Tasoero oli selvä, kun Suomen miehet kohtasivat USA:n alkusarjan kolmannessa ottelussa Ruotsin Lidköpingissä pelattavissa jääpallon MM-kisoissa.
USA puolusti kyllä tarkasti, ja usein kaikki kymmenen kenttäpelaajaa olivat rangaistusalueen sisällä, mutta lopulta siitäkään ei ollut suurta apua. Suomi teki kentällä mitä tahtoi ja loppuvihellyksen soidessa tauolla komeilivat lukemat 11-0 Suomen eduksi (6-0).
– Hoidettiin voitto kotiin ja tehtiin hommia ainoastaan sen verran mitä tarvittiin. Saatiin tässäkin pelissä säästettyä vähän voimia viikonloppuja varten, sanoo Suomen joukkueessa sivutuen paikkaa pelaava Casper Hänninen.
Matias Lehtonen avasi eilisessä Unkari-ottelussa maalitilinsä Suomen A-maajoukkueessa ja hän sai myös kunnian iskeä Suomen avausmaalin ottelussa USA:ta vastaan. Tällä kertaa osuma tuli hieman onnekkaasti, kun Lehtosen keskitys löysi tiensä USA:n maaliin Andrew Knutsonin luistimesta.
Lehtosen lisäksi ottelussa osuivat hattutempun iskenyt Riku Hämäläinen sekä kahdesti osunut Jaakko Hyvönen. Yhden maalin miehiä olivat lisäksi Emil Fedorov, Teemu Määttä, Niklas Holopainen, Tuukka Ässämäki ja Tero Liimatainen.
Suomi kohtaa huomenna perjantaina alkusarjan viimeisessä pelissä Ruotsin. Tuossa kamppailussa haetaan todennäköisesti jo asetelmia mahdollista finaalia ajatellen. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 20.30.
– Ruotsin kohtaamiseen valmistaudutaan ihan normaalisti. Aina kun laitamme kypärä päähän niin tavoitteena on vain ja ainoastaan voitto. Niin tälläkin kertaa, sanoo Hänninen.
USA-Suomi 0-11 (0-6).
Maalit: 17.47 Matias Lehtonen 0-1, 20.50 Teemu Määttä (Tero Liimatainen) 0-2 kl, 28.11 Riku Hämäläinen (Tero Liimatainen) 0-3, 29.34 Niklas Holopainen 0-4, 31.53 Emil Fedorov 0-5, 39.27 Riku Hämäläinen 0-6, 75.23 Jaakko Hyvönen (Emil Fedorov), 75.23 Jaakko Hyvönen (Emil Fedorov) 0-8, 76.59 Riku Hämäläinen (Casper Hänninen) 0-9, 81.30 Tuukka Ässämäki 0-10, 82.18 Tero Liimatainen (Topi Saukkonen) 0-11
Jäähyt: USA 2×10 min, Suomi – min.
Tuomarit: Harri Siniaalto, Johan Bengtsson, Patrik Berglund.
Kuva: Svenska Bandyförbundet.