Suomen naisten maajoukkue kohtasi lauantaina Ruotsin U21-naismaajoukkueen Porvoossa pelatussa maaottelussa. Ensimmäinen puoliaika oli Suomelta melko vaisu, mutta toisella jaksolla nähtiin erinomaisia otteita ja Suomi nousi lopulta maalin päähän. Lopputulos ottelussa 2-3 (0-3) Ruotsin eduksi.
– Oli hyvin kaksijakoinen peli. Ensimmäisellä puoliajalla puskimme vastatuuleen ja ei päästy oikein mihinkään, mutta toisella puoliajalla saimme pelin melko hyvin hallintaan ja kehitettyä paljon hyviä tilanteita, sanoo päävalmentaja Tomi Gröhn.
Suomella oli rutkasi epäonnea sillä yksi tärkeimmistä pelintekijöistä Tuva Ahlsén loukkaantui jo toisella peliminuutilla ja lisäksi nuori Martta Niemi joutui jättämään kentän puoliajalla. Tämän lisäksi jo perjantaina tuli jobinpostia, kun Jenny Isaksson tippui kokoonpanosta aivotärähdyksen seurauksena.
– Jouduimme lähtemään toiselle puoliajalla ainoastaan kahden vaihtopelaajan turvin, ja siinä oli vähän tsemppaamista pukukopissa. Painotimme ennen kaikkea pelirohkeutta ja mielestäni saimme oman pelimme paremmin toimimaan ja kehitettyä paljon vaarallisia tilanteita viimeiselle kolmannekselle.
Ruotsin osumista ottelussa vastasivat Melinda Altberg 2 ja Klara Sandberg, Suomen kavennusmaaleista puolestaan Petra Verhelä rangaistuslyönnistä ja Susanna Simola nopean vastahyökkäyksen päätteeksi.
– Mielestäni koko joukkueelta hieno henkinen tasonnosto toisella puoliajalla. Nämä ovat kaikki oppimistilanteita kevään MM-kisoja ajatellen, ja tästä on hyvää jatkaa kohti huomista peliä, sanoo Gröhn.
Joukkueet kohtaavat uudemman kerran huomenna sunnuntaina, ja tuo kamppailu alkaa jo klo 11.30. Ottelu on nähtävissä tutussa osoitteessa finbandytv.fi.
Suomi-Ruotsi 2-3 (0-3).
Maalit: 15. Melinda Altberg 0-1, 27. Melinda Altberg (Wilda Ejderfalk) 0-2, 31. Klara Sandberg (Tess Strand) 0-3, 54. Petra Verhelä 1-3, 62. Susanna Simola (Fei Ikonen) 2-3.
Jäähyt: FIN W 2×10 min, SWE W21 1×5 min 3×10 min
Tuomarit: Jukka Vauhkonen, Timo Keränen, Kalle Korhonen