Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Hollanti uusi tuttavuus naisten maajoukkueelle

Kolmen perättäisen tappion seurauksena Suomen naismaajoukkueella on jääpallon MM-kisoissa Ruotsin Lidköpingissä huomenna klo 14.00 edessään karsintaottelu B-ryhmän ykköstä Hollantia vastaan.

Panoksena ottelussa on paikka sunnuntain pronssiotteluun, jossa vastaan asettuu USA. Pronssiottelu pelataan klo 8.00 ja MM-loppuottelu, jossa kohtaavat Ruotsi ja Norja, alkaa sunnuntaina klo 13.30.

Hollanti on suomalaisilla täysin uusi tuttavuus jääpallon saralla. Joukkueet eivät ole koskaan kohdanneet toisensa, mutta Suomen naisten päävalmentaja Tomi Gröhn on ehtinyt turnausviikon aikana käydä tutustumassa tulevaan vastustajaan.

– Hollannilla on muutama hyvä luistelija sekä Ruotsin sarjoissa pelaava maalivahti, mutta kyllä heidän pelitemponsa oli aika alhainen ja peli aika lailla yksinyrittämistä, sanoo Gröhn.

Mitä päävalmentaja odottaa ottelusta ennakkoon heikompaa vastustajaa vastaan?

– Vähimmäistavoite on tietenkin voitto ja paikka pronssiotteluun. Uskon että ottelu lähtee meidän komennossamme liikkeelle ja toivon että pystymme ratkaisemaan pelin eduksemme jo varhaisessa vaiheessa, sanoo Gröhn.

 

Kuva: Svenska Bandyförbundet