Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Suomen MM-matka alkoi maaottelun merkeissä

Suomen miesten jääpallomaajoukkueen päätavoite tällä kaudella on maaliskuun lopussa Ruotsin Lidköpingissä pelattavat MM-kisat.

Ensiaskeleet kohti kevään kisoja otettiin lauantaina, kun maajoukkue kokoontui Bollnäsiin, jossa harjoiteltiin sekä kohdattiin Ruotsi maaottelun merkeissä.

Isännät olivat lievästi niskan päällä ottelussa, joka lopulta päättyi Ruotsin voittoon lukemin 8-2 (5-1). Suomen osumista kamppailussa vastasivat Tatu Ässämäki sekä Jaakko Hyvönen.

– Ruotsi ansaitsi kyllä voittonsa, sanoo maajoukkueen GM Mika Mutikainen.

– Meiltä ensimmäinen puolituntinen oli heikko eikä nähty sellaista sähäkkyyttä tai kollektiivisuutta puolustuspään pelaamisessa, kun olisi kaivattu. Ruotsi iski nopeassa tahdissa neljä osumaa ja ottelu vähän lässähti.

– Toinen puoliaika ja erityisesti sen ensimmäinen puolituntinen oli selvästi parempi, toteaa Mutikainen.

Maajoukkueen seuraava mahdollisuus yhdessäoloon on tämänhetkisten tietojen valossa tammikuun maajoukkueikkuna, jolloin on tarkoitus kohdata Ruotsi ja Norja kolmen maan turnauksessa tai vaihtoehtoisesti Ruotsi tuplamaaottelussa.

– Toivottavasti voimme järjestää tammikuun kamppailut Suomessa.

– Katsoimme yhdessä lauantain maaottelun ja joka osa-alueella täytyy parantaa. Onneksi on vielä paljon aikaa kevään MM-turnaukseen ja joukkue nivoutuu yhteen jokaisen yhteisen tapahtuman myötä, Mutikainen sanoo.

Ruotsi-Suomi 8–2 (5–1).

Maalit: 4 min. 1–0 Erik Pettersson (Viktor Spångberg), 9 min, 2–0 Vladimir In-Fa-Lin (Erik Pettersson), 13 min. 3–0 Joel Broberg (Christoffer Edlund), 30 min. 4–0 Erik Pettersson (Martin Karlsson), 35 min. 4–1 Tatu Ässämäki, 39 min. 5–1 Christoffer Edlund (Joel Broberg), 47 min. 5–2 Jaakko Hyvönen (Tero Liimatainen),55 min.  6–2 Erik Pettersson (Christoffer Edlund), 72 min. 7–2 Martin Landström, 73 min. 8–2 Martin Landström (Albin Airisniemi).

Jäähyt: Ruotsi 3×10 min, Suomi 2×10 min.

Yleisöä: 848.