Suomen naisten päävalmentaja Tomi Gröhn on nimennyt lopullisen pelaajaryhmänsä jääpallon MM-kisoihin, jotka käynnistyvät ensi viikolla Ruotsin Lidköpingissä (24-30.3.2025).
Valmennusjohdolle on sadellut jobinpostia viime viikkojen aikana, kun sekä Linda Lohiniva että Jenny Isaksson joutuvat loukkaantumisten takia jättämään kisat väliin.
– Poisjääntien takia olemme joutuneet miettimään muutamia pelipaikkoja uusiksi. Saamme kuitenkin varsin iskukykyisen ryhmän jalkeille ja toivottavasti palaset loksahtavat paikoilleen jo heti ensimmäisestä pelistä alkaen, sanoo Gröhn.
Naisten A-ryhmän MM-turnauksessa pelaa Suomen lisäksi Ruotsi, Norja ja USA. Suomi aloittaa turnauksen ensi viikon tiistaina ottelulla USA:ta vastaan (ottelu alkaa Suomen aikaa klo 11.30).
– Täällä jokainen peli on tosipeli, ja USA on viime vuosina mennyt merkittävästi eteenpäin. Henkilökohtaisesti pidän jenkkejä tällä hetkellä yhtä vahvoina kuin Norja.
– Lähdemme tosissaan haastamaan kaikkia vastustajia turnauksessa. Meillä on ehdottomasti edellytykset ja mahdollisuudet edetä jopa finaaliin asti, mutta se vaatii onnistumisia koko ryhmältä, sanoo Tomi Gröhn.
MM-turnauksen viralliset kotisivut löytyvät osoitteesta: https://bandywc2025.com/mens-womens-world-championships/. Sieltä löytyy kaikki tarvittava tieto turnauksesta.
Suomen joukkue MM-kisoihin.
Maalivahdit: Linda Rintala Hammarby IF, Emilia Piekkari Veitsiluodon Vastus.
Kenttäpelaajat: Petra Verhelä Wiipurin Sudet, Sara Vaanola Veitsiluodon Vastus, Emma Janhunen Västerås SK, Nerissa Sorsa Porvoon Akilles, Iida Kasala Veitsiluodon Vastus, Joanna Nykänen Wiipurin Sudet, Fei Ikonen Wiipurin Sudet, Tuva Alsen Tranås BoIS, Tytti Lempinen Hammarby IF. Jenna Kastevaara Porvoon Akilles, Susanna Simola Wiipurin Sudet, Ellen Aarnio Uppsala BoIS, Elsa Oras Porvoon Akilles, Linnea Tulkk Veitsiluodon Vastus, Hanna Snäll Uppsala BoIS, Iina Lempinen Hammarby IF
Päävalmentaja. Tomi Gröhn, valmentaja: Esko Tammilehto, joukkueenjohtaja: Ida Buure, hieroja: Susanna Lempinen.