Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Suomen tytöt MM-hopealle

Suomen T17-maajoukkue teki parhaansa ja taisteli urheasti, mutta joutui antautumaan isäntämaa Ruotsille sunnuntaina pelatussa loppuottelussa ikäluokan MM-kisoissa Trollhättanissa. Loppulukemat kirjattiin Ruotsille 7-0 (5-0).

Jo alkusarjan kamppailuissa Ruotsi oli ollut parempi lukemin 8-1 ja 7-0, joten suomalaisilla tytöillä oli melkoinen vuori kiivettävänään.

Ruotsi sai lisäksi kultaotteluun parhaan mahdollisen lähdön, kun Ada Olsson vei kulmalyönnistä isännät johtoon jo ottelun neljännellä peliminuutilla. Vartin jälkeen tilanne oli jo 4-0 ja Ruotsi osui vielä kertaalleen ennen taukoa.

Toisella puoliajalla Ruotsi jatkoi myllytystään, mutta Suomen joukkueen aktiivinen puolustuspään pelaaminen ja Emilia Piekkarin loistava maalivahtipeli piti lukemat maltillisena. Lisäajalle Ruotsi onnistui vielä maalinteossa kahdesti ja vei MM-kultaa lukemin 7-0.

Suomen tavoitteena turnauksessa oli paikka loppuottelussa, joten siinä mielessä tavoite saavutettiin. Vielä on kuitenkin paljon töitä edessä ennen kuin Ruotsin etumatka tyttöjääpallossa on kurottu kiinni.

Suomen MM-hopeaa voittaneessa joukkueessa pelasivat: maalivahdit: Emilia Piekkari, Varpu Koppelomäki, kenttäpelaajat: Meri Sund, Kerttu Soininen, Iida Heija, Henriikka Hoppu, Elsa Oras, Sylvi Roivas, Jenna Kastevaara, Wilhelmiina Niiranen, Liinu Kainulainen, Martta Niemi, Jessica Kietäväinen, Emilia Savolainen, Aino Kannelniemi, Meriella Rajala, Minttu Seppä ja Ellen Aarnio. Joukkueen johto: valmentaja Mauri Kåhlman, apuvalmentaja Martti Lousti, joukkueenjohtaja Tiina Vesala, fysioterapeutti Johanna Kauppila, huoltaja Esa Piekkari.

MM-loppuottelu 23.2.2025 Slättbergshallen, Trollhättan.

Suomi-Ruotsi -Suomi 7-0 (5-0).

Maalit: 3.02 Ada Olsson (Tea Forsberg) 1-0 kl, 6.32 Nathalie Hjortenhed 2-0, 13.59 Hilda Kolsmyr 3-0, 15.39 Elin Palm 4-0, 25.06 Klara Fischer (Ingrid Löwhagen) 5-0, 60.22 Hilda Kolsmyr (Klara Fischer) 6-0, 61.21 Hilda Kolsmyr (Elin Palm) 7-0.

Jäähyt: Ruotsi 0x6 min, Suomi 0x6 min.

Päätuomari: Alice Nilsson, avustavat erotuomarit: Inez Redenberg, Sanna Rinnbäck.