Veiterä vai Akilles mestariksi?

Kansallinen jääpallokausi 2023-2024 huipentuu huomenna lauantaina pelattavaan Bandyliigan finaaliin, jossa kohtaavat Lappeenrannan Veiterä ja Porvoon Akilles. Loppuottelu pelataan Lappeenrannan Kisapuistossa klo 18.00.

Yksi asia on selvä, mestari vaihtuu. Viime vuoden finaalissa Porin Narukerä juhli mestaruutta voittamalla Mikkelin Kampparit lukemin 7-3 (4-0). Tällä kaudella Kampparit jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle ja hallitseva mestari Narukerä hävisi puolestaan puolivälierissä Botnialle.

Kotijoukkue Veiterä on ollut tasaisen vahva läpi koko kauden. Veiterä oli runkosarjan ykkönen, puolusti paikkaansa menestyksekkäästi myös ylemmässä jatkosarjassa ja vei välieräsarjan Botniaa vastaan otteluvoitoin 3-0.

Näistä lähtökohdista on mukava lähteä kohti finaalia.

– Olen kyllä tyytyväinen kokonaisuuteen. Muutaman runkosarjakierroksen jälkeen pelimme loksahti kohdalleen ja se on vain parantunut kauden edetessä. Päätavoite ja kirkkain palkinto, SM-kulta, on kuitenkin vielä saavuttamatta ja sitä lähdemme lauantaina hakemaan, sanoo Veiterän päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen.

– Tulossa on varmasti hieno tapahtuma, ja kotiyleisön tuki on iso voimavara. Meillä on tällä kaudella koossa viimeisen päälle yhtenäinen ja voitontahtoinen joukkue, joten odottavin ja luottavaisin mielin odotamme huomista finaalia.

Veiterä ja Akilles kohtaavat nyt viidettä kertaa peräkkäin kauden päätösottelussa. Viime vuonna joukkueet kohtasivat pronssiottelussa ja sitä edellisillä kausilla finaalissa.

– Akilles on meille rakas vihollinen ja uskon että tunne on molemminpuolinen, sanoo Ylä-Outinen.

Porvoolaisten leirissä ollaan valmiita lauantain koitokseen.

– Tämä on meille kolmas vuosi putkeen, kun päätetään kausi Lappeenrannassa. Kaksi edellistä visiittiä on päätynyt tappioon ja joukkueen sisällä on päätetty, että kolmatta kertaa ei tule, sanoo Akilleen valmentaja Johan Lönnqvist.

– Pelityyliltään Akilles ja Veiterä muistuttavat hyvin paljon toisiaan ja keskiössä on oma pallollinen peli. Uskon että loppuottelun ratkaisee päivän vireystila ja kumpi onnistuu pitämään pelin paremmin tasapainossa. Meidän puolustus- ja maalivahtipeli on ollut vahvaa läpi kauden ja lisäksi meiltä löytyy monta pelaajaa, jotka pystyvät ratkaisemaan pelejä.

– Tämä on paras viikko vuodesta, kun saa vaan viimeistellä ja fiilistellä jätkien kanssa ja mennä kohti kauden huipentumaa ka toivottavasti kauden parasta suoritusta. Tästä pitää osata nauttia, sanoo Johan Lönnqvist.

Huominen Bandyliigan lähetetään suorana Yle Areenassa alkaen klo 17.45 ja jälkilähetyksenä Yle TV2:n puolella alkaen klo 20.00. Linkki suoraan lähetykseen löytyy osoitteesta: https://areena.yle.fi/1-68177412. Ottelun selostajana toimii Simo Leinonen.