Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Suomen A-maajoukkue aloitti MM-kisat varmalla voitolla Norjasta

Suomen miesten taival Ruotsin Lidköpingissä pelattavissa jääpallon MM-kisoissa alkoi myöhään maanantaina ottelulla Norjaa vastaan.

Ottelusta tuli kahden huippumaan tasainen taisto, jossa puolustuspelaaminen näytteli pääosaa. Kamppailussa nähtiin lopulta ainoastaan kolme täysosumaa, ja kaikista vastasi sinivalkoinen ryhmä. Näin Suomella avausvoitto lukemin 3-0 (1-0).

Norja aloitti räväkästi, mutta melko nopeasti pallonhallinta siirtyi Suomelle. Tilanteita rakennettiin maltilla, pallosta pidettiin hyvää huolta, ja tarvittavaa terävyyttä sekä nöyryyttä löytyi myös puolustuspelaamiseen.

Ensimmäisen puoliajan ainoa osuma syntyi 12. peliminuutilla, kun Jesper Wilhelmsen Tho kaatoi läpimenossa olleen Jaakko Hyvösen. Tilanteesta seuranneen rangaistuslaukauksen toimitti verkon perukoille Teemu Määttä.

Määttä vastasi myös Suomen toisesta osumasta, kun kova kaukolaukaus painui etukulmasta ohi Nicolay Brage Laen. Loppunumerot 3-0 viimeisteli Tuukka Ässämäki ottelun lisäajalla.

– Tärkeätä päästä turnauksessa liikkeelle oikeaan suuntaan. Ajoitukset eivät vielä täsmänneet aivan täysin mutta voitto ja nolla omiin niin pitää olla tyytyväinen. Tästä on hyvä rakentaa eteenpäin, sanoo kaksi maalia iskenyt Teemu Määttä.

Suomen miesten turnaus jatkuu huomenna ottelulla Unkaria vastaan. Tuo kamppailu alkaa Suomen aikaa klo 18.00.

Norja-Suomi 0-3 (0-1).

Maalit: 12.05 Teemu Määttä 0-1 rl, 71.00 Teemu Määttä (Tero Liimatainen) 0-2, 92.15 Tuukka Ässämäki 0-3.

Jäähyt: Norja 4×10 min min, Suomi 2×10 min.

Tuomarit: Daniel Labe, Andreas Jebsen Mikkelsen, Emil Larshans

Kuva: Svenska Bandyförbundet