Suomen naiset kokivat selvän tappioin Norjalle keskiviikon kamppailussa Ruotsin Lidköpingissä pelattavissa jääpallon MM-kisoissa. Norja löi Suomen kanveesiin jo ensimmäisellä puoliajalla, voittaen ottelun lopulta murskalukemin 7-0 (4-0).
– Ei tässä paljon selittelyt auta, tällä kertaa jäimme aika lailla telineisiin, sanoo joukkueen kapteeni Emma Janhunen.
Suomella oli läpi ottelun suuria ongelmia oman pelirakentelun kanssa ja ensimmäinen laukaus kohti Norjan maalia saatiin aikaiseksi vasta puolen tunnin pelin jälkeen. Tauon jälkeen nähtiin pieniä edistysaskelia, mutta Norja oli kuitenkin selvästi parempi ja ansaitsi voittonsa.
– Jostain syystä meidän kaksinkamppailupelaamisemme oli tänään luvattoman heikkoa. Toisella puoliajalla paransimme, mutta ei se kuitenkaan riittänyt tämän parempaan lopputulokseen, sanoo puolestaan päävalmentaja Tomi Gröhn.
Huomenna Suomen naiset kohtaavat isäntämaa Ruotsin. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 18.00.
Norja-Suomi 7-0 (4-0).
Maalit: 16.54 Ingrid Bjonge (Marie Nordboe) 1-0, 28.19 Laura Follesoe (Charlotte Selbekk) 2-0, 33.24 Laura Follesoe (Charlotte Selbekk) 3-0, 38.52 Marie Nordboe (Ingrid Bjonge) 4-0, 50.47 Ingebjoerg Kvaal-Knuutsen 5-0, 60.11 Laura Follesoe (Marie Nordboe) 6-0, 64.46 Lene Aamodt 7-0.
Jäähyt: Norja 2×10 min min, Suomi 2×10 min.
Tuomarit: Sophia Wikström, Hanna Björkestam, Hannah Pettersson.
Kuva: Ruotsin Jääpalloliitto.