Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Ari Holopainen on nimennyt lopullisen pelaajaryhmänsä jääpallon MM-kisoihin, joka pelataan Ruotsin Lidköpingissä 24-30.3.2025.
– Valinnat olivat kaiken kaikkiaan varsin työläitä, koska tarjolla oli paljon laadukkaita pelimiehiä, toteaa Holopainen.
MM-kisat ovat pitkän kauden huipennus ja pelataan nykyisen systeemin mukaan sarjakausien loputtua. A-maajoukkueella on ollut kauden aikana kaksi tärkeätä tapahtumaa, jotka hyvin ovat palvelleet kauden päätapahtumaa.
– Porvoon tapahtuman yhteydessä pelattiin myös ottelu Pekka Hiltusen luotsaamaa B-maajoukkuetta vastaan. Tuo tapahtuma avasi valmennuksen silmiä joidenkin nuorten pelaajien osalta ja heitä on nyt seurattu hieman tarkemmin kauden aikana.
– On todella hienoa, että jälleen voimme nostaa mukaan uusia nuoria tulokkaita. Nyt vuoron saavat Matias Lehtonen ja Patrick Backman, sanoo Holopainen.
– Myös maalivahtien valinta oli positiivisella tavalla vaikeaa; tarjolla oli neljä erinomaista Elitserienissä pelaavaa maalivahtia. Hyvään vireeseen päässeen Jussi Aaltosen kanssa kisoihin lähtee nyt nuoremman kaartin edustaja Isak Skog, jonka tilastot Elitserienissä ovat olleet kauden aikana loistavat.
Suomen tavoite MM-kisoissa on selvä.
– Lähdemme tosissaan haastamaan Ruotsia kuitenkaan unohtamatta, että myös Norjalla on hyvä joukkue. Olemme pelanneet usein Norjan kanssa tasaisia ja tiukkoja pelejä.
– Tavoitteenamme on pelata MM-kisojen viimeisessä pelissä ja voittaa se, sanoo Ari Holopainen.
Suomen joukkue jääpallon MM-kisoihin 24.-30.3.2025.
Maalivahdit: Jussi Aaltonen Åby/Tjureda IF, Isak Skog Gripen Trollhättan BK.
Kenttäpelaajat: Elias Gillgren Vetlanda BK, Topi Saukkonen Sandvikens AIK, Leevi Laitinen Bollnäs GIF, Tatu Ässämäki Bollnäs GIF, Samuli Helavuori Edsbyns IF, Casper Hänninen Gripen Trollhättan BK, Matias Lehtonen Örebro SK, Teemu Määttä Edsbyns IF, Kalle Lempinen Gripen Trollhättan BK, Riku Hämäläinen Bollnäs GIF, Jaakko Hyvönen Brobergs IF, Tero Liimatainen Hammarby, Patrick Backman IF Boltic, Tuukka Ässämäki Nässjö IF, Niklas Holopainen IFK Kungälv, Emil Fedorov Vetlanda BK.
Päävalmentaja: Ari Holopainen, valmentaja: Olli Manninen, GM: Mika Mutikainen, huoltajat: Ari Kukkonen, Petri Laakso, Johannes Hyvärinen.