HELSINKI. Suomen Jääpalloliiton uudet nettisivut avataan juhannukseen mennessä.
Olemme pyytäneet suomalaisia jääpalloilijoita tai jääpallon kanssa toimijoita kuvaamaan mitä liiton uuden strategiassa mainitut arvoparit (vastuullisuus/turvallisuus, yhteisöllisyys/elämyksellisyys, ammattimaisuus/urheilullisuus) tuovat heille mieleen jääpallon tiimoilta.
Tänään vuorossa on kuluneella kaudella ikäluokan P15 parhaaksi pelaajaksi valittu Simo Huotelin Mikkelin Kamppareista.
- Olen saanut harrastaa jääpalloa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
- Joukkueessani sekä seurassani on aina ollut hyvä yhteishenki ja olen päässyt kokemaan monia hienoja tapahtumia niin Suomessa kuin Ruotsissa.
- Nuoresta iästäni huolimatta olen saanut jo pitkään harrastaa jääpalloa ammattitaitoisten valmentajien valmennuksessa ja saanut heiltä hyviä eväitä tulevaisuutta varten.