Suomen P17-maajoukkue ei onnistunut uusimaan viime vuonna Mikkelin kotikisoissa voittamaansa maailmanmestaruutta, vaan joutui taipumaan Ruotsille sunnuntaina Ruotsin Sandvikenissa pelatussa MM-loppuottelussa lukemin 1-7 (1-4).
Ruotsi oli selvästi aktiivisempi ja terävämpi ensimmäisellä puoliajalla, ja vaikka Suomi hiukan paransi otteitaan tauon jälkeen ei voittajasta jäänyt epäselvyyttä: parempi joukkue voitti.
MM-finaalin avausmaali nähtiin jo ottelun toisella peliminuutilla, kun Ruotsin parhaimmistoon kuuluvan Melvin Svenssonin kaukolaukaus painui takanurkkaan ohi Suomen maalia vartioineen Jonas Isosen. Ruotsi toinen maali syntyi runsaan vartin pelin jälkeen kun Isac Berlin osui kulmalyönnistä.
Suomi pääsi peliin mukaan Väinö Laineen ehkä vähän onnekkaallakin kaukolaukauksella, ja hetken näytti jo siltä, että Suomi pääsee pukukoppiin ainoastaan yhden maalin takamatkalta.
Toisin kuitenkin kävi. Ensin Alwin Andersson sivalsi pelivälineen maalin kattoon kulmakikan jälkeen ja lisäajalla Hugo Jonsson pääsi viimeistelemään taukolukemiksi 4-1. Tilannetta edelsi toisessa päässä Suomen kulmalyönti, jossa peliväline kävi aivan maalilinjan tuntumassa.
Suomen valmennusjohto otti aikalisän kun loppuottelua oli jäljellä vajaat puoli tuntia, mutta mikään ei auttanut. Pitkä turnaus oli selvästi syönyt energiavarastoja eikä loppukiriä saatu aikaiseksi.
Kun Ruotsin Melvin Svensson minuutin sisään iski kaksi osumaa, oli ottelu käytännössä ratkennut. Lopussa vielä Martin Sellin iski rangaistuspilkulta loppulukemiksi 7-1 ja maailmanmestaruus matkasi Ruotsiin.
Suomen P17 MM-hopeajoukkue: maalivahdit: Jonas Isonen, Elmo Huovinen, kenttäpelaajat: Robert Eklund, Olavi Erkkilä, Ville-Veikko Hietamies, Joonas Hintikka, Arttu Kärnä, Väinö Laine, Kaarlo Lappi, Joonatan Pöllänen, Joosu Pöllänen, Arttu Väkiparta, Niklas Loikkanen, Oskari Kokko, Kasper Kumela, Paavo Simpura, joukkueen johto: Tuomas Erkkilä Valmentaja, Janne Väkiparta Valmentaja, Joni Kauhanen Joukkueenjohtaja, Petri Isonen MV-valmentaja, Mikko Sjöholm Huoltaja.
Suomi-Ruotsi 1-7 (1-4).
Maalit: 01.56 Melvin Svensson (Viktor Svensson) 0-1, 16.38 Isac Berlin (Timothy Calleja) 0-2 kl, 28.20 Väinö Laine (Arttu Väkiparta) 1-2, 41.40 Alwin Andersson (Timothy Calleja) 1-3 kl, 45.18 Hugo Svensson 1-4, 69.32 Melvin Svensson (Timothy Calleja) 1-5 kl, 70.15 Melvin Svensson 1-6, 79.18 Martin Sellin 1-7 rl.