TAMPERE. Sorsapuiston kentällä Tampereella pelataan huomenna yksi kamppailu U16-ikäluokan SM-sarjassa kun JPS Jyväskylästä ja Helsingin IFK iskevät yhteen ottelussa, joka alkaa klo 13.00.
Alkuperäisenä ajatuksena oli että myös Porin Narukerä osallistuu tapahtumaan, jolloin otteluita olisi ollut kaiken kaikkiaan kolme, mutta koronapandemia pisti kapuloita rattaisiin. Porilaisten joukkueessa on ilmennyt tartuntoja viime ja tällä viikolla ja kauan odotettu pelireissu Tampereelle jää toteutumatta.
– Kyllä tässä melkoinen pettymys on päällä. Järjestelyjä on tehty kuukauden päivät ja sitten meidän joukkueeseemme iskee tartuntarypäs pahimpaan mahdolliseen aikaan. Harmittaa suunnattomasti, turnauksen puuhamiehenä toiminut Martti Lousti Narukerästä sanoo.
Vaikka omaa joukkuetta ei jäällä nähdä niin Loustilla on lauantaina tärkeä tehtävä. Hän kuljettaa nimittäin jääpallokentän laidat Porista Tampereelle ottelua varten….ja tietenkin takaisin Poriin ottelun jälkeen.
– Tampereen kaupunki on suhtautunut meihin positiivisesti ja saimme tätä miniturnausta varten varattua seitsemän tuntia jääaikaa, mikä on loistava juttu. Toivottavasti pystymme jatkossakin järjestämään turnauksia tai muuta toimintaa Tampereella.
Jääpalloa ollaan paikallisseura KooVeen toimesta herättämässä eloon Tampereella yli kahden vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen.
Viimeksi jääpallon sarjatoimintaa on ollut Tampereella kaudella 1995 kun lajin erikoisseura Jääpallo-64 lopetti toimintansa. Edellisestä pääsarjatason ottelusta on puolestaan ehtinyt vierähtää 69 vuotta. Elettiin olympiavuotta 1952 kun Tampereen Ilves-Kissat putosi silloisesta pääsarjasta.
Kuva: Riina Hämäläinen