Viime viikolla U17-maajoukkueen johto ja tarkkailuryhmään nimetyt pelaajat kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhteiseen tapahtumaan videopuhelun muodossa.
Tarkkailuryhmään on nimetty 29 pelaajaa ja lisäksi taustoja pyörittää viiden hengen johtoryhmä (katso tarkempi lista jutun lopussa). Ruudun välityksellä kaikki esittäytyivät lyhyesti ja kertoivat omista odotuksistaan maajoukkuetoiminnalle.
– Jo tuon lyhyen intron perusteella voi todeta, että kyseessä on motivoitunut ryhmä, joka innokkaasti odottaa yhteisiä leiritapahtumia, toteaa U17-ikäluokan uusi vastuuvalmentaja Tero Kumela.
– On hienoa, että päästään jo heti harjoituskauden alussa kokoontumaan, tutustumaan ja käymään yhdessä pelaajien kanssa läpi tulevan kauden askelmerkkejä, jatkaa valmennusryhmään kuuluva Janne Väkiparta.
Illan aikana keskityttiin viiteen eri kokonaisuuteen ja esiteltiin U17-maajoukkueen alustava tapahtumakalenteri kaudelle 2023-2024. Tämän lisäksi keskusteltiin unen ja ravinnon merkityksestä.
– Seuravalmennuksen lisäksi haluamme maajoukkueen kautta tukea pelaajien kesäharjoittelua. Tavoitteena on yhteydenpito matalalla kynnyksellä. Jokaisella pelaajalla on kesä-elokuun ajalle nimetty oma “mentori” maajoukkuevalmennuksesta, kertoo valmentaja Kimmo Huotelin.
Seuraava vaihe on äsken mainittu kesäharjoittelu, syksyllä sekä alkutalvesta on vuorossa maajoukkueleiri ja sitten alkaakin jo valmistautuminen kohti MM-kisoja.
– Syksyn maajoukkueleiri on tarkoitus järjestää Savonlinnassa Tanhuvaaran Urheiluopistolla syyskuun puolessa välissä. Leirin järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa ja tarkemmat ohjeet lähtevät pelaajille kesäkuussa, kertoo joukkueenjohtaja Joonas Immonen.
Kuluneella kaudella Suomen U17-maajoukkue voitti hopeaa ikäluokan MM-kisoissa. Tero Kumela painottaa että maajoukkuetoiminta on tavoitteellista kilpaurheilua.
– Keskusteltiin esimerkkien kautta mitä kauden tavoitteet voisivat olla. Sovittiin, että näitä tarkennetaan yhteistuumin syksyn leirin yhteydessä, Kumela.
U17-maajoukkueen ensimmäinen tarkkailuryhmä kaudelle 2023-2024:
(3 maalivahtia+26 kenttäpelaajaa): Tatu Räisänen WP 35, Santeri Heino WP 35, Väinö Niiranen WP 35, Valtteri Matilainen WP 35, Eppu Piironen WP 35, Eelis Arponen Narukerä, Jaakko Siren Narukerä, Olavi Erkkilä Narukerä, Jonas Isonen HIFK, Titus Liila HIFK, Joonas Hintikka HIFK, Arttu Väkiparta HIFK, Kaarlo Lappi HIFK, Böhm Eeli JPS, Schrey Joel JPS, Niilo Puhakainen Veiterä, Aaro Heimala Veiterä, Ville Reijonen Veiterä, Paavo Simpura Veiterä, Iivo Korhonen Kampparit, Simo Huotelin Kampparit, Viljami Kumela Kampparit, Jere Immonen Kampparit, Paavo Tapio Kampparit, Elias Tikanoja Kampparit, Veeti Herranen Kampparit, Oskari Kokko Kampparit, Roope Ravolainen Kampparit, Kasperi Kumela Kampparit.
U17-maajoukkueen johto; valmentajat: Tero Kumela (Mikkeli), Janne Väkiparta (Helsinki), Kimmo Huotelin (Mikkeli), joukkueenjohtaja: Joonas Immonen (Mikkeli), huoltaja Tom Niiranen (Varkaus).