Miesten Bandyliigan välierät aloitettiin keskiviikkona kahdella paikkakunnalla.
Lappeenrannassa Veiterä kohtasi Botnia-69:n Helsingistä ja voittajasta ei tällä kertaa jäänyt epäselvyyttä. Veiterä iski jo ensimmäisen vartin aikana kolmesti, ja voitti lopulta selvästi lukemin 10-2 (5-1). Kotijoukkue käytti maalipaikkansa hyväkseen erittäin tehokkaasti, ja tiheä sumu tai Kisapuiston pienet valaisinongelmat ei vauhtia haitannut.
Toisessa otteluparissa JPS Jyväskylästä hävisi hieman yllättäen Porvoon Akilleelle 4-5 (1-2), ja näin kotietu siirtyi porvoolaisille. Akilles oli joukkueista hieman aggressiivisempi ja liikkuvampi, ja kotijoukkue sai ison vaihteen silmään vähän liian myöhään.
Ottelusarjat jatkuvat lauantaina Helsingin Oulunkylässä (Botnia-Veiterä) poikkeuksellisesti jo klo 12.00 ja Porvoon Pallokentällä (Akilles-JPS) klo 17.00. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Veiterä – Botnia 10-2 (5-1)
Maalit: 5. Samppa Äikäs (Paavo Huuhtanen) 1-0, 7. Aleksi Seppänen (Tomi Hauska) 2-0, 12. Christian Laibert 3-0, 29. Joonas Peuhkuri (Tomi Hauska) 4-0, 34. Valtteri Hauska (Joonas Peuhkuri) 5-0, 42. Markus Kumpuoja (Juri Schreck) 5-1, 53. Paavo Simpura 6-1, 58. Onni Autinen (Pekka Niska) 6-2, 59. Tomi Hauska (Aleksi Seppänen) 7-2, 62. Veeti Hyvärinen 8-2, 63. Joonas Peuhkuri (Tomi Hauska) 9-2, 81. Janne Hauska 10-2.
Jäähyt: Veiterä 2×10 min, Botnia 2×10 min
Tuomarit: Mats-Olof Gustafsson, Sami Kaipia, Jarno Eväkoski
JPS – Akilles 4-5 (1-2)
Maalit: 12. Tuukka Ässämäki 1-0, 15. Andreas Flinck (Otto Huopalainen) 1-1, 19. Santeri Laitinen 1-2, 50. Iisakki Kaivola 1-3, 61. Iisakki Kaivola (Rasmus Kettunen) 1-4, 67. Jarno Eronen (Joonas Hiltunen) 2-4, 70. Santeri Laitinen (Rasmus Kettunen) 2-5, 81. Jarno Eronen (Lasse Tammilehto) 3-5, 85. Atte Niiranen 4-5.
Jäähyt: JPS 1×10 min, Akilles 1×10 min
Tuomarit: Antti Malaska, Tom Niiranen, Harri Pietiläinen