TAMPERE. Suomen Jääpalloliitto palkitsi jääpallokauden 2021-2022 parhaat lauantaina Tampereella järjestetyn kevätkokouksen yhteydessä.
Vuoden 2022 naisjääpalloilijaksi valittiin SM-kultaa voittaneen Wiipurin Susien keskikenttäpelaaja Joanna Nykänen, 25. Valinta vuoden parhaaksi oli hänelle uran ensimmäinen.
– Pienestä tytöstä asti olen pyörinyt jääpallon parissa ja aina halunnut kehittyä. Siinä mielessä tämä on todella hieno tunnustus ja tuntuu tosi hyvältä, sanoo Nykänen.
Joanna Nykäsen kasvattajaseura on Pasa Bandy Imatralta, ja hän haluaakin antaa tunnustusta kaikille seuran valmentajille, huoltajille ja muille vapaaehtoisille toimijoille, jotka aina ovat avustaneet asiassa kuin asiassa, vaikka resurssit ovat olleet rajalliset.
– Erityiskiitos kuuluu seuraikoni Veikko ”Vexi” Viuhkolle joka Imatralla on tehnyt suunnattoman paljon jääpalloilun eteen.
– Samanlaiset tunnustukset kuuluvat tietenkin myös Veiterän ja Wiipurin Susien seura-aktiiveille. Arvostan heidän työtään todella paljon – he pitävät toiminnan pyörimässä ja nostan hattua heille kaikille.
– Ja vielä lisäkiitos omalle perheelle kaikesta tuesta ja etenkin äidilleni, joka jaksoi kuskata minua mm. Imatralta Lappeenrantaan treeneihin, kun olin nuori
Nykänen aloitti uransa Pasa Bandyssa noin 20 vuotta sitten, mutta siirtyi myöhemmin pelaamaan poikajoukkueiden lisäksi myös Lappeenrannan Veiterän tyttö- ja naisjoukkueisiin. Viimeiset yhdeksän kautta on sujunut Wiipurin Susien naisjoukkueessa, ja sinä aikana seura on kahminut yhtä monta SM-kultaa.
– Kotimaisesta Naisten Bandyliigasta jäi tosi hyvä fiilis. Saimme vietyä omaa peliä jälleen askeleen eteenpäin ja lopputulos oli sen mukaista, sanoo Nykänen.
Suomen naisten maajoukkue pääsi pitkän tauon jälkeen tänä keväänä taas kansainvälisten pelien makuun kun MM-kisat järjestettiin Ruotsin Åbyssa maaliskuun loppupuolella. Tuloksena oli MM-pronssi.
– Välierässä kärsitty kirvelevä jatkoaikatappio Norjalle tietenkin kirveli aika lailla. Onnistuimme kuitenkin joukkueena kaivamaan energiaa pronssiotteluun USA:ta vastaan ja kypsän esityksen jälkeen saimme mitalit kaulaamme. Turnauksen aikana kasvettiin joukkueena aika lailla ja tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.
MM-turnauksessa Joanna-Juulia Nykänen valittiin turnauksen parhaaksi keskikenttäpelaajaksi.
– Sanoin kauden alussa valmentajalle, että aion tehdä paljon töitä, kehittyä ja haluaisin olla maailman paras omalla pelipaikallani, mutta olin kuitenkin yllättynyt valinnasta. Meillä Suomessa sekä muissa maissa ja joukkueissa on myös todella taitavia pelaajia, joten en osannut yhtään odottaa tällaista kunnianosoitusta. Mutta on sanomattakin selvää, että se merkitsee minulle todella paljon, sanoo Nykänen.
Mitkä ovat Nykäsen parhaat ominaisuudet jääpalloilijana ja missä löytyy vielä kehitettävää?
– Sanoisin että vahvuuksiini kuuluu hyvä luistelutaito ja hyvä pelisilmä – pyrin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Laukaus on myös kohtalainen, mutta ehkä pallonkäsittelytaidoissani on eniten parantamisen varaa, Nykänen analysoi ominaisuuksiaan.
– Kehitykseni kannalta omalla poikaystävälläni on myös ollut iso rooli. Hän on SM-tason yleisurheilija ja hän on oikeastaan opettanut minua harjoittelemaan niin kuin huippu-urheilija. Eli kotoa löytyy oma henkilökohtainen valmentaja, sanoo Nykänen.
Joanna Nykänen opiskelee Joensuussa ja on viittä vaille valmis ruotsin kielen ja venäjän kielen opettaja sekä erityisopettaja. Tämän jälkeen pitkä opintotaipale on ohi ja Nykäsen kaltaiselle pelaajalle olisi varmaan ottajia myös länsinaapurissa.
– No ei se tietenkään poissuljettu ajatus ole ja sieltä löytyisi varmaan myös opettajan töitä, mutta aika näyttää viekö tieni vielä jossain vaiheessa Ruotsiin, sanoo Nykänen.
– Seuraava jääpallon liittyvä tapahtuma kalenterissani ovat Wiipurin Susien perinteiset kesäjäät Lappeenrannassa.
Kuva: VMH Productions.