Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Suomen naiset tasapeliin maaottelussa

Suomen naisten maajoukkue kohtasi sunnuntaina Ruotsin U21-naismaajoukkueen Porvoossa pelatun kaksoismaaottelun toisessa ottelussa. Suomi esiintyi läpi ottelun selvästi pirteämmin kun lauantaina (2-3), mutta aivan voittoon asti ei hieno taistelu riittänyt tälläkään kertaa, sillä ottelussa päädyttiin tasatulokseen 2-2 (2-1).

– Tänään oli jo etukäteen tiedossa, että joudumme pelaamaan ainoastaan kahden vaihtopelaajan turvin, joten osasimme siihen asennoitua jo etukäteen. Toisella puoliajalla bensa alkoi selkeästi loppumaan, mutta täytyy kyllä nostaa hattua koko joukkueelle hienosta taistelusta, sanoo Suomen naisten päävalmentaja Tomi Gröhn.

Ruotsi siirtyi ottelussa johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen, kun Wilma Holmberg-Larsson osui rangaistuspilkulta. Varttia myöhemmin, kun Ruotsilla istui samanaikaisesti kaksi pelaajaa jäähyllä, Hanna Snäll onnistui lähietäisyydeltä tasoittamaan lukemiksi 1-1.  Puoliajan lopussa Suomi siirtyi ottelussa johtoon kun Petra Verhelän rangaistuslaukaus painui vastustamattomasti verkon perukoille.

– Usko omaan peli parani selkeästi koko ajan ja pelaajat uskalsivat enemmän pitää palloa hallussaan ja ottaa vastuuta, sanoo valmentaja Esko Tammilehto.

Toisella puoliajalla ote siirtyi Ruotsille, ja Suomelle alkoi tulla vaarallisia pallonmenetyksiä omalla kolmanneksella. Tunnin pelin jälkeen Ruotsi pääsi avopaikkaan juuri tällaisen menetyksen jälkeen, mutta Suomen maalilla torjunut (ja kotijoukkueen parhaaksi valittu) Linda Rintala tuli hienosti vastaan ja pelasti tilanteen.

Vartti ennen loppua Ruotsi tuli ansaitusti tasoihin Klara Sandbergin maalilla, ja lopussa länsinaapurille siunaantui vielä muutama herkullinen maalipaikka. Kaksikko Rintala & Verhelä selvittivät kuitenkin yhteisvoimin ainakin kaksi paikkaa, jossa pallo pyöri aivan maaliviivan tuntumassa.

– Ei ehkä päästy viikonlopun aikana tekemään ihan kaikkia niitä kokeiluja mitä oli tarkoitus, mutta toisaalta jouduimme tekemään muutamia suunnittelemattomia kokeiluja jotka sitten antoivat paljonkin vastauksia meille valmentajille. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen viikonlopun antiin, sanoo Tomi Gröhn.

Suomen joukkueen kapteenina maaotteluissa esiintyi Emma Janhunen, jonka jääpalloura on alkanut juuri Porvoosta ja paikallisseura Akilleksesta. Hänen mielestään viikonloppu oli tiukka, mutta antoisa.

– Maajoukkueessa on monta uutta kasvoa ja meidän pääteemamme viikonlopulle oli löytää yhteiset sävelet kentällä ja kehittää omaa peliä. Pelimme parani koko ajan joten siinä mielessä onnistuimme, ja vaikka väsyimme loppua kohden niin taistelimme kuitenkin hyvin loppuun asti, sanoo Janhunen.

Suomi-Ruotsi U21 2-2 (2-1).

Maalit: 5. Wilma Holmberg-Larsson 0-1 rl, 21. Hanna Snäll 1-1, 37. Petra Verhelä 2-1 rl, 75. Klara Sandberg (Malin Tydén) 2-2.

Jäähyt: FIN W 3×10 min, SWE W21 4×10 min

Tuomarit: Jukka Vauhkonen, Timo Keränen, Kalle Korhonen