Pronssimitalien kohtalo ratkeaa huomenna

Jyväskylässä pelataan huomenna perjantaina miesten Bandyliigan pronssiottelu, jossa kohtaavat Jyväskylänseudun Palloseura sekä Botnia-69 Helsingistä. Ottelu Loistokoti Areenalla alkaa klo 18.30.

Lähtökohdat otteluun ovat joukkueiden näkökulmasta hyvin erilaiset.

JPS kuului koko sarjan ehdottomiin ennakkosuosikkeihin, joten välierätappio Akilleelle ja valahtaminen pronssikamppailuun oli iso pettymys.

– Tietenkin me halusimme finaaliin, mutta niin halusi vastustajakin. Nyt tilanne on kuitenkin nollattu ja lähdemme mieli kirkkaana kohti huomista pronssikamppailua. Kauden päätöspeli ja kotikenttä, niin latausta ei varmasti tule puuttumaan, sanoo JPS:n päävalmentaja Topi Rytkönen.

– Sen verran olen Botnia pelejä kauden aikana seurannut että tiedän että joukkue on parantanut otteitaan kauden aikana ja pelaa ennakkoluulottomasti, oli vastustaja kuka tahansa. Varmasti on nälkäinen ryhmä vastassa, mutta niin on meilläkin. Uskon että tulee intensiivinen ja vauhdikas ottelu ja nyt pitää vain toivoa, että sää pysyy hyvänä, sanoo Rytkönen.

Botnialle jo pelkkä mahdollisuus pelata SM-mitalista on enemmän, kun kauden alla laskeskeltiin.

Esa Määtän alaisuudessa joukkueemme pelitapa on melko lailla muuttunut, ja osasimme vähän odottaa tuloksellisesti hyvää kautta, mutta silti pääsy pronssiotteluun on pieni yllätys, sanoo seurajohtaja Vesa Peräjärvi.

– Meidän loppukausi on ollut hyvin nousujohteinen, ja maha ei missään nimessä ole täynnä. Pronssimitalit kiinnostavat ehdottomasti ja uskon että meillä on kaikki mahdollisuudet, mikäli saamme pidettyä oman paketin kasassa ja JPS:n pelätyn hyökkäysarsenaalin aisoissa, sanoo Peräjärvi.

Pronssiottelu Jyväskylässä alkaa huomenna klo 18.30. Mikäli ei pääse paikan päälle, niin tulospalvelusta voi jännittää tilannetta tai katsoa ottelua livenä. Linkki tulospalveluun ja livelähetykseen löytää tutusta osoitteesta: https://finbandy.torneopal.fi/taso/ottelu.php?ottelu=21879