitenkin nykyään sen verran pirstaleinen, että mahdollisuus paikalliskierroksiin on tuota yllä mainittua helsinkiläisseurojen kohtaamista lukuun ottamatta mahdotonta.
Ottelupareja haetaan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan niin lyhyen matkan päästä kuin mahdollista, mutta Kampparit-Veiterä (välimatka 109 km), Narukerä-Akilles (välimatka 288 km) ja OLS-JPS (välimatka 339 km) kertovat todellisesta tilanteesta.
Tapaninpäivän kamppailut ovat yleisömääriltään todella suosittuja ja keräävät yleensä kauden ennätysyleisön. Osasyy on varmaan siinä, että ihmiset palavat kotikaupunkeihinsa joulun viettoon ja suuntaavat koteihinsa vasta joulupyhien jälkeen.
Tapaninpäivän kamppailut 26.12.2024:
OLS-JPS, Raksilan tekojää Oulu klo 15.00
Botnia-HIFK, Kallion kenttä, Helsinki klo 15.00
Narukerä-Akilles, Basso Areena Pori klo 15.00
Kampparit-Veiterä, Hännin kenttä Mikkeli klo 15.00
Linkkejä eri seurojen ottelustriimeihin löytyy osoitteesta: https://www.finbandy.fi/fi/bandyliigan-striimilinkit/ tai suoraan Bandyliigan tulospalvelusta osoitteesta: https://finbandy.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=sjpl_2425&sarja=MBL&ottelut=1
Huomenna kaikki porukoiden kera kentän laidalle!
Kuva: Pekka Huovila.