Naisten maajoukkueen valmentajat Antero Levänen ja Juha Mustalahti ovat nimenneet alustavan ryhmän tuleviin Porin MM-kotikisoihin.
– Alustavalle listalle saimme mukaan lähes kaikki ne pelaajat, joita alun perin kartoitettiin ja haluttiin. Toki pois jäi pari uransa lopettanutta konkaria, mutta tämä avasi toisaalta oven uusille kasvoille, sanoo Antero Levänen.
Naisten maajoukkue kohtasi äskettäin Ruotsin U21-maajoukkueen kaksoismaaottelussa Porvoossa. Ruotsi vei kamppailut nimiinsä lukemin 8-2 ja 4-0.
– Porvoon kamppailut toimivat ennen kaikkea tutustumistapahtumana. Opittiin puolin ja toisin tuntemaan toisia ja ympäristö oli vapaa ja rento, mikä auttoi havainnoimaan pelaajia aidossa tilanteessa.
Naisten lopullinen MM-ryhmä valitaan viimeistään tammikuun ensimmäisellä viikolla ja sitten onkin edessä jo kokoontuminen MM-paikkakunnalla.
– Lähdetään kehittämään tekemistä askel kerrallaan ja ajatuksena on, että lauantain välierissä kaikki mahdollinen on tehty menestymisen eteen, sanoo Levänen.
Suomen naisten alustava MM-ryhmä.
Maalivahdit: Linda Rintala Hammarby IF, Emilia Piekkari Vastus, Varpu Koppelomäki Sudet, Josefiina Voutilainen Akilles.
Kenttäpelaajat: Fei Ikonen Sudet, Elsa Oras Akilles, Jenna Kastevaara KBK, Iina Lempinen Akilles, Tytti Lempinen Akilles, Emma Janhunen Västerås BK, Aino Hannikainen Sudet, Sylvi Roivas KBK, Nerissa Sorsa Akilles, Jessica Kietäväinen Sudet, Jenny Isaksson Umedalens IF, Meriella Rajala Akilles, Ellen Aarnio Uppsala BoIS, Martta Niemi Akilles, Linnea Tulkki KBK, Wilhelmiina Niiranen Akilles, Petra Verhelä Sudet, Kerttu Soininen Akilles, Linda Lohiniva Västerås SK, Hanna Snäll Uppsala BoIS.
Valmentajat: Antero Levänen, Juha Mustalahti, huoltaja: Aki Savolainen, fysioterapeutti: Susanna Lempinen, joukkueenjohtaja: Johanna Peltokangas.
