Porvoossa viikonloppuna järjestetty jääpallon maajoukkuetapahtuma oli kaikin puolin onnistunut.
Perjantaina lähes 1200 katsojaa pääsi todistamaan Suomen A-maajoukkueen 3-1 hienoa voittoa Ruotsista ja lauantaina oli vielä mahdollisuus nähdä maamme 30 parasta jääpalloilijaa tositoimissa kun Suomen A- ja B-maajoukkue kohtasivat harjoitusottelussa.
– Iso kiitos Porvoon kaupungille tapahtuman tuesta ja Akilleelle hienoista järjestelyistä, sekä vielä erityiskiitos liikuntapalveluiden työntekijöille, jotka tekivät loistavaa työtä jään kanssa, sanoo Suomen A-maajoukkueen GM Mika Mutikainen.
Lauantain ottelu Suomen A- ja B-maajoukkueen välillä käytiin loistavissa olosuhteissa, vaikka rivakka tuuli vähän haittasikin peliä. Alkuminuuteilla B-maajoukkueella oli monta maukasta maalipaikkaa, mutta A-maajoukkueen maalilla torjunut konkari Kimmo Kyllönen osoitti, miksi hänet on MM-turnauksissakin valittu kisojen parhaaksi maalivahdiksi.
Aavistuksen epävarman alun jälkeen A-maajoukkue osoitti vahvuutensa. Kovempi tempo ja tehokkaampi viimeistely ovat ainoastaan esimerkkejä kahdesta osa-alueesta, jossa A-maajoukkue oli askeleen edellä Suomen B-miehistöä.
Taukoon mennessä Jaakko Hyvönen oli maalannut kahdesti sekä Niklas Holopainen, Samuli Helavuori ja Tuukka Ässämäki kertaalleen, ja kun toisen puoliajan aluksi vielä Riku Hämäläinen ja Tatu Ässämäki iskivät maalin mieheen niin A-maajoukkue oli karannut jo seitsemän maalin johtoon.
Tämän jälkeen A-maajoukkueen pelaajien jalka nousi vähän kaasulta, ja B-maajoukkue pääsi Patrick Backmanin, Jonathan Hyttisen ja Ville Hämäläisen maaleilla kaventamaan lukemiksi 7-3, vieden samalla toisen jakson nimiinsä lukemin 3-2.
Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen elvytetty B-maajoukkue sai kaivattua toimintaa, ja joukkueen valmennustiimiin yhdessä Harri Hiukan ja Jari Hyttisen kanssa kuuluva Pekka Hiltunen oli siihen erittäin tyytyväinen.
– Tämä oli mielestäni erittäin tärkeä ja onnistunut tapahtuma. A-maajoukkue pääsi kokeilemaan vähän uusia kuvioita pelissään ja mielestäni pystyimme tarjoamaan heille ihan kelpo vastuksen, sanoo Hiltunen.
– Minun näkemykseni on, että B-maajoukkuetta tarvitaan, jotta saamme jatkettua maajoukkuetoimintaa myös P17- ja P19-maajoukkuieiden jälkeen ja kehittämään isomman määrän pelaajia, jotka nopeammin ovat valmiimpia siirtymään kansainvälisiin peleihin, sanoo Hiltunen.
Pekka Hiltusella on selvä näkemys mihin suuntaan B-maajoukkueen toiminta pitäisi viedä.
– Toivoisin että saisimme Ruotsin ja Norjan mukaan. Tällä tavalla suurempi määrä pelaajia pääsisivät aikaisemmin näkemään ja kokemaan kansainvälisiä pelejä ja askel kohti A-maajoukkuetta olisi lyhyempi, sanoo Hiltunen.
Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Ari Holopainen näki myös viikonlopun hyvin hyödyllisenä.
– Lauantain peli B-maajoukkuetta vastaan antoi meille mahdollisuuden harjoitella vähän enemmän pallon pitoa ja yläkarvausta ja samalla pääsin yhdellä näkemällä katsastamaan suuren määrän pelaajia. Kaiken kaikkiaan älyttömän hyvä ja tärkeä viikonloppu, joka palveli meitä erittäin hyvin.
Holopainen oli erityisen tyytyväinen perjantain Ruotsi-otteluun, ja millä tavalla voitto otettiin.
– Kokonaisuutena erittäin ehjä suoritus. Todistetiin mielestäni että jos jokainen tekee sovittua asioita sataprosenttisesti niin meillä on aina mahdollisuus voittaa Ruotsi. Tästä on hyvä jatkaa kohti maaliskuun lopulla Ruotsin Lidköpingissä pelattavia MM-kisoja, sanoo Holopainen.
Mitä viikonlopun maajoukkuetapahtuma sitten antoi Ruotsin A-maajoukkueelle? No, ainakin pienen näpäytyksen siitä mihin Suomi parhaimmillaan pystyy ja toivottavasti myös pienen epävarmuuden kevään kotikisoja silmällä pitäen.
FIN/A – FIN/B 7-3 (5-0).
Maalit: 14. Jaakko Hyvönen (Teemu Määttä) 1-0, 17. Niklas Holopainen (Emil Fedorov) 2-0, 24. Jaakko Hyvönen (Teemu Määttä) 3-0, 30. Samuli Helavuori (Tero Liimatainen) 4-0, 37. Tuukka Ässämäki (Elias Gillgren) 5-0, 48. Riku Hämäläinen (Tero Liimatainen) 6-0, 55. Tatu Ässämäki (Niklas Holopainen) 7-0, 70. Patrick Backman (Matias Lehtonen) 7-1, 77. Jonathan Hyttinen (Ville Hämäläinen) 7-2, 83. Ville Hämäläinen (Jonathan Hyttinen) 7-3.
Jäähyt: FIN -, FIN/B –
Tuomarit: Mats-Olof Gustafsson, Ilari Hepola, Jukka Vauhkonen