Maailmanmestarit koolla

Lauantaina 15.kesäkuuta kokoontui Hämeenlinnassa Vanajanlinnan upeissa maisemissa 20-vuotisjuhliin Suomen toistaiseksi ainoan miesten maailmanmestaruuden voittanut jääpallomaajoukkue.

Riemukkaan jälleennäkemisen oli organisoinut joukkueenjohtaja Timo Vättö.

Aamukahvin, majoittumisen ja tervetuliaispuheiden ja -naurujen jälkeen oli liikunnan aika golfin ja padelin merkeissä, homma toimi kuten mestarien arvolle sopii.

Pelien jälkeen virkistäydyttiin rantasaunalla, missä joukkoon liittyivät Suomen Jääpalloliitton nykyinen puheenjohtaja Antti Parviainen ja Mr. jääpallo Pekka Anttinen.

Maittavan iltaruokailun jälkeen kokoonnuttiin seuraamaan YouTube – taltiointia yhdestä MM-historiamme parhaista peleistä, vuoden 2004 semifinaalia Suomi-Venäjä (4-3).

Matsi, kuten koko yhdessä vietetty aika, kirvoitti unohtumattomia muistoja. Noissa kisoissa Suomi löi Venäjän kahdesti ja Ruotsin ikimuistettavassa finaalissa 5-4 jatkoajan jälkeen.

Yhteinen tahtotila oli se, että tästedes kokoonnutaan viimeistään viiden vuoden välein.

Mestareiden kokoonpano 2004: 1. Pasi Hiekkanen mv, 12. Timo Oksanen mv, 2. Petteri Lampinen, 3. Ville Aaltonen, 4. Kimmo Huotelin, 5. Markus Hiukka, 6. Vesa Vuokila, 7. Sami Laakkonen, 8. Samuli Niskanen (C), 9. Ari Holopainen, 10. Janne Väkiparta, 11. Mikko Aarni, 13. Mika Mutikainen, 14. Jarno Väkiparta, 15. Marko Miinala , 16. Iivo Wegelius

Valmennus: Esko Tammilehto, Timo Tiusanen.

Joukkueenjohtaja: Timo Vättö.

Huolto: Ari Kukkonen, Ari Koponen.

Hieronta, Fysioterapia: Petri Laakso.