Vuoden jääpalloilija Teemu Määttä: tavoitteita riittää vielä vuosiksi eteenpäin

HELSINKI. Suomen Jääpalloliitto palkitsi jääpallokauden 2023-2024 parhaat lauantaina Helsingissä järjestetyn kevätkokouksen yhteydessä.

Vuoden 2024 jääpalloilijaksi valittiin perinteikästä ruotsalaisseuraa Edsbyns IF:ää edustava 32-vuotias Teemu Määttä, joka jo pitkään on ollut Suomen A-maajoukkueen kantavia voimia.

– Tämä on todella suuri kunnia. Lista aikaisemmin palkituista palaajista vilisee suomalaisen jääpalloilun kärkimiehiä, joten on iso kunnia-asia saada nimensä tähän joukkoon. Ehkä tämä on osoitus siitä, että jotain on vuosin saatossa tehty oikein, sanoo Määttä, jolle valinta tuli positiivisena yllätyksenä.

Teemu Määttä on länsinaapurin puolelle ehtinyt edustaa jo neljää eri seuraa, mutta sydän sykkii yhä vahvasti kasvattajaseura Botnia-69:n puolesta.

Erityisen hyvin Määtän mieleen on jäänyt SM-finaali keväällä 2016, jossa Botnia jatkoajan jälkeen kukisti Porvoon Akilleen lukemin 3-2.

– Pelasin tuolloin ensimmäistä kautta Ruotsin puolella. Olin kuitenkin paikan päällä katsomassa jännittävää finaalia, ja vaikka en itse ollut kentällä niin tunsin suunnatonta iloa kaikkien seuraihmisten, ja eritoten huikean elämänpanoksen Botnialle antaneen Pekka Anttisen, puolesta.

Nuorempana Teemu Määttä harrasti myös jalkapalloa ja jääkiekkoa, mutta ykköslajiksi valikoitui aika nopeasti jääpallo. Ensimmäiset ottelut miesten Bandyliigassa hän pelasi jo 15-vuotiaana, ja 23 vuoden iässä hän suuntasi Ruotsiin ja IFK Kungälviin.

– Sieltä lähdin IK Siriukseen, jossa vierähti peräti viisi kautta. Seuraava projekti oli AIK Bandyn kanssa, jossa ehdin olla runsaan vuoden ennen kuin seura kesken kauden, taloudellisten syitten takia, joutui luopumaan sarjapaikastaan. Nopealla aikataululla löysin kuitenkin itselleni uuden paikan nykyisessä seurassani Edsbynistä, Määttä kertaa matkaansa länsinaapurissa.

– Minulla on hyviä muistoja kaikista seuroista, mutta kyllä Edsbyns IF on selvästi ammattimaisin organisaatio, jossa olen pelannut ja isointa mitä jääpallon parissa on saanut kokea. Lisäksi koko kaupunki sykkii lajille ja kun menen esimerkiksi ruokakauppaan niin pitää aina olla valmistautunut puhumaan jääpallosta.

– Minulla on nykyistä sopimustani jäljellä vielä yksi vuosi. Olen opiskellut täällä Ruotsissa tradenomiksi ja aloitin kolme viikkoa sitten työt kirjanpidon parissa. En työskentele koko-aikaisesti, mutta työ antaa hyvää vastapainoa jääpallolle ja antaa vähän muuta mietittävää. Viihdymme lisäksi myös perheen kanssa täällä todella hyvin, sanoo Määttä.

– Halu menestyä ja voittaa on minulle iso motivaattori. Viimeisenä kahtena vuotena matka on päättynyt viidenteen ja ratkaisevaan välieräotteluun, mutta ensi vuonna on tavoitteena mennä finaaliin asti, Määttä sanoo.

Miesten A-maajoukkueessa Teemu Määttä lähentelee jo 50. maaottelua. Hän on nykymaajoukkueen ehdottomia runkopelaajia ja joukkueen kantavia voimia.

Maajoukkueessa hän on ollut mukana voittamassa MM-pronssia 2017, 2018 ja 2019 sekä MM-hopeaa vuosina 2016 ja 2023. Seuraava mahdollisuus kultaiseen mitaliin on ensi keväänä, kun miesten ja MM-kisat järjestetään Ruotsin Lidköpingissä.

– Seura- sekä maajoukkuekaverini Samuli Helavuori on minun kanssani samaa vähän vanhempaa ikäluokkaa, mutta uusi ikäpolvi on nyt lyömässä itsensä läpi maajoukkueessa.

– Näen että Suomi on tällä hetkellä hyvin lähellä Ruotsia ja odotan vesi kielellä ensi kauden MM-kisoja. Tavoite ja suuri unelma on tietysti ottaa kaivattu MM-kulta, sanoo Määttä.

Jääpalloilijana Teemu Määttä on hyvin monipuolinen ja siinä mielessä valmentajalle kiitollinen pelaaja.

– Tälläkin kaudella taisin pelata kaikilla pelipaikoilla aina liberosta hyökkääjään. Pystyn mielestäni hyvin omaksumaan minulle annettua erilaisia rooleja ja sillä tavalla auttaa joukkuetta, sanoo Määttä.

Omina vahvuuksinaan jääpalloilijana Teemu Määttä näkee juuri monipuolisuutensa, mutta parannettavaakin löytyy.

– Jääpallo on tietenkin hyvin kokonaisvaltainen laji, mutta vauhti on koko ajan lisääntynyt ja siinä mielessä näen, että voisin olla askeleen parempi luistelija. Ehkä juuri luistelutaito on osa-alue jota voisin kehittää vielä paremmaksi, sanoo Määttä.

 

Kuvat: Maria G Nilsson.