Vuodesta 2023 Suomen Jääpalloliiton talous on ollut heikko ja operatiivisen toiminnan läpivieminen on ollut haasteellista. Yleinen kustannusnousu ja kansainvälisen kilpailutoiminnan muuttuneet taloudelliset ehdot ovat keskeiset syyt taloudellisen tilanteen heikentymiselle. Tulonrahoitus käy vuosi vuodelta vaikeammaksi ja samanaikaisesti esimerkiksi valtionavustuksiin on kohdistunut noin kymmenen prosentin lasku.
Liittohallitus on erilaisilla toimenpiteillä yrittänyt vahvistaa liiton taloutta onnistumatta siinä. Henkilökunnan kanssa on sovittu lomarahojen vaihtamisesta vapaiksi, on pienennetty työvelvoitetta ja lomautettu henkilökuntaa. Maksuvaikeuksista ovat kuitenkin tulleet arkipäivää ja liiton hallitus päättänyt yhden henkilötyövuoden lakkauttamisesta.
Toiminnanjohtaja Tobias Karlssonin työsuhde on irtisanottu 4.5.2026 alkaen. Hänen viimeiseksi työpäiväkseen on sovittu 5.8.2026.
– Liittohallituksen ykkösprioriteetti on liiton maksukyvyn parantaminen ja oman pääoman vahvistaminen. Tästä johtuen, olemme olleet pakotettuja tekemään tätä vaikeata päätöstä. Asioista on sovittu hyvässä yhteishengessä ja kiitämme Karlssonia hänen työstään suomalaisen jääpalloilun eteen, sanoo Jääpalloliiton puheenjohtaja Antti Parviainen.
– Liittohallitus käyttää nyt energiansa siihen, miten työt organisoidaan jatkossa. Varmaa on, että luottamusjohdon rooli tulee kasvamaan. Arvioimme, että muutamassa vuodessa talous saadaan parempaan tasapainoon, jatkaa Parviainen.
Irtisanomisprosessin aikana liittohallitus on arvioinut, millä toimenpiteillä aiheutetaan vähiten hallaa operatiiviselle toiminnalle. Kokonaisarvioinnin perusteella todettiin, että halutaan kilpailu- ja viestintätoiminnan olevan operatiivisen toiminnan kulmakiviä myös jatkossa, mikä tarkoittaa, että Andreas Sjöblomin työsuhde jatkuu normaalisti.
– Kesäkauden töitä on arvioida ja päättää miltä osin tehdään muutoksia Sjöblomin työnkuvaan, sanoo Parviainen.
Muutosten tuulten vallitessa liittohallitus haluaa myös kuulla seuroja. Tämä tehdään kevätkokouksen yhteydessä 16.5.
– Kiitän jääpalloperhettä yhteisistä vuosista, joita tuli vähän yli seitsemän. Minun kauttani Jääpalloliiton toiminnanjohtajana ovat varjostaneet koronapandemia sekä Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan aiheuttama yleinen kustannusnousu sekä muuttunut toimintaympäristö. Toivon, että jääpalloperhe vielä kehittää yhteistyötään yhteisten tärkeiden asioiden hoitamisessa – yhteistyössä on voimaa ja se voi olla huikea kilpailuetu jääpallon kokoluokan lajissa, sanoo Tobias Karlsson.
