Suomen P17-maajoukkue otti ensiaskeleet kohti tammikuussa järjestettäviä ikäluokan MM-kisoja kokoontumalla viikonloppuna harjoitusleirille Poriin.
Ohjelmassa oli yhteensä reilu kymmenen tuntia jäällä sekä testisessio koko joukkueelle. Muutamasta poissaolosta huolimatta leirille kokoontui 23 pelaajaa, ja maajoukkueen valmentaja Tuomas Erkkilä piti leiriä kokonaisuudessaan erittäin onnistuneena.
– Mielestäni saimme ajettua asioita pelaajille mitä on olla maajoukkueessa ja minkälainen pelitapa meillä tulee olemaan. Mutta tärkein oli, että pelaajat ja valmennus tutustui toisiinsa, sanoo Erkkilä.
– Minua miellytti eniten kuinka sitoutunut ja hyvähenkinen ryhmä oli leirillä.
P17-ikäluokan MM-turnaus järjestetään Ruotsin Sandvikenissä 17-19.1.2025. Suomen joukkue kokoontuu vielä joulukuussa yhdelle yhteiselle leirille Varkauteen ja lisäksi pyritään järjestämään lyhyt valmistava leiri juuri ennen MM-kisoja.
– Tästä on hyvä jatkaa kohti joulukuun leiriä, sanoo Erkkilä.
P17-maajoukkueen tarkkailuryhmään kaudelle 2024-2025 kuuluu: Edvin Viren Akilles, Tobias Tallqvist Akilles, Arttu Väkiparta HIFK, Otto Vainikka HIFK, Tiitus Liila HIFK, Arttu Kärnä HIFK, Jonas Isonen HIFK, Robert Eklund HIFK, Kaarlo Lappi HIFK, Joonas Hintikka HIFK, Onni Siitonen JPS Juniorit, Väinö Laine JPS Juniorit, Visa Keltanen JPS Juniorit, Joel Laurinmaa JPS Juniorit, Elmo Huovinen JPS Juniorit, Oskari Kokko Kampparit, Veeti Attenberg Kampparit, Kasperi Kumela Kampparit, Santtu Myyryläinen Kampparit, Olavi Erkkilä Narukerä, Vilho Willman Narukerä, Luukas Heikkilä Narukerä, Aatu Streng Veiterä, Paavo Simpura Veiterä, Elmeri Kestola Veiterä, Miko Jurvanen Veiterä, Elias Hentunen Veiterä, Ville-Veikko Hietamies Veiterä, Eppu Piironen WP 35, Joosu Pöllänen WP 35, Joonatan Pöllänen WP 35, Jooa Pöllänen WP 35.
P17-maajoukkueen johto: Tuomas Erkkilä (valmentaja, Pori), Janne Väkiparta (valmentaja, Helsinki), Joni Kauhanen (valmentaja/joukkueenjohtaja, Varkaus), Petri Isonen (maalivahtivalmentaja Espoo).