Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Leo Segerman nimitettiin liikuntaneuvokseksi

LAPPEENRANTA. Pitkän linjan jääpallovaikuttaja ja Suomen yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista Leo ”Leksa” Segerman, 65, on 3. joulukuuta saanut tasavallan presidentin Sauli Niinistön myöntämän arvonimen liikuntaneuvos.

– Olo on nöyrä ja kiitollinen. Tämä on korkea ja hieno arvostuksen osoitus ei ainoastaan kaikelle tekemälleni vapaaehtoistyölle vaan myös jääpallolle lajina, sanoo Leo Segerman.

Liikuntaneuvoksen arvonimi myönnetään hakemuksen perusteella. Segermanille titteliä olivat puuhamassa toistakymmentä ihmistä, jotka arvostavat tämän tekemää työtä kansallisen ja kansainvälisen jääpalloilun eteen.

– Sydäntäni lämmittää, että he kunnioittavat tekemääni työtä kentän ulkopuolella. Haluan kiittää kaikkia, jotka olivat tässä taustalla vaikuttamassa, Segerman sanoo kiitollisena.

Leo Veikko Ensio Segerman syntyi 1. tammikuuta 1956 Lappeenrannassa. Hän aloitti jääpallouransa LaPa:n junioreissa 1960-luvun lopulla. Seuran edustusjoukkueeseen hänet nostettiin 16-vuotiaana 1972. Pelattuaan LaPa:ssa kolme vuotta SM-sarjassa hän siirtyi kolmeksi kaudeksi Porvoon Akilleksen joukkueeseen.

– Jääpallon parista olen saanut ennen kaikkea suuren määrän ystäviä, mutta myös suuren määrän muita kontakteja, jotka peliuran jälkeen ovat olleet tärkeitä.

Takaisin Lappeenrantaan ja Veiterän joukkueeseen Leo Segerman palasi 1978. Veiterä saavutti mestaruuden 1980 ja Segerman siirtyi kauden jälkeen Ruotsiin Vetlanda BK:n joukkueeseen. Ruotsissa hän pelasi myös kaksi kautta IFK Kungälvin joukkueessa. Keväällä 1985 Segerman palasi takaisin Veiterän miehistöön, jossa ura myös päättyi 1989.

Segerman pelasi urallaan 192 SM-sarjaottelua ja teki niissä 269 maalia. Meriittilistalta löytyy yksi SM-kulta, kaksi SM-hopeaa sekä yksi SM-pronssi.

– Ehkä peliuran suuria oivalluksia oli huomata miten suuri laji jääpallo on Ruotsissa ja Venäjällä.

A-maaotteluja Segerman ehti pelata 84 tehden niissä 52 maalia. Maajoukkueen kanssa Segerman oli voittamassa yhden MM-hopean ja neljä MM-pronssia. Leo Segerman valittiin vuoden jääpalloilijaksi Suomessa vuonna 1980. Vuonna 1981 hänet valittiin MM-turnauksen All Stars-joukkueeseen ja vuonna 1985 hän oli MM-kisojen maalikuningas.

– Maajoukkuevuosien ehkä paras muisto on vuodelta 1987, kun Suomi onnistui ensimmäistä kertaa MM-tasolla kukistamaan Neuvostoliiton ammatikseen pelaavien ”punakoneen”, Segerman kertoo.

Heti aktiiviuran loputtua Segerman toimi A-maajoukkueen joukkueenjohtajana ja myös miesten MM-kisojen järjestelytoimikunnassa 1991. Suomen Jääpalloliiton hallituksen jäsenenä hän oli vuosina 1992-1994 ja vuosina 2004-2011. Hän on lisäksi toiminut Lappeenrannan Veiterän hallituksen jäsenenä vuosina 1987-1992 ja vuosina 2014-2020.

– Tehtäviä on riittänyt jääpallon parissa ja siitä olen kiitollinen. Olen saanut jääpallolta paljon ja myös omasta mielestäni pystynyt antamaan jääpallolle oman panokseni, Segerman sanoo.

– Toivoisin että enemmän entisiä pelaajia löytäisi paikan jääpallon parista. Tehtäviä on paljon erilaisia ja olen varma, että jokaiselle pelaajalle löytyisi sopiva paikka minkä tahansa seuran organisaatiosta.

Leo Segerman on kansainvälisessä jääpalloliitto FIB:ssä toiminut teknisen valiokunnan jäsenenä 2004‒2010 sekä hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuodesta 2007. Kansainvälisen jääpalloliiton naisvaliokunnan puheenjohtaja hän oli vuosina 2004-2012. Tällä hetkellä hän toimii myös FIB:n markkinointikomitean puheenjohtajana.

– Olen ollut perustamassa ja järjestämässä naisten (2004) ja tyttöjen (2009) ensimmäisiä MM-kisoja ja näkisin että kansainvälisen naisjääpallotoiminnan kehittäminen on ollut suurin saavutukseni FIB:n parissa, Segerman sanoo.

Siviilielämässä Leo Segerman on toiminut liikemiehenä. Hän on lappeenrantalaisen mainostoimisto Geminin perustaja ja toimitusjohtaja. Hän istuu myös Lappeenrannan Liikemieskerhon hallituksessa ja on Lappeenrannan Sotainvalidien tukijaoston jäsen.

– Jääpallo on ollut iso osa elämää, mutta elämää on myös jääpallon ulkopuolella, tuore liikuntaneuvos Leo Segerman sanoo.

Yhteensä presidentin myöntämän arvonimen sai tällä kertaa 62 henkilöä. Kolme muuta liikuntaneuvokseksi nimitettyä henkilöä ovat Teuvo Mikkola Kempeleeltä, Satu-Anne Mikola Turusta sekä Jorma Sinkkilä Hollolasta. 

Kuva: VMH Productions