Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

JPS mestariksi U14-ikäluokassa

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Eilen JPS Jyväskylästä voitti miesten Bandyliigan mestaruuden ja tänään oli JPS Junioreiden U14-joukkueen vuoro juhlia mestaruutta. Oulussa pelatussa lopputurnauksessa JPS kaatoi loppuottelussa Porin Narukerän lukemin 5-4 (4-2).

JPS sai otteluun lentävän lähdön, kun Jesse Laurinmaa sivalsi maalin edustalta 1-0 jo otteluin toisella minuutilla. Neljä minuuttia myöhemmin taululla komeili jo 2-0 kun Elmo Anttolainen osui kulman jälkitilanteesta.

Tästäkin maaleista ehti kulua ainoastaan kolme minuuttia, kun Sisu Rantasen kaukolaukaus painui verkon perukoille ja JPS johti 3-0. Narukerän aikalisä toi kuitenkin otteisiin kaivattua terävyyttä ja Emil Penttilä kavensi ensiksi rangaistuspilkulta ja hetkeä myöhemmin kaukolaukauksella lukemiksi 3-2. JPS teki vielä ennen taukovihellystä tärkeän 4-2 maalin Emil Spoofin toimesta.

Toisen puoliajan alussa Emil Penttilä toi Narukerän uudemman kerran maalin päähän, mutta lopullista ratkaisua saatiin odottaa aina ottelun viimeisille hetkille. Emil Spoof teki JPS:lle 5-3, ja vaikka Narukerä vielä lisäajalle tuli maalin päähän neljä maalia tehneen Emil Penttilän toimesta, niin mestaruus matkasi Jyväskylään.

Jos haluaa katsoa ja kokea jännittävän finaalin uudestaan niin tallenne löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=qkbjPt8g-G0

Pronssimitalit turnauksessa menivät OLS/Keltainen-joukkueelle, joka pronssikamppailussa voitti OLS/Sininen-joukkueen tiukassa sisäisessä kohtaamisessa lukemin 6-5 (5-4).

Mitalit jakoi lajilegenda ja OLS:n seuraikoni Samuli Niskanen ja Suomen Jääpalloliiton edustajana toimi SJPL:n hallituksen jäsen ja Nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Carla Björndahl. Iso kiitos myös Oulun Luistinseuralle hyvin järjestetylle turnaukselle.

SM-kultaa, JPS Juniorit: Emil Spoof, Sisu Rantanen, Jesse Laurinmaa, Pyry Konttinen, Eino Pitkänen, Leo Pentinniemi, Elias Rottensteiner, Konsta Jokinen, Roope Laitinen, Elmo Anttolainen, Noa Hänninen, Hannu Virkkula, Jalo Laitinen, Jusu Jalkanen, Lauri Konttinen, valmentajat: Pirkka Lahtinen, Jukka Laurinmaa, Timo Pulkkinen, joukkueenjohtajat: Olli-Petteri Konttinen, Maria Ruissalo, Otto Virkkula.

SM-hopeaa, Narukerä: Taneli Haavisto, Emil Penttilä, Sampo Arponen, Valtti Aaltonen, Victor Björndahl, Teppo Hietikko, Nooa Visuri, Petrus Arponen, Eino Aaltonen, Noel Visuri, Arttu Mustonen, valmentajat: Kalle Aaltonen, Jani Hietikko, Tomi Mustonen, Ville Penttilä, joukkueenjohtaja: Silja Valli-Jaakola, huoltaja: Ville-Markus Aaltonen.

SM-pronssia, OLS/Keltainen: Julius Tiensuu, Elmo Pahkala, Juuso Virtanen, Juho Jaako, Lauri Paasovaara, Akseli Kotila, Jimi Keränen, Kristian Stenroos, Aaro Häikiö, Leo Peltonen, Noah Ikonen, Aaro Mattila, päävalmentaja: Ville Kuusisto, valmentaja: Samuli Niskanen, joukkueenjohtaja: Jukka Jaatinen.

Suomen Jääpalloliitto onnittelee kaikkia mitalijoukkueita!

Tähän on hyvä päättää kotimainen jääpallokausi 2024-2025.