Suomen Jääpalloliiton kevätkokous järjestettiin viime lauantaina Helsingissä. Edustettuina oli lähes kaikki maamme jääpalloseurat, ja ohjelmassa oli muun muassa tulevan kilpailukauden suunnittelu.
Pääsarjan, eli miesten Bandyliigan, osalta päätettiin että sarja aloitetaan viikonloppuna 17-19.11.2024 ja että Bandyliigan loppuottelu pelataan lauantaina 15.3.2025.
Lisäksi koettiin, että ylemmän jatkosarjan viime kauden kokeilu kaksinkertaisena sarjana oli liian raskas. Näin ollen päätettiin ylemmän jatkosarjan osalta palata yksinkertaiseen sarjaan.
Suomen Cupin osalta päätettiin, että turnaus pelataan Porissa 8-10.11.2024. Hankkeella on Porin kaupungin vahva tuki ja jäätä on luvattu tehdä aikaisempia vuosia aikaisemmin.
Suomen Cup pelataan samalla kaavalla kun edelliskaudella ja myös P19-maajoukkue on ilmoittanut halukkuutensa osallistua. Turnauksen otteluaikataulu tulee olemaan vähän normaalista poikkeava ja esimerkiksi järjestävä seura Narukerä tulee näillä näkymin pelaamaan yhden ottelun perjantaina klo 24.00.
Suomen Cupin finaali on perinteisesti pelattu vasta loppiaisena, mutta tulevalla kaudella on tarkoitus pelata loppuottelu Suomen Cup-viikonlopun päätteeksi. Loppuotteluun pääsee molempien lohkojen voittajat (lohkojako ilmoitetaan myöhemmin).
Yksi merkittävä uudistus miesten Bandyliigan osalta on myös yhteisen striimausalustan lanseeraaminen. Sopimusta ei vielä ole tehty, mutta tarkoitus on että kaudella 2024-2025 lähetetään vähintään 10 ottelua striimausalustan kautta (yksi kotiottelu per seura).
Myös 15.3.2025 pelattava finaali on tarkoitus viedä alustaan. Suomen Jääpalloliitto vastaa kaikista TV-tuotannon kustannuksista, seurat hoitavat mahdolliset kommentaattorit ja selostajat.
Kuva: Topi Lainio/VMH Productions