SAVONLINNA. Kokemukset jääpalloilijoiden yläkoululeirityksestä kaudella 2021-2022 olivat positiivisia ja Tanhuvaaran ja Suomen Jääpalloliiton yhteistyö jatkuu myös lukuvuonna 2022-2023. Valmentajien kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen jääpallon leirityskonseptia on kuitenkin muutettu jonkin verran.
Suurin muutos on se että lukuvuonna 2022-2023 järjestetään yhteensä kaksi leiriä jääpalloilijoille menneen lukuvuoden neljän sijaan, toinen syksyllä ja toinen keväällä. Leiriläinen voi osallistua joko yhdelle leirille tai molemmille. Molempiin leireihin on erillinen ilmoittautuminen johon linkki löytyy tästä: https://tanhuvaara.fi/kauppa/jaapallon-training-camp-2022-2023/ .
Leirien ohjelma muodostuu lajiharjoittelusta, ominaisuusharjoittelusta ja fyysisten ominaisuuksien testauksesta ja seurannasta (samat testit kuin kuluvana vuotena). Leirit ovat torstaista sunnuntaihin jolloin arkipäiville varataan myös läksynteolle aikaa.
Leirityksen valmennuksessa on mukana samat erinomaiset valmentajat kuin kuluneellakin lukuvuodella. Leiri on suunnattu 06-09 syntyneille eli toiselle asteellekin jatkavat ovat erittäin tervetulleita mukaan. Odotamme isoa osallistujajoukkoa jolloin pystymme jakamaan leiriläiset pienempiin ryhmiin sekä laji- että oheisharjoitteluun.
Ensimmäinen leiri on 29.9.-2.10.2022 ja viimeinen ilmoittautumispäivä tähän on 28.8.2022. Lisätietoa yläkoululeirityksestä löytyy tästä linkistä.