Perinteinen U14 Training Camp järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä. Leirille osallistui 34 nuorta eri puolelta Suomea, ja lähes kaikki seurat olivat edustettuna.
Leiri alkoi perjantai- iltana kokoontumisella Viitaniemeen. Avauspuheenvuorojen jälkeen vedettiin kaikille yhteinen treeni. Maalivahdeilla oli omia harjoitteita suurimman osan ensimmäisestä jääharjoituksesta.
Kenttäpelaajien osalta tutustuttiin pelikavereihin, teränkäyttöön sekä päästiin harjoittelemaan maalintekoa.
Treenien jälkeen siirryttiin hotellille ja valmistautumaan lauantain tiukkaan rupeamaan.
Lauantaiaamuna ryhmä jaettiin puoliksi ja vuorossa oli Esko Tammilehdon luento jääpalloilijaksi kasvamisesta sekä Jari Linjalan ohjaama harjoitus, jossa annettiin vinkkejä mm. alkulämmittelyyn.
Fysiikkaosuuden ja luennon jälkeen tankattiin energiaa lounaalla, jonka jälkeen vedettiin leirin toinen jääharjoitus. Pääpaino oli perjantain tapaan teränkäytössä, ajoituksissa sekä syöttö- ja laukaisutaidoissa.
Harjoitusten jälkeen oli edessä leirin odotetuin osa eli leiripelit. Ryhmä oli jaettu kolmeen joukkueeseen, jotka pelasivat kaksinkertaisen sarjan. Kaikille joukkueelle kertyi siis neljä peliä (2x25min).
Viikonloppu oli kokonaisuudessaan onnistunut. Pelaajat ja valmentajat ryhmäytyivät hienosti ja leirillä vallitsi kiva tunnelma alusta loppuun asti. Leirin onnistumisen mahdollisti suuri joukko vapaaehtoisia Jyväskylästä ja muutama muualta saapunut ohjaaja.
Leirin johtamisesta vastasivat Olli Konttinen ja Otto Virkkula, joka huolehti pääosin myös luistinten teroituksesta. Leirin suunnittelijat Martti Lousti ja Tommi Paajanen saivat avukseen leirin valmennustehtäviin osaavan joukon eri seuroista: Jukka Laurinmaa, Samuli Niskanen, Ilari Angeslevä, Mika Koivunen, Tuomo Partanen ja Jon Salminen.
Lisäksi kiitoksia myös kaikille maalivahtiharjoituksissa avustaneille, tuomareina toimineille, some-vastaavalle ja kahvion talkooporukalle. U14 TC:n rakennetta on tarkoitus laajentaa ensi kaudelle, mutta päätapahtumana tulee säilymään tämä leiri tammikuun kansainvälisen peli-ikkunan aikana.
Training Campin osallistujat: Tuomo Kaasalainen, Teppo Hietikko, Sisu Rantonen, Sebastian Tuomaala, Rasmus Jylhä, Pyry Konttinen, Oliver Hari, Minttu Seppä, Meri Sund, Leopold Partanen, Leo Pentinniemi, Leo Lehtinen, Lenni Kuusisto, Lenni Kastevaara, Lauri Eklund, Konsta Jokinen, Kim Ylitalo, Kasper Koivunen, Joshua Kangaslaakso, Jalo Laitinen, Jaakoppi Paasonen, Henriikka Hoppu, Hannu Virkkula, Emil Penttilä, Elmo Savolainen, Elias Rottensteiner, Eino Pitkänen, Eino Aaltonen, Einari Niiranen, Eeli Turpeenniemi, Anton Pesonen, Aino Kannelniemi, Aaro Marttila, Aake Herranen.
Kuvat: Hanna Pitkänen